Juniorit

Pesä Ysien juniorijoukkueet ovat pelanneet liiton eri sarjatoiminnoissa 80-luvulta saakka. Maantieteellisyys määrittelee aina pelaavien joukkueiden sarjat ja meidän tapauksessa pelit painottuvat pääsääntöisesti ensin Savo-Karjalan alueelle sekä tietyissä ikäluokissa Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa akselille. Vanhempien ikäluokkien osalta mahdolliset jatkolohkot kulkevat jo sitten ympäri valtakuntaa.
Aluesarjoista lisää: https://www.pesistulokset.fi
Kesällä pidetään aina jokaisessa ikäluokassa valtakunnallinen leiri ja se on yleensä joukkueen ykköstavoite. Leirit vaihtelevat ympäri valtakuntaa ja myös Pesä Ysit on ollut leirijärjestäjänä useana vuonna 2000-luvulla.
Leireistä lisää: https://www.pesis.fi/pesisleirit/
Suoraan mukaan joukkuetoimintaan!
Voit tulla uutena myös mukaan suoraan joukkuetoimintaan ja löydät oman ikäluokan yhteystiedot päävalikosta. Ota rohkeasti yhteyttä. Pesiskoulujen osalta tietoja löydät taas päävalikon Harrastamaan valikon alta.
Tietopaketti junioreiden vanhemmille
Olemme keränneet junioreiden vanhemmille tietopaketin seuran toiminnoista. Paketissa kerromme missä sarjoissa joukkueet pelaavat tulevalla kaudella, mihin toimintamaksut perustuvat, mitä joukkueissa tapahtuu minäkin vuodenaikana, seuramaksun sisällöstä ja siitä miten esimerkiksi pesiskoulusta siirtyminen joukkuetoimintaan onnistuu ja kuinka siirtyminen vaikuttaa taloudellisesti.
Tietopakettiin pääsee helpoiten tästä linkistä.