Kausi 2021 päättyi reilu kuukausi sitten pettymykseen. 20 kautta Superpesiksessä vaihtui tulevaksi kaudeksi Ykköspesikseen. Mutta kumppanimme eivät ole meitä jättäneet. Kun Pesä Ysit lähti kauteen 2021 oli koronaviruksen aiheuttamat vaikutukset yritysmaailmassa nähtävissä selvästi.

Ysien kumppaniverkosto koostui pitkään mukana olleista yrityksistä, jotka pysyivät vaikeuksista huolimatta matkassamme mukana. Koko verkosto koostui vielä lopputalvesta noin 80:stä paikallisesta tai lähialueilla toimivista yrityksistä, jotka jatkoivat kumppaneinamme Covid-19:n aiheuttamasta turbulenssista huolimatta. Kuitenkin osaan täysin ymmärrettävästi pandemian vaikutukset iskivät kovempaa kuin toisiin.

Mukana olleet yritykset eivät luonnollisesti pelkästään olleet Superpesisjoukkueemme matkassa, vaan myös junioritoiminnan kannalta tärkeät kumppanimme jatkoivat yhteistyötään kanssamme. Toukokuussa 2021 seura palkkasi riveihinsä myyntipäällikkö Riikka Muttilaisen ja käsiparin tuominen myynnin puolella käänsi talvella laskusuuntaan lähteneen myynnin nousuun. Kun esimerkiksi Menossa Mukana -kumppaniverkostossa oli vielä huhtikuussa alle 60 kumppania, oli niitä viimeisen sarjaottelun päättyessä kaikkiaan 176.

Kaikkiaan lokakuun alkuun mennessä Ysien Menossa Mukana -kumppaniverkosto kattaa kaikkiaan 269 yritystä. Helmi-syyskuun välisenä aikana kasvua kumppanimäärässä on prosenteissa mitattuna siis lähes 254%. Pääyhteistyökumppanit mukaan laskettuna kumppaniverkosto kattaa lähes 300 yritystä, jotka mahtuvat noin 150 kilometrin säteelle Lappeenrannasta.

Kumppanuutemme yritysten kanssa kattavat kaikenlaisia variaatioita yhteistyöstä. Kaikki yrityksesi tarpeet ovat räätälöitävissä, oli se sitten iso tai pieni. Ota yhteyttä ja kerro meille yrityksesi toiveet.

Ville Lantta
Toiminnanjohtaja
040 529 3011
ville.lantta(at)pesaysit.fi

Riikka Muttilainen
Myyntipäällikkö
050 552 9455
riikka.muttilainen(at)pesaysit.fi