29.05.2024 16:01
Yli 1100 katsojaa todisti Vanhalla kentällä keskiviikkona Ysien sisäpelijuhlaa. Kirittäret Talent kaatui jaksoin 2-0 (9-3, 10-1).
Yleisömäärän pohjana olivat lappeenrantalaiset koululaiset, jotka täyttivät katsomot upealla tavalla kannustaen innokkaasti ottelun alusta lähtien. Se herätti ihastelua ottelun jälkeen niin pelaajissa kuin valmentajissa.
– Kun juostiin kentälle, niin tuntui niin siistiltä ja mekkalaa oli koko pelin. Painotettiin paljon sitä, että on erityinen pelipäivä ja pitää olla latautunut. Ollaan kasista lähtien oltu porukalla yhdessä. Katsomo piti huolen tänään, että oli kivaa, Ysien ykköspalkittu Piitu Saarinen sanaili lehdistötilaisuudessa.
Ottelu alkoi poikkeuksellisesti klo 12 ja siitä johtuen Ysit kokoontui aamulla satamaan yhteiselle jumpalle ja aamupalalle. Otteluun valmistautuminen oli siinä mielessä poikkeuksellinen.
Joukkueiden välinen tasoero tällä kertaa tuli selväksi nopeasti. Toisen tasoittavalle siirryttiin vielä lukemissa 1-1, mutta sitten Ysit iski kolme juoksua tauluun ja kolmannen tasoittavalla vielä viisi lisää. Tilanteessa 9-1 neljäs vuoropari oli muodollisuus. Kirittäret helpotti urakkaa antamalla ulkopelivirheillä muutaman juoksun, mutta Ysit myös löi laadukkaasti. Koko ottelun kolmostilanteet 29-8 eivät jätä paljon jossiteltavaa.
Usein pesäpallossa käy niin, että vahvan avausjakson jälkeen koittavat vaikeudet. Ysit ei siihen ansaan kävellyt, vaan otti heti toisen jakson alussa luulot pois. Ensimmäisen aloittavalla 4-0 johto ja Erika Sauvalan kunnarilla kolmannen aloittavalla viimeinen sinetti ottelulle. Siinä kohtaa tilanne oli 6-1.
Katso kunnari Ysien Youtube-kanavalta.
Joukkue onnistui sisäpelissä poikkeuksellisen laajasti. Jokainen pelaaja kirjautti vähintään yhden lyödyn tai tuodun. Kovimmat tilastorivit kirjauttivat Saarinen (4/3), Sauvala (1+1/4) ja lyöjäjokeri Mette Leskinen (5/0). Erityisesti Leskisen onnistumiset ilahduttivat, sillä kohtuullisen hyvästä lyötyjen juoksujen määrästä huolimatta alkukaudella keskiosumat ovat kiertäneet ja kotiutusprosentit jääneet odotuksia alhaisemmiksi.
Yksi iloisimmista oli varmasti etenijäjokeri Lotta Anttonen, joka on toipunut jalkavammasta pitkään. Hän palasi Kirittäriä vastaan kokoonpanoon pelaten kauden ensimmäisen pelinsä ja toi heti kaksi juoksua.
Ottelun lehdistötilaisuus (Youtube)
Ottelun tilastot (Pesistulokset.fi)
Kuvia ottelusta (Facebook)
Otteluraportin tarjoaa K-Market Ratakatu.
28.05.2024 16:31
Pesä Ysien ykköspesiskausi jatkuu keskiviikkona, kun vieraaksi saapuu Kirittäret Talent.
Ottelu on samalla koululaisottelu ja alkaa siitä syystä klo 12. Paikalle odotetaan noin tuhatta koululaista kannustamaan Ysejä.
Joukkueiden kausi on alkanut hyvin eritahtisesti. Ysit on voittanut viidestä pelaamastaan ottelusta neljä ja saavuttanut jokaisesta ottelusta vähintään pisteen.
Kirittäret on pelannut neljä ottelua ja saavuttanut yhden pisteen juoksuerolla 15-41.
Ysien ensimmäiset viisi ottelua ovat olleet kiteytettynä ulkopelin juhlaa ja sisäpelin hakemista. Joukkue on päästänyt etelälohkossa selvästi vähiten juoksuja pitäen vastustajan alle neljässä juoksussa ottelua kohden.
Vastaavasti Ysien sisäpeli ei ole pyörähtänyt Seinäjoen taannoisia kunnaritalkoita lukuun ottamatta oikeaan uomaan missään vaiheessa. Hyvän puolustamisen turvin se on kuitenkin riittänyt lohkon kärkikahinoihin.
Ysien kolmosvahtina alkukauden pelannut Riina Kallio näkee asian samalla tavalla.
– Ulkopeli antaa mahdollisuuden paljoon. Onneksi sillä on pystytty pelejä voittamaan, mutta meidän pitää kehittää koko ajan sisäpeliä myös. Pitää etsiä oikeat aseet, lyöntiratkaisut ja tilanteet oikeille pelaajille.
– Ihan niin paljon ei voi sekoilla, mitä on alkukaudella sisällä sekoiltu, mutta uskon, että me pystytään löytämään ratkaisut näihin asioihin. Kyllä se siitä vielä lähtee, Kallio lupaa.
Erinomaiseen ulkopeliin hän löytää syyksi joukkueen leveyden ja laadun sekä keskinäisen dynamiikan.
– Meillä on monipuolisesti jokaiselle ulkopelipaikalle tarjontaa. Kaikki lähtee siitä, että on paljon osaamista, mutta ollaan oltu ulkotreeneihin päästyämme myös tosi nopeita oppimaan yhdessä tekemistä. Ja Joona (Lankinen) on hyvä siinä ulkopelijohtajan roolissa.
Kallio on tehnyt alkukaudesta mailan varressa tulosta kiitettävästi. Hän löi Seinäjoella kunnarin on kirjannut yhteensä tehot 1+2. Lisäksi tuotuja on neljä ja kärkilyöntejä 15.
– Ihan peruspositiivisesti lähtenyt kausi kulkemaan. On tullut itselleni hyviä onnistumisia sisällä ja ulkopeli kulkee mukavasti.
Ensimmäiset ottelut hän oli kakkoskärjessä, mutta Ysien pidennettyä ykköskeulaa, numeroksi on löytynyt kolme, jolla hän jatkanee myös keskiviikkona.
– Katsotaan miten tällainen pidennetty keula sopii meille. Minulta odotetaan hyviä vaihtolyöntejä ja on haettu useampaa lyöjää siihen pohjalle varmistamaan koville kotiuttajille paikat.
Keskiviikon vastustajasta Kalliolla ei kertomansa mukaan ole paljon tietoa. Joukkueet kohtasivat hallissa kerran sydäntalvella, mutta Imatralla pelatusta ottelusta on hyvin vähän mukaan otettavaa touko-kesäkuun vaihteen sarjakohtaamiseen.
Kallio muutti itse noin kuukausi takaperin Lappeenrantaan. Hän kehuu toimintaympäristöä ja joukkueen yhteisöllisyyttä vuolaasti.
– Olen tykännyt ihan hirveästi siitä, miten yhteisöllistä tämä tekeminen on. Vietetään paljon aikaa pelien ja harjoitusten ulkopuolella matalalla kynnyksellä joukkuelaisten kanssa. Se on vähän erilaista kuin mihin olen tottunut, mutta todella mukavaa. Seuran toiminta muutenkin vaikuttaa yhteisölliseltä ja positiiviselta. Ja onhan Lappeenranta kiva kesäkaupunki.
Ottelutapahtumaan saapuu SaiPasta vieraiksi Otto Kivenmäki ja Mikko Niemelä.
Pelaajat ovat tavattavissa SaiPan pisteellä ennen ottelua. Käy pyytämässä nimikirjoitukset matkaan ja vaihtamassa ajankohtaiset kuulumiset treenikaudelta.
Ottelussa läsnä ovat lisäksi OP Kaakkois-Suomi ja Hippo sekä Lappeenrannan seurakunnat.
Ennakkoliput verkkokaupasta, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi sisään.
Otteluennakon tarjoavat K-Market Vapari & Kanneli & Ratakatu.
27.05.2024 18:56
Keskiviikkona Ysit kohtaa koululaispelissä Kirittäret Jyväskylästä. Ottelutapahtumaan saapuu SaiPasta vieraiksi Otto Kivenmäki ja Mikko Niemelä.
Pelaajat ovat tavattavissa SaiPan pisteellä ennen ottelua. Käy pyytämässä nimikirjoitukset matkaan ja vaihtamassa ajanakohtaiset kuulumiset treenikaudelta.
Ottelussa läsnä ovat lisäksi OP Kaakkois-Suomi ja Hippo sekä Lappeenrannan seurakunnat.
Ottelu alkaa Vanhalle kentällä keskiviikkona poikkeuksellisesti klo 12.00.
Ennakkoliput verkkokaupasta, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi sisään.