Pesäpallon juhlavuoden kunniaksi kuusi Pesä Ysien juniorijoukkuetta on nimetty seuralegendojen mukaan. Neljäntenä esittelyvuorossa on E-tyttöjen kummina toimiva Henna Kytösalmi.
Henna Kytösalmi pelasi kaikkiaan 11 kautta Pesä Yseissä Superpesistä. Syksyllä 2001 Kytösalmi oli nostamassa Pesä Ysejä Superpesikseen ja pitkään putkeen ainoa poikkeama oli kauden 2012 visiitti Jyväskylän Kirittärissä. Myös arvo-ottelut tulivat uran aikana Kytösalmelle tutuksi, sillä Imatran Pallo-Veikkojen kasvatti pelasi peräti yhdeksän Itä-Länsi ottelua ja kertaalleen myös tyttöjen Itä-Lännessä.
Kauteen 2013 uransa päättänyt Kytösalmi ehti Yseissä pelata kaikkiaan 228 ottelua Superpesiksessä. Näissä otteluissa Kytösalmi iski peräti 285 (21+264) juoksua, toi peräti 225 juoksua ja keräsi kaikkiaan 1086 kärkilyöntiä. Kytösalmi pitääkin hallussaan ykkössijaa kaikissa kolmessa kategoriassa Ysien pääsarjahistoriassa. Pelattujen otteluiden määrässä edellä on ainoastaan Hanne Parviainen, joka on pelasi kaikkiaan 255 ottelua Ysien paidassa.
Kuka olet ja mitä teet nykyisin?
Henna Kytösalmi, tällä hetkellä työskentelen niin projektikoordinaattorina Viafinilla kuin personal trainerina/valmentajana.
Millaiset on muistot Pesä Yseistä ja millä aikajaksolla pelasit seurassa?
Muistot Pesä Yseistä on kyllä hyvät. Saavutimme seurahistorian ensimmäiset SM-mitalit, loistavia pelikavereita sain vuosien saatossa oppia tuntemaan useita ja seura mahdollisti minulle kehittymisen Suomen huipulle pesäpallossa. Tästä toki iso kiitos myös loistaville valmentajille. Yseissä pelasin kaudet 2001-2011 ja 2013 päätin urani samassa seurassa.
Mitä Pesä Ysit merkitsee Sinulle ja mitkä ovat parhaimmat muistot?
Parhaimmat muistot on kyllä ehdottomasti saavutetut mitalit, etelän leirit sekä toki pelimatkat. Kyllä sieltä arjen tekemisestäkin löytyy mukavia muistoja, vaikka rankkaa aikaa se talvella puurtaminen olikin. Pesä Ysien merkityksestä ei varmaan tarvitse niin hirveästi enempää kertoa kuin se, että seura mahdollisti minulle pelaamisen Suomen huipulla vuosikymmenen ajan. Vuosikymmenen! Täältä ei ollut tarvetta lähteä mihinkään, koska vuosittain niin valmennus kuin pelaajistokin oli Suomen kärkikastia.
Millaisia terveisiä haluat laittaa omalle kummijoukkueellesi?
Uskokaa unelmiin ja muistakaa pitää hauskaa kentällä!