Sini Satama sopimukseen Ysien kanssa

Sini Satama sopimukseen Ysien kanssa

Pesä Ysit on tehnyt ensi kauden kattavan ja option 2025 kaudesta sisältävän pelaajasopimuksen Sini Sataman kanssa. 21-vuotias Haminasta lähtöisin oleva pelaaja on kuulunut koko talven Ysien harjoitusrinkiin ja vakuutti sen aikana valmennuksen osaamisestaan.

Satama on pelannut pesäpalloa jo 16 vuotta. Hän kuului Haminassa vahvaan juniori-ikäluokkaan, jossa mukana olivat muun muassa Elina Muurman, Veera Toikka ja Noora Pasi. Jälkimmäisten taustoilta löytyvät myös innoittajat.

– Nuorena aloitin pesiskoulussa ja sillä tiellä ollaan. Vesseli Toikka ja Marko Pasi saivat lähtemään aikanaan mukaan.

Hän nousi nuorena edustusjoukkueen kynnykselle asti, kunnes koitti tauko. Satama aloitti kauden 2022, mutta keskeytti sen ja oli pelaamatta vuoden 2023. Elämässä piti tehdä itselleen oikeita valintoja.

– Tuntui siinä kohtaa, että pesis ottaa enemmän kuin antaa. Halusin levähdystauon ja oli henkisesti aika rankkaa.

Lappeenrantaan hän saapui opiskeluiden perässä. Tällä hetkellä ovat menossa sairaanhoitajaopinnoissa toisen vuoden päätösmetrit.

Lappeenrannassa syttyi kipinä lajin pariin uudestaan. Hiljalleen kypsyi ajatus siitä, että omia rajoja urheilijana pitää päästä vielä mittaamaan.

– Viime vuonna tuli ajatus, että tekisi ihan sikana mieli päästä treenaamaan ja päästä vielä pelaamaan. Halusin antaa vielä kaikkeni pesäpallolle ja aloittaa alusta uudessa seurassa.

– Siitä lähdin sitten hiljalleen treenailemaan ja kokeilemaan miltä urheilu tuntuu. Se tuntuikin niin hyvältä, että otin yhteyttä Pesä Yseihin.

Hän on ollut mukana Ysien harjoitusvahvuudessa koko kauteen valmistavan jakson antamassa näyttöjä, joka palkittiin sopimuksella.

Harjoituspeleissä hän on ollut kahdesti jokerina ja kahdesti kakkosvahtina. Hän kuvailee itseään pelaajana seuraavasti.

– Ulkona miun vahvuudet on linjassa. Koen, että minulla on hyvä pelinlukutaito ja pallovarmuus. Olen suorituskykyinen ja suht teräväkin kentällä.

– Sisäpelissä minulla on vahvat vapaat lyönnit ja kovan lyönnin uhkaa myös.

Haminan Palloilijoiden Instagram-tililtä löytyy Satamasta luonnehdinta D-juniori-ikäisenä. Siinä kerrotaan hänen olevan todella nopea.

– Eilen tuli testitulokset ja uskon, että se pitää vieläkin paikkansa. Koen olevani ihan etenemiskykyinen ja jaksan pitää samaa vauhtia yllä pitkäänkin.

Pesä Ysien joukkue on harjoituskaudelta läpikotaisin tuttu. Hän kehuu erityisesti ryhmän sisäistä motivaatiota urheilemista kohtaan.

– Sopimus tuntuu tosi hyvältä. Meillä on tosi kiva porukka, josta huokuu urheiluhenkisyys ja voitontahto. Joukkuekaverit haluavat pärjätä elämässä ja urheilussa. Se motivoi itseänikin.

– Saa nähdä mitä tulee. En ole varmaan ikinä odottanut kautta näin kovasti.

Pelaajatilastot (pesistulokset.fi)

Sopimustilanne

Lotta Anttonen 2025
Riina Kallio 2024 (2025)
Kiia Laakkonen 2024
Ella Latva-Panula 2024 (2025)
Reetta Lehtinen 2024 (2025)
Noora Leppälä 2024 (2025)
Mette Leskinen 2024 (2025)
Sara Moilanen 2024 (2025)
Joanna Paukkunen 2024 (2025)
Tiia Saarela 2025
Piitu Saarinen 2024 (2025)
Erika Sauvala 2025
Aada Koistinen 2024 (2025)
Sini Satama 2024 (2025)