25.07.2024 7:26
Ysien viikon ainoaan kotiotteluun vieraaksi saapuu perjantaina Jalasjärven Jalas. Joukkueet kohtasivat tiistaina Jalasjärvellä ja tuolloin Ysit vei kolme pistettä lukemin 0-2 (7-8, 2-4).
Yseillä on runkosarjaa jäljellä neljä ottelua Jalasjärven kohtaaminen mukaan luettuna. Tämän lisäksi Ysit kohtaa kotonaan Pesäkarhut-Akatemian ja vieraskentällä Kirittäret sekä Janakkalan Janan.
Ysit on etelälohkon kakkosena 30 pisteellä ja on käytännössä varmistanut puolivälieräpaikan. Puolivälierät pelataan lohkon sisäisesti (otteluparit lohkon 1. vs. 4. ja 2. vs. 3.). Paras kolmesta-systeemillä pelattavien otteluparien voittajat jatkavat välieriin. Otteluparien ennakointi on vielä liiian varhaista. Se kuitenkin tiedetään, että etelälohkon ykkönen on ilman poikkeuksellista kompurointia Laitilan Jyske. Ysit pelaa sijoista 2-4.
Jalasjärven Jalas on kerännyt 14 pistettä ja olisi tämän hetken tilanteessa joutumassa putoamiskarsintaan Kirittäriä vastaan. Putoamiskarsinnan häviäjää uhkaa tippuminen suomensarjaan. Pisteet ovat perjantaina Vanhalla kentällä molemmille elintärkeitä.
Tiistain kohtaaminen Jalasjärvellä oli ysittäriltä pelillisesti kaksijakoinen. Koko kauden vahvasti ulkona suorittanut Ysit päästi avausjaksolla seitsemän juoksua, joka on poikkeuksellinen lukema tänä kesänä. Vastaavasti haasteita tarjonnut lyöntipeli lopulta toi jaksovoiton. Kahdeksan juoksun rallissa Mette Leskinen ja Reetta Lehtinen löivät kunnarit ja lopulta jakson ratkaisseet kaksi juoksua löi neljännen tasoittavalla Tiia Saarela.
Toisella jaksolla palattiin normaaliin päiväjärjestykseen ja Ysit vei sen nimiinsä 2-4. Myös tällä jaksolla ratkaisijahahmo oli Leskinen kunnarillaan.
Tiistain ottelun raportin löydät täältä.
Kokoonpanoon ei ole luvassa suuria muutoksia. Sini Satama toipuu loukkaantumisesta, mutta muuten pelinjohdon käytössä on koko rosteri. Ulkopeliryhmittymä on pysynyt varsin stabiilina koko kesän. Sisäpelijärjestystä on matkan varrella viilailtu, mutta tiistaisen voittopelin jälkeen tuskin suuria muutoksia on luvassa.
Ottelu alkaa Vanhalle kentällä klo 18.00.
Lappeenrannan kaupunki tarjoaa 375-vuotisjuhlien kunniaksi kaikille ilmaisen sisäänpääsyn.
Otteluennakon tarjoavat K-Market Vapari & Kanneli & Ratakatu.

23.07.2024 22:35
Pesä Ysit haki pudotuspeliasetelmien kannalta tärkeät pisteet Jalasjärveltä 0-2 (7-8, 2-4).
Ottelusta tuli varsin erikoinen. Avausjaksolla Ysien ulkokentästä lyötiin poikkeuksellisesti peräti seitsemän juoksua, mutta yhtä poikkeuksellisesti joukkue itse teki kahdeksan. Molemmat lukemat ovat kesän esitykset huomioiden harvinaisia.
Toisella jaksolla siirryttiin lähemmäs tältä kaudelta tuttuja jaksolukemia. Ysien ykkösnimi Mette Leskinen löi molemmilla jaksoilla kunnarin.
Ottelun alku oli Yseille vaikein mahdollinen. Jalasjärvi aloitti sisällä ja rakensi nopeasti palottoman ajon. Salla Ronkaisen lyönti yllätti koppariosaston ja Jalasjärvi siirtyi heti 2-0 johtoon. Ysien onneksi pallo ei karannut pidemmälle, mutta vuoron jatkuessa vähillä paloilla Jalasjärvi löi kaksi lisää ja johti peräti 4-0 heti kättelyvaiheessa.
Sisävuoro lähti todella nihkeästi käyntiin ja kahdella palolla tyhjään kenttään saapui lyömään numerolla viisi Reetta Lehtinen. Hän yllätti vuorostaan Jalasjärven koppariosaston ja löi kunnarilla lukemiksi 4-1. Ysit täytti kenttäpesät ja lyömään saapui jokeri Leskinen, joka yllätti vuorostaan takakentän tyhjentämällä pajatson ja juoksemalla itse kunnarin. Ysit siirtyi näin 4-5 johtoon ja pyyhki heikon alun mielestään ennätysnopeasti.
Katso Lehtisen kunnari täältä (Youtube).
Katso Leskisen kunnari täältä (Youtube).
Seuraavassa vuoroparissa palattiin lähemmäs normaalia ja molemmat jäivät ilman juoksuja.
Kolmannen aloittavalla illan kunnarirallia jatkoi Iida Piirainen lyömällä kakkosrajasta pallon kauas ja hän kiersi kunnarin tasoittaen ottelun lukemiin 5-5. Se avasi taas juoksusuonen ja Jalasjärvi teki kaksi lisää siirtyen yksittäisillä lyödyillä 7-5 johtoon.
Tasoittavalla takatilanteessa Marianne Sivonen löi kauniisti pallon väliin ja kavennuksen toi Ella Latva-Panula lönkötellen. Tilannetta Ysit ei saanut enää tämän jälkeen jatkumaan.
Jakso huipentui neljännen tasoittavaan, johon Ysit lähti yhden juoksun tappiotilanteesta. Sankariksi nousi Tiia Saarela kolmospuolen lyönnillä, jolla tuli tarvittavat kaksi juoksua kerralla.
Voittohuuma ei kantanut suoraan jaksotauon jälkeen aloittavalle sisävuorolle. Vuoro vaihtui nopeasti, mutta Ysit onnistui nollaamaan ulkovuorossa Jalasjärven.
Avausjuoksun löi toisessa vuoroparissa Leskinen, joka kotiutti Erika Sauvalan.
Leskisen huima ilta jatkui kolmannen aloittavalla. Takatilanteessa hän pamautti pallon tällä kertaa kakkospuolelta läpi ja tuloksena illan toisen kunnarin lisäksi kaksi tavallista. Ysit siirtyi lyönnillä 0-4 johtoon.
Katso Leskisen toinen kunnari täältä (Youtube).
Jalasjärvi kimmersi vielä kahdella kavennusjuoksulla tuntumaan, mutta Ysit kesti ja nappasi huipputärkeät pisteet.
Joukkueet kohtaavat uudelleen perjantaina Lappeenrannassa.
Ottelutilastot (pesistulokset.fi)
Otteluraportin tarjoaa K-Market Ratakatu.

22.07.2024 9:54
Pesäpallon suurtapahtuma Tenavaleiri on taputeltu ja Ysien edustusjoukkue palaa arkeen vierailemalla tiistaina Jalasjärvellä.
Jalasjärven Jalas on etelälohkon toiseksi viimeisenä 14 pisteellä. Ysit on saman lohkon kakkosena 27 pisteellä.
Jalasjärvi on ollut viimeisen kahden kauden aikana Yseille vaikea vastus. Neljästä kohtaamisesta Ysit on hävinnyt kolme. Ainoa voitto tuli viime vuonna toukokuussa supervuoron kautta.
Kuntapuntarissa joukkueet ovat hyvin samanlaisessa tilanteessa. Jalasjärvi on voittanut yhden viimeisestä viidestä ottelustaan keräämällä viisi pistettä.
Yseillä viimeiset viisi peliä ovat tuottaneet kaksi voittoa ja samaiset viisi pistettä.
Pelaajapuolella tehokkain mailan varressa on ollut Emilia Hannuksela (0+24). Tuotujen puolella Iida Piirainen (29) on peräti viidenneksi kovin koko Ykköspesiksessä molemmat lohkot huomioiden. Hän on myös joukkueensa paras kärkilyönneissä (78).
Yseillä vastaavia tilastoja hallitsevat Mette Leskinen (0+28), Ella Latva-Panula (20) ja Aino Koistinen (72).
Kumpikaan ryhmä ei ole sisäpelissä loistanut, vaan molemmat löytyvät avaintilastoissa Ykköspesiksen heikommalta puolikkaalta. Ysit on lyönyt 6,12 juoksua ottelua kohden, joka oikeuttaa kymmenenteen sijaan. Jalasjärvi löytyy sijalta 12 tehtyjen juoksujen sarakkeen näyttäessä lukemaa 5,75.
Sama trendi jatkuu kolmostilanteiden määrässä ja kärkilyönneissä.
Merkittävin ero tilastoissa löytyy ulkopelistä. Ysit on päästänyt toiseksi vähiten juoksuja (75) koko sarjassa Oulun Lipon jälkeen. Jalasjärvi vastaavasti on päästänyt liki tuplat (143).
Molempien sisäpelin takkuillessa avainasemaan tiistaina noussee räpylävarmuus. Jos Ysit pystyy omalle tasolleen ulkopelissä, on Jalasjärvellä iso työmaa tilanteiden ja juoksujen rakentamisessa.
Otteluun tuo mielenkiintoisen lisämausteensa se, että joukkueet kohtaavat uudelleen jo tämän viikon perjantaina Lappeenrannassa.
– Tärkeät pisteet jaossa. Pikku hiljaa alkaa runkosarja lähestymään päätöstä ja aletaan valmistautumaan pudotuspeleihin. Sitäkin kautta pitää asioita miettiä. Mitään sijoituksia ei ole vielä jaettu, kommentoi Ysien pelinjohtaja Jerry Stenberg.
– Jalasjärvi pelaa aika peruspeliä. Olisi hyvä hetki meille saada omaa sisäpeliä auki ja nimenomaan kolmostilanteen purkamista. Olisi tärkeä pudotuspelejä ajatellen, että alkaa sillä puolella onnistumisia tulemaan.
Yseillä on käytössä koko pelaajisto lukuun ottamatta loukkaantumisesta vielä toipuvaa Sini Satamaa.
Otteluennakon tarjoavat K-Market Vapari & Kanneli & Ratakatu.
