18.09.2025 10:00
Lukkari Aleksandra Latvala on tehnyt pelaajasopimuksen Pesä Ysien kanssa. Latvalan sopimus kattaa kauden 2026 ja sisältää option kaudesta 2027.
Koko pelaaja-uransa Pohjanmaalla pelannut Aleksandra Latvala siirtyy Pesä Yseihin 1+1 -vuotisella sopimuksella. Viimeiset kuusi kautta Lappajärven Veikoissa pelannut Latvala on kaudesta 2020 lähtien lyönyt Ykköspesiksessä 93:ssa ottelussa 94 juoksua keräten 252 kärkilyöntiä. Kauden 2019 Latvala pelasi Lappajärven riveissä Superpesistä lyöden 24:ssa ottelussa kaksi juoksua ja tuoden kolme juoksua.
Viime kaudella 25-vuotias Latvala iski runkosarjassa 23:ssa ottelussa tehot 0+17=17 ja toi neljä juoksua.
– Tosi hyvillä ja odottavaisilla fiiliksillä siirryn Lappeenrantaan. Seuran ja joukkueen tavoitteet ovat linjassa omien tavoitteideni kanssa, joten päätös lähteä mukaan oli helppo. Odotan innolla tulevaa kautta ja uuteen joukkueeseen tutustumista!, Latvala kertoo.
28.08.2025 10:45
Kaksi edellistä kautta Superpesiksessä helsinkiläistä Roihuttaria edustanut Elina Muurman ja Ykköspesiksessä Kuusankosken Puhtia edustanut Roosa Örså palaavat Ysien riveihin. Kummankin pelaajan sopimus kattaa kauden 2026 ja sisältää option kaudesta 2027.
Kahden viime kauden ajan helsinkiläistä Roihuttaria edustanut Elina Muurman palaa Pesä Yseihin. Ensimmäisellä kaudellaan helsinkiläisseurassa Muurman näytti lyöntivoimaansa lyömällä 24:ssä runkosarjaottelussa peräti 3+28=31 juoksua olleen joukkueensa toiseksi tehokkain kotiuttaja.
Menneellä kaudella Muurman oli jälleen joukkueensa tehokkaimpia pelaajia sisäpelissä, sillä 23-vuotias Muurman löi 18:aan otteluun 16 juoksua olleen joukkueensa kolmanneksi tehokkain.
– Odotan innolla ensi kauden alkua. Hyvillä fiiliksillä palaan takaisin Lappeenrantaan ja Vanhikselle. Kiva päästä treenaamaan koko talvi joukkueen kanssa yhdessä.
Ennen siirtymistään Roihuttariin Muurman edusti Pesä Ysejä kolmen kauden ajan kausina 2021-2023.
Viime kaudella Kuusankosken Puhtia edustanut Roosa Örså pukee tulevalla kaudella tutun pelipaidan päälleen. Pesä Ysien oma kasvatti vietti kauden 2024 superpesisseura Roihuttarissa, mutta siirtyi kesken kauden vuokrasopimuksella Ykköspesiksessä pelaavaan Kuusankosken Puhtiin. Menneen kauden Örså pelasi Ykköspesistä Kuusankosken riveissä ja oli joukkueensa sisäisen lyöjätilaston kolmas tehoin 3+22=25.
Örsån mukaan vuodet muualla opettivat hänelle paljon, mutta tuttu toimintaympäristö ja yhteisö varmisti päätöksen palaamisesta Lappeenrantaan.
– Yseihin palaaminen tuntuu tosi oikealta ratkaisulta. Pari kautta poissa kotoa opetti paljon. Kehityin urheilijana ja tunnistan nyt paremmin omat vahvuudet ja kehityskohteet. Sain arvokasta kokemusta erilaisista pelityyleistä ja toimintatavoista joukkueen sisällä. Tuttu yhteisö varmisti viimeistään päätöksen Lappeenrantaan palaamisesta. Seuran tavoitteet ovat kohti huippua ja haluan olla mukana saavuttamassa niitä. Lupaan tuoda mukanani pirteää meininkiä Vanhikselle!
12.11.2024 14:57
Naisten Ykköspesiksen sarjajärjestelmä kaudelle 2025 on julkaistu.
Ykköspesiksessä pelaa 17 joukkuetta jaettuna kahteen lohkoon. Ysit kuuluu yhdeksän joukkueen etelälohkoon.
Oman lohkon sisällä pelataan kaksinkertainen sarja ja toisen lohkon joukkueita vastaan kertaalleen. Ottelumäärä on etelälohkossa 24 ja pohjoislohkossa 23 joukkuetta kohden.
Etelälohko: Haminan Palloilijat; Ikaalisten Tarmo; Janakkalan Jana; Jyväskylän Kirittäret; Kuusankosken Puhti; Pesä Ysit, Lappeenranta; Pesäkarhut-Akatemia, Pori; Siilinjärven Pesis; Viinijärven Urheilijat.
Pohjoislohko: Alajärven Ankkurit; Jokilaakson Pesäkuula, Ylivieska; Kajaanin Pallokerho; Lappajärven Veikot; Pattijoen Urheilijat Naiset, Raahe; Raksilan Likat, Oulu (Lippo Naiset); Seinäjoen Maila-Jussit; Tyrnävän Tempaus.
Ylemmät pudotuspelit
Puolivälierät pelataan lohkojen sisällä (1. vs. 4., 2. vs. 3.). Välierissä etelälohkon runkosarjassa paremmin sijoittunut jatkoonmenijä kohtaa pohjoislohkon heikommin sijoittuneen jatkoonmenijän ja päinvastoin.
Välierien voittajat pelaavat loppuottelussa, jonka voittaja nousee Superpesikseen kaudelle 2026 ja häviäjä jatkaa Superpesis-karsintaan Superpesiksen putoamiskarsinnan voittajaa vastaan.
Naisten Ykköspesiksen pudotuspelit pelataan paras kolmesta -järjestelmällä ja Superpesis-karsinta paras viidestä -järjestelmällä. Kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneella ja Superpesis-karsinnassa Superpesis-joukkueella. Seuralla, jolla on jo joukkue Superpesiksessä, ei ole osallistumisoikeutta Ykköspesiksen ylempiin jatko-otteluihin eikä sitä oteta huomioon runkosarjan jälkeisiä sijoituksia määriteltäessä.
Alemmat pudotuspelit
Etelälohkossa 9. sijoittunut joukkue putoaa suoraan suomensarjaan kaudelle 2026. Lohkoissaan 7. ja 8. sijoittuneet joukkueet pelaavat lohkon sisällä putoamiskarsinnan paras kolmesta -järjestelmällä. Putoamiskarsinnan voittajat jatkavat Ykköspesiksessä ja häviäjät putoavat suomensarjaan. Kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneilla joukkueilla.
05.11.2024 8:37
Pesä Ysien pitkäaikainen toiminnanjohtaja Ville Lantta täyttää tänään tiistaina 5.11.2024 50 vuotta.
Pesäpalloilun ja Pesä Ysien monitoimimies aloitti seuran riveissä pelaajana yhdeksänvuotiaana nuorukaisena vuonna 1983.
– Treenailtiin Peltolan koulun pihalla. Oli joskus treenejä Vanhiksellakin, Kesämäen koululla ja Juvakan kentällä. Siitä sitä siirryttiin junnuputkeen.
Pelinjohtajauran hän aloitti jo peliurallaan 80-luvun lopulla.
– Olin junnujen pelinjohtajana jossain leireillä. Tavallaan se pelinjohtajuus oli jo silloin kiehtova juttu.
Pelaajaura jäi paljon myöhäisemmällä iällä taakse. Korkeimmillaan se vei maakuntasarjaan.
– Kun tie nousi pystyyn, niin aika klassisesti aloin neuvomaan muita, kun en itse enää pärjännyt, Lantta nauraa.
Aktiivinen valmennusura on kestänyt Lantalla aika tarkkaan 30 vuotta. Hän laskee sen alkaneen parikymppisenä miesten maakuntasarjan pelinjohtajana.
– Näiden vuosikymmenten aikana on ollut kolme kautta, kun en ole virallisesti ollut valmennushommissa. Tietysti olen ollut silloinkin auttelemassa ja tuurailemassa, kun on tarvittu.
Esimerkkinä siitä toimii päättynyt kesä. Lantalla ei ollut virallista vastuuta yhdenkään joukkueen valmennuksesta, mutta niin vain hän löysi itsensä C-tyttöjen leiriltä toisena valmentajana.
Lantta ynnäilee valmentaneensa lähes kaikissa mahdollisissa sarjoissa jossain vaiheessa uraa. Ainoastaan B-pojat ja miesten Superpesis on jäänyt kokematta.
Ensi kaudelle hän palaa aktiivivalmentajaksi C- ja B-tyttöjen pariin.
Seurajohtana Lantta on toiminut neljännesvuosisadan. Hän laskee toimineensa Pesä Ysien operatiivisessa johdossa käytännössä vuodesta 1999. Virallisesti seuran palveluksessa palkkatyössä Lantta aloitti toiminnanjohtajan tittelillä 2007.
Lisäksi hän on toiminut muun muassa Pesäpalloliiton alueen johtoryhmässä 16 vuotta, erilaisissa Superpesiksen tai sarjojen ohjausryhmissä, sekä Etelä-Karjalan Liikunta ja urheilu ry EKLU:n hallituksessa.
– On pyydetty moneen paikkaan vuosien varrella, mutta on ollut pakko kieltäytyä osasta. Muuten ei pysty keskittymään kunnolla varsinaiseen työhön.
Perheessä pesäpalloilu näkyy lisäksi kahden pesistä Pesä Yseissä harrastavan tytön kautta.
Pesäpalloilu on näytellyt isoa osaa Lantan ja hänen perheensä arjessa vuosikymmenet. Lantta on kiitollinen kokemastaan.
– Harvalla on sitä etuoikeutta, että harrastuksesta tulee työ. Se on yksi puoli tässä. On se sitten hyvä tai huono asia, Lantta nauraa.
Hän näkee pesäpalloilun nykytilanteen ja lähitulevaisuuden hyvänä. Työtä on tehty hurja määrä, mutta juna ei pysähdy.
– Maailma on muuttunut näiden vuosien aikana paljon. Niin seuratoiminta, liikunta, urheilu kuin yhteiskunta ovat hyvin erilaisia kuin silloin aloittaessani.
– Onneksi urheilu ja liikunta on kestänyt mukana. Kovin on koitettu tehdä töitä ja viimeaikoina pesis on ollut taas kasvu-uralla, mutta ainahan tähän kuuluu jonkinlainen aaltoliike. Minusta pesisväellä on hyvää virtaa.
Kulunut vuosi on ollut Yseille iso voimannäyttö organisaationa. Tuhansia ihmisiä kerännyt Tenavaleiri heinäkuussa vaati venymistä ja ison talkoolaispanoksen. Nyt katse on käännetty jo tulevaisuutta kohti.
– Saatiin leirit ja muut jutut onnistuneesti vietyä maaliin. Meillä on kova halu seurana ottaa seuraavia askeleita kohti kilpailullisempaa suuntaa. Sen suhteen on tehty jo paljon oikeita toimenpiteitä.
Lantta ei järjestä merkkipäivän vastaanottoa ja toivoo mahdollisten muistamisten ohjautuvan seuran juniorityöhön.
Mikäli haluat kukkien tai muun muistamisen sijaan tukea seuraa, toimi seuraavasti:
Tilinumero : FI65 5620 0920 1232 87
Maksun saaja : Pesä Ysit ry
Viesti : Ville Lantta 50
Summa : Omavalintainen
04.11.2024 13:04
Pesä Ysit on saanut paikan kaudelle 2025 Naisten Suomensarjaan.
Suomensarjan joukkue tukee niin vanhempien junioreiden kuin edustusjoukkueen toimintaa tuomalla yhden lisäportaan pelaajakehitysputkeen. Tämä tukee samalla maakunnallista yhteistyötä Imatran Pallo-Veikkojen kanssa.
Suomensarjan joukkueen runko tulee muodostumaan pääosin juniori-ikäisistä pelaajista. Lisäksi joukkueeseen on tarkoitus kiinnittää muutamia kokeneempia pelaajia.
Joukkueen pelinjohtovastuun ottaa ykköspesisjoukkueen lukkari Essi Rytteri.
– Olemme määrätietoisesti kehittämässä kilpaurheilupuolta seurassa aina junioreista lähtien. Suomensarjan joukkue on tärkeä osa tätä. Lahjakkaat juniorit saavat ensimmäisiä kosketuksia aikuisten sarjoihin ja samalla tämä tarjoaa edustusjoukkueelle mahdollisuuden antaa peliaikaa esimerkiksi loukkaantumisista toipuville tai vähemmän vastuuta saaneille, Ysien toiminnanjohtaja Ville Lantta tuumaa.