Kaakon paikallisotteluiden ensimmäinen osa venyi aina kotiutuslyöntikilpailuun asti. Voittajana perjantai-illasta Vanhiksella selvisi Ysit jaksoin 2-1 (1-2, 6-2, 2-1).

Voitto on Yseille jo kuudes perättäin ja Ysit on kerännyt kaikista kauden seitsemästä ottelusta vähintään pisteen.

Avausjakso lupaili Ysien sisäpelin kannalta hyvää. Vaikka Puhti teki avausjuoksun ensimmäisen aloittavalla, niin Ysit sai heti sisäpelin rullaamaan kärjestä ja Mette Leskinen kotiutti Erika Sauvalan.

Ysin ulkopeli pysyi koko avausjakson vahvana ja takatilanteen puolustaminen onnistui erinomaisesti.

Vastaavasti sisäpeli meni onnistumisten puuttuessa tukkoon. Puhti voitti jakson kolmostilanteet selvästi 6-12. Ysit sai kolmessa viimeisessä sisävuorossa niitä yhteensä vain kaksi.

Puhdin pisteeseen oikeuttaneen voittojuoksun löi lappeenrantalaisille pesiskannattajille tuttu Nea Forsell, joka oli koko ottelun erinomaisessa vireessä.

Toinen jakso pysyi tiukkana kolmannen aloittavaan saakka. Sitä ennen Aino Koistinen löi Ysit johtoon ja Forsell tasoitti toisen lopettavalla.

Kolmannen aloittavalla tapahtui pesäpallolle varsin tyypillinen ilmiö. Yksittäiset onnistumiset ruokkivat onnistumisia niin, että kaikki pallot tippuivat väliin ja hieman epäonnistuneetkin lyönnit näyttivät nerokkailta.

Ysit teki sisävuorossa kaikkiaan viisi juoksua, joista kaksi löi harvemmin lyöjätilastoissa loistava Aada Koistinen ja loput kirjattiin Leskiselle, Piitu Saariselle ja Marianne Sivoselle.

Ysien tiivis ulkopeli piti huolen siitä, ettei viiden juoksun takaa Puhdilla ollut mitään saumaa nousta jakson voittotaisteluun enää mukaan.

Toisella jaksolla Puhdin Hertta Härkönen loukkasi pahannäköisesti jalkansa ja hänet talutettiin pukukoppiin. Ysit toivottaa pikaista toipumista!

Kotiutuslyöntikilpailussa Yseiltä onnistuivat Riina Kallio ja Sivonen Puhdin jäätyä yhteen juoksuun.

Sisäpelionnistujia tuli raportissa jo vino pino mainittua. Ulkopelin osalta on syytä mainita ainakin erinomaisesti lukkaroinut Sivonen sekä ykkösvahtina monta lujaa sivallusta kopiksi napannut Sauvala.

– Välillä tuurilla ja välillä taidolla ja tiedolla mentiin, Sauvala vitsaili pelin jälkeen.

Sauvala on entinen puhtilainen ja kertoi, että ottelu sisälsi sitä kautta lisäjännitystä.

– Onhan nämä vanhoille puhtilaisille ihan eri pelejä. Paikalliskamppailu ja siinä on aina eri jännitteet, hän jatkoi.

Joukkueet kohtaavat uudestaan heti lauantaina Kuusankoskella klo 13.00 alkavassa ottelussa.

Lehdistötilaisuus

Ottelun tilastot

Otteluraportin tarjoaa K-Market Ratakatu.