HISTORIA

// SEURA
Lappeenrantalainen pesäpallo ennen Pesä Ysejä

Ensimmäinen merkintä pesäpallotoiminnan käynnistämisestä Lappeenrannassa löytyy vuodelta 1921, kun Lappeenrannan Luisteluseura pelasi Kymintehtaan Urheiluseuraa vastaan. Pesäpalloa edeltävää, pitkääpalloa oli jo vuotta aiemmin pelattu paikkakunnalla. Ensimmäisinä valmentajina mainitaan U. Yli-Luopa ja J. Väyrynen.

Lappeenrannan Urheilu-Miehet otti pesäpallon seuran ohjelmaan vuonna 1925. LUM pelasi vuosina 1936-1939 valtakunnan A-sarjassa ja II-joukkue B-sarjassa. Vuonna 1945 seuralla oli toiminnassa jo 7 joukkuetta. Naispesäpallon I-joukkue voitti tiukkojen otteluiden jälkeen sekä Viipurin piirin piiri- että aluemestaruuden.

Lappeenrannassa on järjestettiin vuosittain Itä-Länsi –ottelu jo vuodesta 1934 lähtien, jonka rajana toimi keskustan läpi kulkeva Kauppakatu. Vuosina 1939-1944 otteluita ei pelattu toisen maailmansodan vuoksi, mutta vuonna 1945 pelattiin viimeiseksi jäänyt ottelu.

Pesäpallon mestaruussarjaa sen sijaan pelattiin myös sotavuosina ja Lauritsalan Kisa pelasi sarjassa kausina 1940-1941. Tuolloin joukkueessa pelasi mm. Tauno Lehtinen, Yrjö Vatka, Lennart Laine, Leo Töllikkö, Lauri Pasi, Elmeri Meilahti, Pentti Raatikainen ja Erkki Puustinen.

Pesäpallotoiminta oli LUM:in ohjelmassa vaihtelevalla menetyksellä vuoteen 1950 saakka jolloin miesjoukkue putosi maakuntasarjaan ja naiset sen sijaan nousivat ensi kertaa mestaruussarjan sijoittuen kolmanneksi etelälohkon karsinnassa. Neljästä karsintaottelustaan, joukkue voitti kaksi.

LUM voitti vuonna 1962 piirimestaruuden Vanhalla Kentällä Imatran Pallo-Veikkoja vastaan juoksuin 13-11. Mestarijoukkueesta moni oli mukana, kun pesäpallon erikoisseuraa Pesä Ysejä vuonna 1976 ryhdyttiin perustamaan Lappeenrantaan.

Pesäpallo pysyi LUM:n ohjelmassa aina vuoteen 1973 saakka. Pesäpallojaosto ei 28.11.1973 kokouksessa löytänyt enää puheenjohtajaa ja tehtävää jäi hoitamaan Erkki Hietamäki. Junioritoiminnan hiipuessa toimintaa pyöritettiin reilun kahden vuoden ajan lähinnä kuntoliikuntatoimintana.

Pesä Ysien synty ja 70-luku

20.11.1975 Kesämäen koululla pidetyssä kokouksessa ajatus uuden seuran perustamisesta sai lämpimän vastaanoton. Kokoukseen osallistui myös Imatran Pallo-Veikkojen toiminnanjohtaja Matti Stenberg, joka lupasi uudelle perustettavalle seuralle tukena muunmuassa 20 pesäpallomailaa sekä 50 pesäpalloa. IPV myös lupasi auttaa junioreiden kuljetuksissa sekä pelaamaan keväällä 1976 harjoitusotteluita Lappeenrannassa Haminan Palloilijoita ja Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Suomen Pesäpalloliitto puolestaan tuki uutta seuraa antamalla 3000 markan avustuksen sekä lupaamalla ilmaista valmennuskoulutusta.

Uuden pesäpalloseuran nimestä ja logosta järjestettiin julkinen nimikilpailu. Lähes 200:n ehdotuksen joukosta viralliseksi nimeksi tuli erikseen kirjoitettuna Pesä Ysit, josta tarvittaessa voitaisiin käyttää lyhennettä Ysit. Kilpailun voitti imatralainen Reino Leinonen, jonka ehdotuksen pohjalta seuran väreiksi valittiin punainen, valkoinen ja musta. Palkinnoksi Leinonen sai koko perheelleen risteilyn Saimaalla.

Pesä Ysit perustettiin Lappeenrannan Yhdyspankin tiloissa 22.3.1976 ja perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi kansanedustaja Juhani Sipiläinen. Perustamiskokouksessa seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin majuri Erkki Hietamäki. Kokouksessa oli paikalla kaikkiaan 39 ihmistä, joista 30 allekirjoitti perustamispöytäkirjan.

Seuran johtokunta määritteli heti alkuun miesten tavoitteeksi nousun piirisarjasta maakuntasarjaan vuonna 1978 ja suomensarjaan vuonna 1980. Naisten tavoitteeksi asetettiin suomensarjan paikka vuoteen 1980 mennessä. Puheenjohtaja Hietamäki korosti heti alkuun, että päähuomio on syytä keskittää myös nuorisotyöhön. Seuraan liittyi hyvin lyhyessä ajassa lähes sata pesäpallosta innostunutta aikuista ja nuorta. Myös puulaakitoiminta ja nuorten pesiskoulu pyörähtivät käyntiin tuloksellisesti heti seuraavana vuonna.

Pesä Ysit perustettiin lähinnä miesjoukkueen tarpeisiin, mutta myös naisten joukkue osallistui junioripitoisella joukkueella piirisarjaan kesällä 1976. Kaikkien yllätykseksi naisten joukkue nappasi piirimestaruuden ensimmäisellä kaudellaan ja miehet nappasivat piirisarjan hopeaa IPV:n viedessä mestaruuden.