Runkosarjan viimeinen neljännes alkoi Pesä Ysien osalta tappiolla Kajaanin Pallokerholle. Tappion myötä tiistainen ottelu Siilinjärven Pesistä vastaan on hyvin tärkeä, mikäli joukkue aikoo päästä tavoitteeseensa ja taistella vielä etelälohkon voitosta.

EDELLISET OTTELUT

Ysit kohtasi viime perjantaina Kajaanin Pallokerhon kotonaan. Vierailijat eivät jättäneet paljoakaan mahdollisuuksia Yseille napata ottelusta kolme pistettä, sillä avausjakso meni täysin vierailijoiden hallinnassa. Toinen jakso kääntyi puolestaan Sini Sataman ja Ella Latva-Panulan kunnareilla täysin päälaelleen, kun Ysit takoivat Kajaanin ulkokentästä kymmenen juoksua ja veivät toisen jakson 10-4. Ratkaisua jouduttiin hakemaan kotiutuslyöntikilpailusta, jossa vierailijat olivat parempia lukemin 3-2.

Lohkon kolmantena oleva Kuusankosken Puhti kaatoi eilen pelatussa ottelussa Seinäjoen Maila-Jussit. Täten lohkon kolmospaikka karkasi jälleen kolme pistettä kauemmaksi. Ero kuusankoskelaisiin on nyt viisi pistettä, kun kummatkin joukkueet ovat pelanneet 19 ottelua. Oma huomionsa pitää myös antaa Ysien takana olevalle Viinijärven Urheilijoille, joka on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin Ysit ja on vain kolmen pisteen päässä.

Siilinjärven Pesis johtaa etelälohkoa kahden pisteen turvin ennen Haminan Palloilijoita. Hamina on tosin pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin muut kärkinelikossa olevat joukkueet, joten on todennäköistä, että Hamina ottaa itselleen takaisin lohkon kärkipaikan, kun ottelumäärä tasoittuu.

Viidestä viimeisestä ottelustaan Siilinjärvi on napannut kolme voittoa ja kaksi tappiota. Se kärsi vajaa viikko sitten yllätystappion kotikentällään Seinäjoen Maila-Jusseille kotiutuslyöntikisan jälkeen ja kuun alussa Kuusankosken Puhti vei kolme sarjapistettä joukkueiden kohtaamisesta. Voitot ovat tulleet etelälohkon joukkueista, kun kuluneen kuun aikana Viinijärvi, Janakkala ja Porin Pesäkarhut kaatuivat puhtaasti 2-0 lukemin.

VASTUSTAJA

Siilinjärven ykköstykki on väistämättä Petra Väistölä, joka tehoin 1+43=44 löytyy koko sarjan lyöjätilaston neljänneltä sijalta. Joukkueen sisäisen pörssin kakkossijan jakavat Siiri Väistölä ja Outi Venäläinen 21:llä lyödyllä juoksulla.

Etenijätilastossa Siilinjärvellä on kaksi pelaajaa koko sarjan etenijätilaston viiden parhaan joukossa. Nelly Kiiski pitää koko sarjan toista ja joukkueen sisäisen pörssin kärkipaikkaa 41:llä tuodulla juoksulla. Koko sarjan neljänneltä sijalta ja sisäisen pörssin kakkospaikalta löytyy Jasmiina Juntunen 36:lla tuodullaan. Kolmospaikka sisäisessä pörssissä irtoaa 16:lla tuodulla ja sen jakavat Elina Kärsämä ja Lotta Viittanen.

Sama kaksikko löytyy myös kärkilyöntitilaston kärjestä, sillä Juntunen on kärjessä 96:lla ja Kiiski toisena 93:lla kärkilyönnillä. Ykköspesiksen kärkilyöntitilastosta kaksikko löytyy sijoilta kolme ja neljä. Kolmantena sisäisestä pörssistä löytyy Viittanen, jolla on kasassa 64 kärkilyöntiä.

EDELLISET KOHTAAMISET

Pesä Ysit ja Siilinjärven Pesis ovat kohdanneet Ykköspesiksessä jaksopelihistorian aikana eli vuodesta 1994 lähtien kymmenen kertaa. Voitot näistä otteluista on Yseille 7-3.

Lähivuosia tarkastellessa joukkueet kohtasivat kaudella 2022 sekä 2024 ja voitot näistä otteluista on tasan 1-1. Viime kaudella Ysit nappasivat Tenavaleirin leiriottelusta voiton kotiutuslyöntikisan jälkeen lukemin 2-1 ja samoin numeroin Siilinjärvi kaatoi Ysit kotikentällään kaudella 2022. Joukkueet kohtasivat myös aiemmin tällä kaudella kertaalleen ja tuolloin Siilinjärvi nappasi kaksi pistettä Vanhalta Kentältä 0-1 (2-4, 2-2) lukemin.