Kahdeksan päivän mittainen juhannustauko päättyy huomenna, kun Ysit lähtevät katkaisemaan kahden ottelun tappioputkeaan matkaamalla Liperiin Viinijärven Urheilijoiden vieraaksi.

EDELLISET OTTELUT

Ysit kärsi ennen juhannustaukoa kaksi peräkkäistä tappiota, kun ensin Jokilaakson PesäKuula piti Ysit pisteittä kotikentällään ja reilu viikko sitten Siilinjärven Pesis kävi hakemassa Lappeenrannasta kaksi pistettä 0-1 (2-4, 2-2) lukemin.

Viidestä viimeisestä ottelusta Yseillä on taskussaan kaksi voittoa. Nuo voitot tulivat 2-0 lukemin ensin 11.6. Porin Pesäkarhut-Akatemiasta ja kahta päivää myöhemmin vieraskentällä Pattijoen Urheilijoista.

Ysit on säilyttänyt asemansa etelälohkon toisena, mutta pitää muistaa, että kärjessä oleva Haminan Palloilijat ja Ysien takana olevat Siilinjärven Pesis ja Kuusankosken Puhti ovat pelanneet kaksi ottelua Ysejä vähemmän. Kärkeen Yseillä on matkaa kuusi pistettä ja takana Siilinjärvi on vain pisteen päässä ja Kuusankoski kahden pisteen päässä.

Keskiviikon vastustaja Viinijärven Urheilijat löytyy etelälohkosta viidenneltä sijalta ja on kerännyt 12:sta ottelusta kaikkiaan 14 pistettä. Ennen taukoa liperiläiset vierailivat lohkokärki Haminan vieraana ja palasivat kotikonnuilleen 2-0 (8-1, 16-2) tappio niskassaan.

Viidestä viimeisestä ottelusta Viinijärvellä on kasassa sama saldo kuin Yseilläkin. Nuo kaksi voittoa tulivat kotikentällä vajaa kaksi viikkoa sitten ensin Ikaalisten Tarmosta suoraan 2-0 ja seuraavalla kierroksella kaatui Kuusankosken Puhti 2-1 kotiutuslyöntikisan jälkeen. Tappiot joukkue on kärsinyt kahdesti Haminan Palloilijoille ja kerran Oulun Lipolle.

VASTUSTAJAT

Viinijärven lyöjätilaston kärkipaikan jakavat 16 juoksua naiseen lyöneet Aliisa Yli-Kortesniemi ja Jenna Storhammar. Kolmatta sijaa samassa tilastossa pitävät hallussaan kolmikko Ada Reijonen, Sini Suihko ja Aamu Riissanen, jotka ovat lyöneet seitsemän juoksua henkeä kohti.

Etenijätilastossa ykkösenä on Jonna Happonen, joka on tuonut joukkueelleen kaikkiaan 19 juoksua. Toisena listalta löytyy Sole Riissanen 12:lla ja kolmantena Aino Koistinen yhdeksällä tuodulla juoksulla.

Sole Riissanen pitää kärkilyöntitilastossa ykköspaikkaa 47:llä kärkilyönnillä. Perässä listalla tulevat Happonen 44:llä ja Suihko 37:llä kärkilyönnillä

EDELLISET KOHTAAMISET

Täksi kaudeksi Ykköspesikseen noussut Viinijärvi vieraili 23.5. Lappeenrannassa ja haki tuolloin 1-0 voiton kotiutuslyöntikisan jälkeen jaksoluvuin (1-1, 2-2, 1-2). Ennen tuota kohtaamista joukkueet olivat kohdanneet Ykköspesiksessä viimeksi vuonna 2001, jolloin Viinijärvellä pelatun ottelun vei nimiinsä Ysit 2-0 lukemin.

Vuodesta 1994 lähtien pelatun jaksojärjestelmän aikana joukkueet ovat kohdanneet Ykköspesiksessä vain kolmesti. Voitot näistä otteluista ovat 2-1 Ysien hyväksi.