Pohjois-Pohjanmaan tupla kutsuu
Pesä Ysien tähän viikkoon kuuluu kaksi vierasottelua. Joukkue matkaa Pohjois-Pohjanmaalle haastamaan Oulun ja Tyrnävän.
Oulu oli ennen kauden alkua ylivoimainen nousijasuosikki pelinjohtajien rankingissa. Joukkue on suorittanut odotusten mukaisesti ja johtaa ylivoimaisesti pohjoislohkoa 34 pisteellä. Takana seuraavana väijyy Lappajärvi 27 pisteellä.
Lipon sisäpelivoima on hurja. Lyöntipuolella Aino Kesti (2+33) on ykkönen, mutta 20 lyödyn molemmin puolin löytyy tiiviistä nipusta kolme pelaajaa. Tuotuja on eniten Karoliina Soppelalla (34) ja samaten myös kärkilyöntejä (76).
Suurin ero joukkueiden välillä alkukaudella on ollut sisäpelissä. Ysit on 14 ottelussa päästänyt jopa vähemmän juoksuja kuin Lippo, mutta vastaavasti Lippo on tehnyt huimasti enemmän juoksuja.
Keskiviikkona klo 18 alkavaan kohtaamiseen on Oulussa asetettu kovat odotukset, sillä seudulla on meneillään D-ikäisten (14-vuotiaat ja nuoremmat) valtakunnallinen Suurleiri. Tämän vipuvarren avittamana pyrkimys on laittaa naisten pesisotteluiden yleisöennätys uusiksi. Nykyinen on vuodelta 2010 Porin ja Kirittärien kohtaamisesta (3735 katsojaa).
Torstaina Ysit matkaa Tyrnävän Tempauksen vieraaksi. Tyrnävä on pohjoislohkon neljäntenä 22 pisteellä.
Pelaajistosta esiin nousevat Iida Komulainen kotiuttajana (1+23), Eveliina Rantonen etenijänä (29) ja Enni Pellikka tilanteiden rakentelijana (73). Rantonen on tuttu myös Ysien seuraajille, sillä hän pelasi vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin Yseissä yhteensä kolme kautta Superpesistä.
Tyrnävän ja Ysien välinen ottelu alkaa torstaina klo 18.00.
Otteluennakon tarjoavat K-Market Vapari & Kanneli & Ratakatu.