Ysit kaatoi Kuusankosken Puhdin varmasti

Ysit kaatoi Kuusankosken Puhdin varmasti

Ysien harjoitusottelukausi jatkui myöhään launtai-iltana Ukonniemi-areenalla Imatralla. Vieraaksi oli saapunut sarjanousija Kuusankosken Puhti. Ottelu päättyi Ysien puhtaaseen 2-0 (5-1, 4-1) voittoon.

Pelinjohtaja Jerry Stenberg paalutti ennen ottelua, että harjoituspelimentaliteetin sijaan ottelua halutaan lähteä voittamaan.

Pelattiin hyvää peliä. Pikkutöheröitä sattui tietysti väliin, mutta kokonaisuutena tämä oli hyvää tekemistä meiltä.

Avausjaksolla Ysit oli sisäpelissä tasainen suorittaja tehden vähintään yhden juoksun jokaisella sisävuorolla. Avausjakson juoksuista kaksi löi Sini Satama.

Toisen jakson nimi sisäpelissä oli Piitu Saarinen. Hän löi neljästä juoksusta kolme. Jakso ratkesi tuloksellisesti avausvuoropariin, jonka aikana Ysit rakensi tavoittamattomaksi osoittautuneen 3-0 johdon.

Ysien hallitsemassa ottelussa kolmostilanteet kirjattiin 17-8.

Pelaajista tilastollisesti esiin nousivat neljä juoksua lyönyt ja yhden tuonut Piitu Saarinen, sekä kolme juoksua tuonut etenijäjokeri Lotta Anttonen.

Tähän peliin kasattu kokoonpano oli onnistunut. Meidän takakenttä (Joanna Paukkunen-Reetta Lehtinen) pelasi todella hyvin. Olivat eka kertaa yhdessä ja homma toimi heti.

Hyvään suuntaan mennään. Oltiin selkeästi parempia lauantaina, Stenberg päätti analyysin.

Ottelun tilastot (Pesistulokset.fi)

 

Lauantaina Kuusankoski vastassa Imatralla

Lauantaina Kuusankoski vastassa Imatralla

Pesä Ysien harjoituspelit jatkuvat tulevana lauantaina Imatralla Ukonniemi-areenalla, jolloin vieraaksi saapuu Kuusankosken Puhti.

Pelinjohtaja Jerry Stenbergillä on käytössään liki koko rosteri. Edellisessä pelissä lyöjäjokerin vastuuta kantanut Mette Leskinen on tällä kertaa sivussa. Hänen paikkansa jokerikossa ottaa Piitu Saarinen.

Valmennus on asettanut otteluun niin pelillisiä kuin mentaalipuolen tavoitteita.

– Sisäpelissä tavoite on rakentaa ensimmäisestä kärjestä heti takatilannetta ja sitä kautta tulee Piitulle tilanteita. Hän pelaa siis ihan saman roolin kuin Mette.

– Oltiin viimeksi huonoja pienissä. Nyt on panostettu pari viikkoa niihin. Niiden täytyy olla laadukkaita, sillä joukkueessa on kuitenkin jalkaa, jota viedä.

– Lähdemme selkeästi hakemaan voittoa, vaikka sinänsä tulostavoitetta ei ole. Mutta mielentilan pitää olla harjoituspelin sijaan sellainen, että pelataan ottelun voitosta. Lähdetään vähän haastamaan pelaajia tätä kautta.

– Ja onhan Kuusankoski vielä meidän sarjan vastustaja. Tärkeä nähdä, miten pärjätään oman sarjan joukkueen kanssa.

Alustava kokoonpano

1. Erika Sauvala 1V
2. Tiia Saarela 2P
3. Riina Kallio 3V
4. Joanna Paukkunen 2K
5. Reetta Lehtinen 3K
6. Ella Latva-Panula 3P
7. Noora Leppälä S
8. Marianne Sivonen L
9. Aada Koistinen 2V
10. Lotta Anttonen
11. Sara Moilanen
12. Piitu Saarinen
13. Sini Satama

Ottelu alkaa Ukonniemi-areenalla lauantai-iltana 17.2.2024 klo 19.00.