Ysit palasi voittokantaan Tyrnävällä
Ysit katkaisi kolmen ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa kotiutuslyöntikilpailun voitolla Tyrnävällä numeroin 1-2 (3-1, 3-4, 1-3).
Ottelu oli kaikkea muuta kuin helppo. Ysien sisäpeli yski liki koko ottelun pahasti ja tilanteiden rakentelu oli tuskaisen vaikeaa. Pakkotilanteessa ottelun lopussa ja kotiutuslyöntikilpailussa suorittamiseen löytyi riittävä rentous kahden pisteen saalistamiseksi.
Ottelun alku oli vaikea. Ysit teki nopeasti kärjestä kaksi paloa ja lähti viemään sen jälkeen lyöntijärjestystä eteenpäin. Tulokseksi koko sisävuorosta jäi kaksi kärkilyöntiä kunnes kolmas palo päätti yritykset.
Tyrnävä siirtyi tasoittavalla 1-0 johtoon ja Ysien toinenkin sisävuoro alkoi heti yhdellä palolla jatkuen nihkeästi Marianne Sivoseen asti. Hän löi pallon takakentälle ja ulkokentän avustuksella Tiia Saarela juoksi suoraan kakkoselta kotiin tasoittaen ottelun lukemiksi 1-1.
Tyrnävä jatkoi tasoittavalla tehokkaana ja teki kaksi juoksua Iida Komulaisen ja Silja Hiltulan lyöminä. Kotijoukkue johti tässä vaiheessa 3-1.
Ysien kolmaskaan vuoropari ei avannut kärjen peliä. Kärjestä lähteneen jokeri Aino Koistisen vieminen eteenpäin osoittautui ylivoimaisen vaikeaksi, eikä hänen jälkeensä yhtään helpompaa ollut. Tilanteet kuihtuivat paloihin tai koppeihin. Ysit ei saanut vuorossa kolmostilannetta aikaiseksi. Vieraiden onneksi ulkopeli piti Tyrnävän tasoittavalla tilanteista huolimatta nollilla.
Neljännen aloittavalla pakkotilanteessa Ysit sai vihdoin Koistisen kolmoselle, mutta kotiutus epäonnistui ja Tyrnävä vei ensimmäisen jaossa olleen pisteen lukemin 3-1.
Tyrnävä jatkoi vahvaa sisäpeliä toisen jakson alussa, kun Komulainen kotiutti kahden palon ajolähdössä Eveliina Rantosen välilyönnillä. Kaiken kaikkiaan kotijoukkueen sisäpelin jatkuvuus oli jatkuvasti reilusti Ysejä parempaa.
Tasoittavalla Ysit sai pelin auki. Koistinen toi harhaheitolla tasoituksen ja Riina Kallio kotiutti Ella Latva-Panulan, mutta 1-2 johto kuihtui toisen aloittavalla nopeasti Elina Väreen kunnarin ja vapaataivaljuoksun kautta.
Ysit tuli tasoihin kolmannen tasoittavalla, kun kahdella palolla Mette Leskinen kotiutti Noora Leppälän.
Tasoituksesta innostuneena Ysit pelasi yhden parhaista ulkovuoroistaan ja lopetti Tyrnävän toisen jakson lyönnit nopeasti kolmeen paloon. Tasoittavalta Yseiltä vaadittiin yksi juoksu jaksovoittoon. Sen löi Leskinen pakkotilanteessa kahdella palolla ja vei ottelun kotiutuslyönteihin.
Siellä Ysit esiintyi kuten parhaimpina päivinä pystyy tekemällä kolme juoksua laadukkailla perussuorituksilla. Kun tähän yhdistetään vahva ulkopeli, niin lisäpiste kirjattiin vieraille 1-3.
Ottelun tilastot (pesistulokset.fi)
Otteluraportin tarjoaa K-Market Ratakatu.