Ysit kaatoi Laitilan tiukassa etelälohkon kärkiottelussa jaksoin 1-0 (3-3, 2-1). Ysit nousi samalla jaetulle lohkon kärkisijalle.

Ysit rukkasi tähän peliin lyöntijärjestystä pidentämällä ykköskeulaa. Riina Kallio nostettiin kolmoseksi ja Joanna Paukkunen numerolle viisi. Lisäksi Sara Moilanen tuli yhdeksikköön ja sieppariksi.

Avausvuoropari sujui Ysien suunnitelmien mukaan täysin. Niin Laitila kuin Ysit rakensivat kolme kolmostilannetta sillä erolla, että Ysit puolusti vuoron lopulta lyhyeen ja omalla sisävuorollaan mailan varteen pääsivät kaikki 12 pelaajaa. Avausjuoksun löi Piitu Saarinen painavalla kakkospuolen sivalluksella. Kotiin ehti Aino Koistinen.

Toisessa vuoroparissa Ysit jatkoi vahvaa ulkopeliä, mutta oma sisävuoro jäi torsoksi ilman kolmostilanteita. Lyönnit jäivät samalla haastavasti numeroon neljä.

Kolmas vuoropari oli Ysien ulkopelijuhlaa edelleenkin. Tiia Saarela ja Joanna Paukkunen kovalla heittokädellään vastasivat näyttävimmistä paloista. Sisällä asiat menivät huonosti kierähtäneen lyöntijärjestyksen jälkeen pahemman kerran solmuun ja vuoro loppui nopeasti tuomaripalaverien kera.

Laitila tuli neljännelle vuorolle pakkotilanteessa ja pelin vapautti toisena lyöjänä Meeri Haikola paukkaamalla pallon kakkospuolelta nurmikolle kunnarin arvoisesti. Hetkeä myöhemmin Ida Mäenpää kotiutti hänet. Tiia Saarela sai pallon linjasta hyvin poikki, mutta tappoheitto ei tarttunut lukkari Sivosen räpylään ja Laitila siirtyi 1-2 johtoon. Laitila teki lyhyellä vielä yhden ja jätti Yseille haastavan tilanteen tasoittavalle.

Saarela toi Yseille vapautuksen parin vuoroparin sisäpelivaikeuksien jälkeen. Ykköstilanteessa hän painoi pahan painuvan lyönnin kolmoskopparin yli. Edellä Ella Latva-Panula taisteli kotiin ja Saarela kiersi kunnarin tasoittaen ottelun lukemiin 3-3. Ratkaiseva kotiutusyritys jäi kahdella palolla ajolähdössä Mette Leskiselle. Joukkueen kapteenin viimeinen yritys painui etupelaajalle kopiksi ja jakso tasattiin.

Katso Saarelan kunnari Ysien Youtube-kanavalta.

Kolmostilanteet jaksolla kirjattiin vieraille 6-8. Laitila voitti koko ottelun kolmostilanteet 10-13, mutta Ysit taas keräsi huomattavasti enemmän kärkilyöntejä (35-21).

Jaksotauon jälkeen Ysit loi nopeasti ajolähdön paloitta, mutta tilanne tyrehtyi Riina Kallion kopiksi ajautuneeseen lyöntiin. Siitä tilanne hiljalleen kuihtui vuoronvaihtoon. Laitila jatkoi sisällä tilanteiden luomista, mutta Ysien takatilannepelaaminen jatkui rautaisena.

Toisen aloittavalla Ysit rakenteli pesät täyteen. Leskinen ei onnistunut avaamaan illan juoksutiliään ja kahden palon tilanteessa tilaisuuden sai Paukkunen. Hän painoi pahan painuvan pallon väliin ja Ysit siirtyi 1-0 johtoon. Juoksun toi Latva-Panula. Seuraavana lyöjänä Sini Satama painoi ajossa pallon kakkosjatkeelle ja kotiin ehti Saarinen.

Laitilan hyökkäyksen Ysit kesti jälleen laadukkailla ulkopelisuorituksilla. Tilanteita vierailija rakensi tasaisesti yhä.

Kolmannen aloittavalla Ysit oli kaukana edellisen vuoroparin iloittelusta ja palot syntyivät nopeasti. Laitila tasoittavalla vuorollaan löi kavennuksen Emma Virtasen toimesta, mutta Ysit kesti loput hyökkäyksistä kunnialla.

Kaikki tiivistyi lopulta neljänteen vuoropariin, jonne siirryttiin Ysien 2-1 johdossa. Omalla sisävuorollaan Ysit ei onnistunut, mutta nollasi Laitilan näyttävästi. Erityisesti kolmas ja ratkaiseva palo sisälsi sellaisen jekutuksen, että sitä on syytä tarkastella myöhemmin erikseen tallenteelta. Joka tapauksessa palo syntyi kakkospesän etenijästä, joka oli menettänyt katseensa palloon. Ysien pelinjohtaja Jerry Stenberg totesi lehdistötilaisuudessa, ettei hänkään tiennyt pallon sijaintia sillä hetkellä kun tuomaristo päätti pelin.

Katso jekutus Ysien Youtube-kanavalta.

Tiivistettynä kärkiottelu oli alkukauden kuva. Ulkona Ysit pelaa erinomaisesti ja tekee vähän isoja virheitä, mutta sisällä peli pyörii jouhevasti vain pätkittäin. Vahvan ulkopelin turvin se riitti Laitilaa vastaan voittoon.

Ysit on neljän voiton putkessa ja nousi lohkon keulaan tasapisteisiin juuri Laitilan kanssa.

Seuraava ottelu on edessä keskiviikkona 29.5.2024 klo 12, jolloin Vanhalle kentälle saapuu vieraaksi Kirittäret. Alkamisaikakin antaa vihjettä siitä, että kyseessä on koululaispeli, jonne on saapumassa jopa yli tuhat lappeenrantalaista koululaista kannustamaan.

Ottelun tilastot (pesistulokset.fi)

Lehdistötilaisuus (Youtube)

Otteluraportin tarjoaa K-Market Ratakatu.