Pesä Ysit ei onnistunut katkaisemaan puolivälieräsarjaa Haminan Palloilijoita vastaan Vallikentällä. Loppulukemat olivat 2-1k (1-0, 5-6, 0-0, 1-0).

Ysit oli pitkään avausjakson hallitsevampi osapuoli, sillä se onnistui antamaan edes jonkinlaisen paineen Haminan ulkokentälle. Kotijoukkue puolestaan puristi mailaa niin tiukasti, ettei se saanut kahteen ensimmäiseen vuoroon etenijää ykköspesää pidemmälle. Mitä pidemmälle jakso kuitenkin eteni pääsi Hamina paremmin otteluun mukaan. Kolmannessa vuorossa se sai vihdoin luotua ajolähdön ja käytti tilanteen heti hyväkseen Roosa Martinmäen toimesta. Martinmäen lyönti polttolinjaan riitti lopulta Senja Kaarikiven nopeille jaloille.

Ysit sai tilaisuutensa tasoittaa jakso, mutta kahdesta saadusta kolmostilanteesta ei kotiutuksia pystytty tekemään.

Toinen jakso olikin sitten täysin päinvastainen kuin ensimmäinen. Ysit sai oman moottorinsa käyntiin heti avausvuorossa ja avasi juoksutilinsä, kun Reetta Lehtisen pystymailalyönti tyhjään kenttään putosi HP-koppari Pinja Pasin eteen. Pallon pomppiessa kauas avaralla Vallikentällä Lehtinen pääsi rauhassa kiertämään uransa ensimmäisen pudotuspelikunnarin.

Hamina iski omalla tasoittavallaan takaisin. Avausjakson ainoan juoksun lyönyt Martinmäki yllätti ajolähdössä Ysien kolmoskoppari Joanna Paukkusen ja pallo pomppi kolmoskulmauksesta kauas Haminan kentän uumeniin. Martinmäen lyönnillä kotijoukkue siirtyi yhdellä sivalluksella 4-1 johtoon.

Moni ajatteli jakson ratkenneen jo ensimmäisessä vuorossa, mutta toisin kävi. Ysit kimmersi kolmen juoksun takaa ensin juoksun päähän Reetta Aralinnan iskettyä pallon ykkös-kolmostilanteessa koppareiden välistä läpi. Aralinnan kunnarin pelasti Aleksandra Latvala, joka pysähtyi kolmospesän kynnykselle ja antoi Aralinnan ohittaa hänet kolmostaipaleella. Täten Latvala sai jäädä kolmospesälle odottamaan kotiutusta.

Kotiutuslyöntiä ei tarvinnut odottaa, sillä kotijoukkue tarjoili Latvalan kotiin pääsyn ihan itse. Polttoheitto ykköspesälle meni reilusti ohi ja pallon pomppiessa pitkin Vallikentän reunuksia Latvala toi Yseille 4-4 tasoituksen.

Jakson ratkaisu tuli Riina Kallion mailasta. Lotta Anttonen sai tuoda Ysien viidennen juoksun, kun Kallio sivalsi terävästi pallon kolmosjatkeelta maisemaan ja kiersi pitkän Ykköspesisuransa ensimmäisen pudotuspelikunnarin vieden samalla Ysit 6-4 johtoon. Vaikka kotijoukkue onnistui iskemään viidennen juoksun Nea Nurmelan toimesta lähdettiin ottelua ratkaisemaan ensin supervuoron ja lopulta kotiutuslyöntikisan kautta.

Supervuorossa kumpikin joukkue piti ulkopelaamisellaan huolta siitä, ettei vastustaja saanut oikeastaan minkäänlaisia mahdollisuuksia iskeä voittojuoksua. Vaikka Ysit saivatkin supervuoron ainoat kolmostilanteet ei Haminan ulkokentällä ollut suoranaista hätää Ysien kotiutusten suhteen.

Kotiutuslyöntikisa oli lopulta lyhyt ja tehokas. Ysit saivat yrittää viidesti kotiutusta onnistumatta kertaakaan ja Haminalle puolestaan riitti Annika Utriaisen sivallus keskisaumaan, jolla Kaarikivi sai tuoda ottelun voittojuoksun.

Ottelusarjan ollessa tasan ratkeaa se keskiviikkona 12.8. klo 17.30 Vanhalla Kentällä, kun joukkueet kohtaavat kolmannen kerran.