Jännitystä ei sunnuntai-illan ottelusta puuttunut, sillä selvän avausjakson jälkeen Ysit oli hukata Janakkalan Janaa vastaan toisen jakson voiton, mutta nousivat kahteen kertaan taistelemaan täydestä pistepotista. Lopulta kotijoukkueelle jäi kaksi pistettä ottelusta 1-0 (6-0, 11-11) lukemin.

Avausjakso muistutti ensimmäisestä vuorosta lähtien tuloksensa puolesta Uuno Armeijan Leivissä elokuvan tennisottelua. Elokuvassa Olli Rahnaston ja Turhapuron välinen ottelu oli hyvin yksipuoleinen, sillä [spoiler varoitus] se päättyy Rahnaston ylivoimaiseen 6-0, 6-0, 6-0 voittoon.

Ei nyt täysin samaa, mutta samaa tyyliä oli löydettävissä Ysien sisäpelistä avausvuorossa, kun Ysit takoi nopeaan tahtiin 4-0 lukemat taululle Piitu Saarisen, Riina Kallion ja Reetta Lehtisen toimesta. Loukkaantumisestaan toipunut Lehtinen iski avausjaksolla peräti kolme juoksua tykittäen ensin pallon kakkosluukusta maisemaan, jolla Sini Satama ja Kallio toivat juoksut. Toisessa vuorossa Saarinen moukaroi pallon siististi väliin, jolla Satama toi 5-0 lukemat ja tennislukemiin päästiin, kun Lehtinen iski viimeisenä lyöjänä kauniin välilyönnin ja Kallio puolestaan porhalsi kotipesään.

Vierasjoukkue onnistui avausjaksolla luomaan seitsemän kolmostilannetta, mutta Essi Rytterin loukkaantumisen vuoksi lautasen ääreen asettunut Mette Vesala onnistui erinomaisesti sekoittamaan Janakkalan sisäpeliä. Kerran jos toisenkin vierasjoukkueen kaari osin omaa huolimattomuuttaan huusi Vesalan syöttöjä vääriksi, mutta 16-vuotiaan imatralaisen syötöt kopsahtivat kerta toisensa jälkeen syöttölautaseen. Toki mukaan mahtui myös vahinkovääriä, mutta isommassa kuvassa Vesala on osoittautumassa hyväksi Rytterin korvaajaksi lautasen äärellä.

Luontoäiti antoi heti avausjakson päätyttyä merkin itsestään ja voimistaan, kun kentän päälle iski iso sadekuuro, joka viivästytti toisen jakson alkua noin 15:llä minuutilla.

Rankka vesisade taisi virkistää vierasjoukkueen peliä, sillä Janakkala tuli toiselle jaksolle pirteästi. Se karkasi toisen jakson aluksi 2-0 johtoon ja vaikka Ysit pysyivätkin vieraiden perässä Tiia Saarelan ja Lehtisen lyömillä juoksuilla. Janakkala kuitenkin repäisi kolmannessa vuorossa kunnon eron, kun Anniina Salon johdolla joukkue karkasi 6-2 johtoon.

Draamankaari kääntyi kuitenkin toisinpäin. Ysit nousi juoksu juoksulta lähemmäs ja johtoon joukkueen vei Sylvi Härkönen, joka halkaisi kentän komealla kumuralla ja kiersi ensimmäisen kunnarinsa Ykköspesiksessä vieden samalla Ysit 7-6 johtoon. Kun vielä Noora Leppälä iski Härkösen kotiin ja Härkönen itse uudestaan kotiutti Kallion johti Ysit 9-6 ennen viimeistä vuoroa.

Janakkala ei kuitenkaan antautunut, sillä jokerikaksikko Salo-Mette Tschesmenski iski nopeaan tahtiin kahden palon tilanteessa neljä juoksua Ysien ulkokentästä. Salon lyönti ohitti kolmoskoppari Joanna Paukkusen ja lyönnillä kotiin kiirehtivät Salla Tegelberg ja Alisa Ylöstalo. Tschesmenskin välilyönnillä puolestaan kotiin kiirehtivät Iida Järvinen ja aiemmat juoksut lyönyt Salo. Ysit lähti omalle tasoittavalleen 9-11 takaa-ajoasemasta, kun Enni Rintamäki kotiutti vielä Sanni Loposen.

Janakkalan avustuksella Ysit sai luotua ajolähdön Saariselle ja hänen kopinnosto putosi koppareiden eteen. Satama toi ensin kavennuksen ja perään Paukkusen lyönti sirvahti etupelaajan räpylästä ja Saarela syöksyi Yseille tasoituksen. Jatkuneesta ajolähdöstä Ysit pääsivät vielä yrittämään täyden pistepotin metsästystä, mutta Lehtisen lyönti pussinpohjalle ei mennyt tarpeeksi pitkälle, jotta Saarinen olisi ehtinyt kotiin.

Ysit saa huilata jälleen useamman päivän, sillä seuraavaksi joukkue saa Vanhalle Kentälle vastaan Ikaalisten Tarmon tulevana perjantaina.