Pesä Ysien kahden ottelun mittainen pohjoisen kiertue päättyi voittoon, kun joukkue nappasi kaksi pistettä Kajaanin Pallokerholta 0-1 (5-5, 5-7) lukemin.

Ysien ja Kajaanin välisestä ottelusta ei draaman käänteitä puuttunut. Johtoasema otettiin jo toisessa vuorossa, kun viimeisenä lyöjänä lyöntipaikalle astelleen Iida Rinkisen pomppiva lyönti kolmospuolelle yllätti ulkokentän ja Cecilia Luostarinen toi avausjuoksun.

Jos myöhemmin ottelussa Kajaani lahjoitti Yseille juoksuja, niin Ysit tekivät sitä heti avausjaksolla, sillä Kajaani sai tasoitusjuoksun harhaheiton turvin. Johtoaseman se sai toisessa vuorossa hienoilla lyöntisuorituksilla, sillä Ella Komulaisen upea välilyönti ja Elina Huttusen kova keskisauma olivat täysin ottamattomia.

Ysit saivat kuitenkin kolmannen vuoron alusta lähtien pelistä kiinni. Sisällä Rinkinen iski iltapäivän toisen lyödyn juoksunsa pienellä onnenkantamoisella, sillä selvästi suoraan etupelaajalle kopiksi menossa ollut lyönti sirvahtikin ulkopelaajan räpylästä ja Riina Kallio toi 3-2 kavennuksen.

Neljännen aloittavalla onnistumisia tuli lisää, kun kahden palon tilanteessa Kallio onnistui tasoittamaan ottelun hienolla läpilyönnillä kolmosjatkeelta ja lyönnin turvin Reetta Lehtinen toi tasoituksen. Jatkoa tuli hetkeä myöhemmin, kun jokseenkin käsittämättömästi Tiia Saarelan lyönti polttolinjaan neljällä pompulla painui ensin ohi polttolinjasta ja lopulta läpi koko ulkokentästä. Lyönnin turvin Joanna Paukkunen ja Kallio toivat Yseille turvallisen tuntuisen 5-3 johtoaseman.

Toisin kuitenkin kävi tasoittavalla vuorolla, sillä kotijoukkue rynnisti viimeisellä yrityksellään. Ensin Meea Mäyrän maalyönti linjaan riitti Siiri Mäenpäälle ja hetkeä myöhemmin ajolähdöstä Huttusen sivallus kakkosjatkeelle päätti avausjakson tasalukemiin.

Toisella jaksolla Ysit ottivat tahtipuikon käsiinsä heti avausvuorossa, kun Elina Muurman äkkäsi Kajaanin koppareiden seisoskelevan kentän laidoilla ja tinttasi pallon koppareiden välistä maisemaan. Lyönnin turvin Emmi Oleander toi jakson avausjuoksun kakkospesältä saakka. Hetkeä myöhemmin lyöntivuorossa ollut Aleksandra Latvala iski puolestaan ajolähdöstä Piitu Saarisen kotipesään lyömällä pallon kolmospuolelle väliin. Seuraavan lyömään astellut Reetta  Aralinna puolestaan iski pallon kohti kolmospolttajaa ja Muurman tuli hyvällä jalalla kotipesään saakka.

Kajaani rakensi kavennuksen Vilma Nevalaisen lyötyä viimeisenä lyöjänä Saana Ahvenlammen kotiin, mutta Ysit karkasivat jo neljän juoksun johtoon , kun Saarelan välilyönti riitti Paukkuselle. Viidennen juoksun Ysit saivat vapaataipalella, kun Kajaanin lukkarin Ella Komulaisen tarjoama väärä-syöttö osui häntä itseään keskelle jalkapöytää.

Kajaani pyristeli kuitenkin juoksun päähän Huttusen, Neea Kankaan ja Nea Hautalan suorituksilla. Ysit onnistuivat lisäämään johtoasemaa omalla kolmannella vuorollaan, kun ensin Muurmanin surrukka polttolinjaan oli riittävä Oleanderille ja muutamaa lyöjää myöhemmin Lehtisen läpilyönnillä kakkoskulmasta Muurman sai tuoda rauhassa Ysien seitsemännen juoksun.

Ysien kausi jatkuu ensi keskiviikkona, kun Vanhalle Kentälle saapuu vieraaksi kauden avausottelun vastustaja Janakkalan Jana. Ennakkomyynti otteluun on jo alkanut ja lippuja voi ostaa ennakkoon ottelupäivään klo 12 saakka.