13.10.2023 8:41
Pesä Ysit saa takakentälleen vahvistusta, kun Joanna Paukkunen liittyy Ysien vahvuuteen. Paukkunen edusti viime kaudella Ykköspesiksessä porilaista Pesäkarhut Akatemiaa.
Porin Pesäkarhujen kasvatti Joanna Paukkunen siirtyy Pesä Ysien riveihin 1+1 -vuotisella sopimuksella. Tänä syksynä Paukkusen kaulaan ripustettiin tyttöjen Superpesiksen pronssimitali, kun Pesäkarhut kaatoi pronssiottelussa Joensuun Mailan. Ottelu eteni aina kotiutuslyöntikilpailuun asti, jossa Paukkunen pääsi iskemään kisan ratkaisseen toisen juoksun porilaisille.
Mennellä kaudella tyttöjen Superpesiksen lisäksi myös Ykköspesiksessä kopparin paikalla pelannut Paukkunen pelasi runkosarjassa 21 ottelua, joissa syntyivät tehot 1+7=8 lyötyä, kahdeksan tuotua juoksua ja 47 kärkilyöntiä. Kolmen kauden aikana Porissa Paukkunen on kerännyt Ykköspesiksessä 55 ottelussa tehot 3+23=26, 26 tuotua juoksua ja 146 kärkilyöntiä. Ensimmäistä kertaa Porin ulkopuolelle pelaamaan lähtevä 19-vuotias Paukkunen jännittää luonnollisesti uutta ympäristöä.
– Minulle on tullut Pesä Ysien toiminnasta ja joukkueen sitoutumisesta hyvä kuva, mikä sai lähtemään mukaan. Jännittää lähteä ensimmäistä kertaa pois Porista ja vielä toiselle puolelle Suomea, mutta nyt on oikea aika ja olen kyllä todella innoissani tulevasta. Pari kertaa käynyt Vanhalla Kentällä vieraspaidassa ja nähnyt sen, että täällä katsojat elää mukana, joten kiva päästä nyt myös pukemaan kotijoukkueen paita päälle.
25.09.2020 9:22
Viime kaudella kesken kauden joukkueeseen liittynyt Linnea Laatikainen palaa Lappeenrantaan tulevaksi kaudeksi.
Pesä Ysit on tehnyt viime kaudella pätkäpestillä joukkueeseen liittyneen Linnea Laatikaisen kanssa 1+1 -vuotisen jatkosopimuksen. Laatikainen liittyi viime kaudella joukkueeseen heinäkuun alkupuolella.
Oululaisen Lippo Junioreiden kasvatti ehti viime kaudella pelaamaan Yseissä 13 ottelua lyöden kaksi ja tuoden seitsemän juoksua. Loppukaudesta joukkueen kärkietenijänä pelannut 20-vuotias Laatikainen onnistui kentällemenoissaan 50%:n teholla olleen joukkueen toiseksi paras Jyväskylän Kirittäriin vuokratun Eveliina Rantosen jälkeen.
– Olen iloinen että Linnea teki kanssamme jatkosopimuksen. Hänen saapumisensa joukkueeseen kesken viime kauden piristi selvästi koko joukkuetta. Erityisesti varmat otteet ulkopelissä toivat varmuutta koko polttolinjaan. Uskon, että tulevilla kausilla Linnea tulee ottamaan isompaa roolia myös sisäpelissä ja on meille tärkeä pelaaja kohti parempaa menestystä, kertoo joukkueen manageri Sakari Myllys.
Laatikainen liittyi Ysien joukkueeseen viime kaudella heinäkuun alkupuolella. Ensimmäistä kertaa urallaan Pohjois-Pohjanmaan ulkopuolista seuraa edustanut Laatikainen kertoo viihtyneensä Etelä-Karjalassa.
– Viime kesänä oli mukava päästä pelaamaan Lappeenrantaan. Nyt on kiva jatkaa tutun porukan ja toimivan organisaation kanssa.
21.02.2019 10:01
Pesä Ysit vahvistuu kokeneella Sarita Heikkisellä. Heikkinen edusti viime kaudella Kempeleen Kiriä.
Pesä Ysit saa rutkasti kokemusta riveihinsä, kun Kempeleen Kiriä viime kaudella edustanut Sarita Heikkinen pukee Ysien peliasun päälleen tulevana kesänä. Urallaan 330:ssa runkosarjaottelussa tehot 3+145=148 iskenyt Heikkinen pelasi viime kaudella Kempeleen riveissä 24 ottelua runkosarjassa tehoin 0+18=18. Pudotuspeleissä Heikkinen on pelannut kaikkiaan 64 ottelua, joissa lyötyjä juoksuja on syntynyt kaikkiaan 2+20=22. Kun mukaan lasketaan myös alemman loppusarjan sekä karsintaottelut on Heikkinen pelannut huikeat 433 ottelua Superpesiksessä.
– Ensinnäkin kiitos Pesä Yseille, että tarjosivat mahdollisuuden pelata Superpesistä tulevana kesänä.
Peräti 17:n kautensa Superpesiksessä aloittava ja viidesti Itä-Lännessä esiintynyt Heikkinen saapuu Lappeenrantaan luottavaisena. Urallaan Superpesiksessä Kempeleen Kirin lisäksi Lapuan Virkiää, Seinäjoen Petojusseja, Oulun Lipottaria sekä Tyrnävän Tempausta edustanut Heikkinen tuo nuoreen joukkueeseen paljon kokemusta.
– Välimatkasta huolimatta Lappeenrantaan siirtyminen tuntuu helpolta, koska ennakko-oletusten perusteella Lappeenrannassa on hyvähenkinen ryhmä, jossa varmasti on hyvä olla ja toimia. Haluan auttaa nuorta joukkuetta mahdollisimman paljon omilla taidoillani, jatkaa Heikkinen.
Kesällä 2004 Tyrnävän Tempauksen riveissä Superpesisdebyyttinsä tehneen Heikkisen kauden tavoitteisiin kuuluu vain nauttiminen.
– Pelistä ja pelaamisesta nauttiminen on isoin tavoitteeni tulevana kesänä.