Ysien harjoitusottelukausi jatkui myöhään launtai-iltana Ukonniemi-areenalla Imatralla. Vieraaksi oli saapunut sarjanousija Kuusankosken Puhti. Ottelu päättyi Ysien puhtaaseen 2-0 (5-1, 4-1) voittoon.
Pelinjohtaja Jerry Stenberg paalutti ennen ottelua, että harjoituspelimentaliteetin sijaan ottelua halutaan lähteä voittamaan.
– Pelattiin hyvää peliä. Pikkutöheröitä sattui tietysti väliin, mutta kokonaisuutena tämä oli hyvää tekemistä meiltä.
Avausjaksolla Ysit oli sisäpelissä tasainen suorittaja tehden vähintään yhden juoksun jokaisella sisävuorolla. Avausjakson juoksuista kaksi löi Sini Satama.
Toisen jakson nimi sisäpelissä oli Piitu Saarinen. Hän löi neljästä juoksusta kolme. Jakso ratkesi tuloksellisesti avausvuoropariin, jonka aikana Ysit rakensi tavoittamattomaksi osoittautuneen 3-0 johdon.
Ysien hallitsemassa ottelussa kolmostilanteet kirjattiin 17-8.
Pelaajista tilastollisesti esiin nousivat neljä juoksua lyönyt ja yhden tuonut Piitu Saarinen, sekä kolme juoksua tuonut etenijäjokeri Lotta Anttonen.
– Tähän peliin kasattu kokoonpano oli onnistunut. Meidän takakenttä (Joanna Paukkunen-Reetta Lehtinen) pelasi todella hyvin. Olivat eka kertaa yhdessä ja homma toimi heti.
– Hyvään suuntaan mennään. Oltiin selkeästi parempia lauantaina, Stenberg päätti analyysin.
Ottelun tilastot (Pesistulokset.fi)