Toistamiseen viikon sisään Ysit kohtaavat Kempeleen Kirin. Edellisen kerran sinisellä kentällä kohdanneet joukkueet kohtaavat saman värisellä alustalla uudestaan, tällä kertaa vain Kempeleessä.

Keskiviikkona Ysit kohtasivat kotikentällään Hyvinkään Tahkon ja riemastuttavan avausjakson voiton jälkeen joukkueen sisäpelaaminen hyytyi lähes täysin. Hyvinkään parantaessa omaansa se nousi toisen jakson voittoon ja vei aina kotiutuslyöntikilpailuun menneen ottelun lopulta 1-2 lukemin.

Yksi piste tuosta ottelusta oli Yseille kuitenkin tärkeä kamppailussa viimeisestä pudotuspelipaikasta, sillä tuota paikkaa hallussaan pitävä Kempele on tällä hetkellä sarjataulukossa vain kahden pisteen päässä.

Vastustaja

Edellisessä ottelussaan Kempele sai kotikentälleen vieraaksi Jyväskylän Kirittäret. Vaikka Kempele karkasi avausjaksolla 2-0 johtoon ei hallitseva Suomen mestari ei antanut pohjoispohjanmaalaisille tilaisuutta kummallakaan jaksolla, vaan karkasi avausjaksolla 2-4 ja toisella jaksolla 2-8 voittoon.

Lauantainen ottelu on Kempeleelle jo neljäs viikon sisään. Tiistain Jyväskylä -ottelun lisäksi viikko sitten joukkue matkasi Juvalle, jossa Ysit veivät kaikki kolme pistettä ja seuraavana päivänä Kempele haki 0-1 vierasvoiton Hyvinkään Tahkosta.

Tilastopuolella Kempeleen lyöjätilaston ykkönen on lyöjäjokeri Sara-Ella Kemppainen, joka on kerännyt 19 lyötyä juoksua tällä kaudella. Koko sarjan lyöjätilastossa Kemppainen löytyy 15. sijalta. Kemppaisen kantaan on tullut Emmi Särkioja, joka on puolestaan onnistunut kotiutuksessa 18 kertaa.

Etenijätilastossa puolestaan ykkönen on Inka Ronkainen, joka on 19:ssä ottelussa kerännyt 23 tuotua juoksua. Viimeisen viikon aikana pelatuissa otteluissa Ronkainen on tuonut joukkueen 16:sta juoksusta neljä.

Kärkilyöntitilastossa joukkueen ykkönen on Jutta Myllyniemi, joka on 19:ssa ottelussa kerännyt 75 kärkilyöntiä. Myllyniemen kannassa on kuitenkin Ronkainen, joka on samassa ottelumäärässä kerännyt 71 kärkilyöntiä.

Historia

Kaudesta 2012 lähtien joukkueet ovat kohdanneet 15 kertaa ja voitot ovat tähän mennessä Kempeleelle 9-6.