Yseille kolme pistettä Seinäjoelta

Yseille kolme pistettä Seinäjoelta

Pesä Ysit haki kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa kolmen kunnarin iltapäivässä Seinäjoelta. Jaksot kirjattiin 0-2 (1-5, 4-6).

Ysien avausjakson nimi ja vapauttaja oli Riina Kallio. Sitä ennen ensimmäisessä sisävuorossa Seinäjoki siirtyi johtoon, mutta Mette Leskinen löi tasoittavalla pallon väliin kotiuttaen Aino Koistisen.

Toisen vuoroparin tasoittavalla oli Kallion vuoro astua esiin. Hän rakensi ensimmäisellä lyönnillä takapesät täyteen ja painoi toisella pallon kopparien eteen kahden tavallisen juoksun ja yhden kunnarin arvoisesti.

Kun hetkeä myöhemmin Joanna Paukkunen kotiutti Kallion, niin Ysit otti tukeva otteen jaksosta 1-5 johdolla, eikä päästänyt enää vahvan ulkopelin turvin siitä irti. Seinäjoen kärki onnistui avausjaksolla tilanteiden rakentelussa, mutta kotiutusvaiheessa lukkari Marianne Sivosen johdolla Ysit oli rautaa.

Toisella jaksolla avaavan suorituksen teki Koistinen, joka pamautti tyhjään kenttään kahdella palolla pallon kakkosluukusta kaukaisuuteen ja kiersi kunnarin.

Seinäjoki tuli tasoihin ja kolmannen tasoittavalla Leskinen jatkoi kotiutuksia lyömällä numerolle yksi tähän otteluun nostetun Ella Latva-Panulan kotiin.

Kotijoukkue tuli takaisin peliin mukaan kunnarilla. Kahden juoksun arvoisen lyönnin tarjoili Matilda Niskakangas. Hän yllätti ykköstilanteessa kovalla kolmosjatkelyönnillä Ysien ulkokentän.

Neljännen aloittavalla Ysien sankariksi nousi jokeri Sini Satama. Kahden palon ajolähdössä lyönti kakkosluukusta maisemiin, kenttä tyhjäksi ja kunnari päälle. Tästä tuloksena johto 4-6 ja Ysit puolusti varmasti tasoittavan vuoron varmistaen kolmen pisteen voiton.

Pohjanmaan kiertue tuotti kuudesta mahdollisesta pisteestä viisi. Kausi jatkuu ensi perjantaina kotiottelussa Jokilaakson PesäKuulaa vastaan.

Ottelun tilastot

Otteluraportin tarjoaa K-Market Ratakatu.

Viikonloppuna vierastupla Pohjanmaalla

Viikonloppuna vierastupla Pohjanmaalla

Ysien kausi jatkuu viikonloppuna tiukalla vierastuplalla Pohjanmaalla. Vastaan asettuvat Lappajärven Veikot ja Seinäjoen Maila-Jussit.

Lauantaina bussi kuljettaa naiset Lappajärvelle. Pelinjohtajaennakoissa Lappajärven Veikot nostettiin omassa lohkossaan kolmanneksi ja sai se yhden maininnan myös kysyttäessä Superpesikseen nousijaa.

Omaksi minimitavoitteekseen Lappajärvi on ilmoittanut välieräpaikan.

Ysien pelinjohtaja Jerry Stenberg kertoo, että suunnitelmat lauantaille on tehty huolella.

– Viime vuonna voitettiin siellä tiukan väännön jälkeen 2-1.  Kovatasoinen joukkue on vastassa.

– On meillä selvät paikat katsottuna, mistä aiotaan rokottaa ja jos ulkopeli on yhtään samalla tasolla kuin keskiviikkona, niin pitäisi olla hyvä mahdollisuus.

Stenberg kuitenkin muistuttaa, että kaksi jaksoa erittäin hyvin pitänyt ulkopeli ei tule riittämään.

– Se on ihan selvää jatkoa ajatellen, ettei jaksoa voi hävitä silloin kun vastustaja pidetään yhdessä juoksussa. Sisällä pitää tapahtua muutoksia erityisesti keskiviikon toiseen jaksoon verrattuna. Siihen pitää saada laatua lisää, mutta kun se loksahtaa kohdalleen, niin ei meillä mitään hätää ole.

Sunnuntaina Ysit matkustaa Seinäjoelle Maila-Jussien vieraaksi. Se on arvioitu pelinjohtajien papereissa pohjoislohkon puoliväliin ja joukkueen oma tavoite on maltillisesti sarjapaikan säilyttäminen.

Ennakkoarvioinnin kannalta sunnuntain ottelu on Yseille haastavampi. Stenbergin mukaan seinäjokelaisten kokoonpano voi elää Superpesiksessä pelaavan ykkösjoukkueen tarpeiden mukaan.

– Ihan tarkalleen ei tiedetä, ketä siellä tulee vastaan. Nyt, kun Superpesis ei ole vielä täysillä pyörähtänyt käyntiin, alhaalta saatetaan hakea peliaikaa ja pelituntumaa. Lisäksi heillä on juonikas pelinjohto, johon pitää päästä kiinni.

– Toisaalta meidän ei tarvitse vastustajasta välittää, kun pelataan omilla vahvuuksilla. Silloin homman pitäisi toimia.

Sunnuntain ottelun erikoisuuksiin kuuluu sekin, ettei Ysit aio käyttää aamupäivää kentällä höntsäillen, vaan Simpsiön majalla ja metsissä fiilistä hakien.

Kokoonpanoon ei ole viikonlopulle odotettavissa suuria muutoksia. Joukkue lähtee reissuun 13 pelaajan voimin.

– Joukkueelle tekee näin kauden alussa hyvää olla pari päivää tiiviisti yhdessä, Stenberg toteaa lopuksi.

Lauantaina ottelu Lappajärvellä alkaa klo 17 ja sunnuntaina Seinäjoella klo 16.

Otteluennakon tarjoavat K-Market Vapari & Kanneli & Ratakatu.