Pesä Ysit on tehnyt kaudelle 2021 sopimukset joukkueen talviharjoitteluryhmässä mukana olleiden Petra Laakkosen ja Tiia Saarelan kanssa.
Petra Laakkonen liittyi Ysien joukkueeseen syksyllä 2018 Ykköspesiksen Ylivieskan Kuulasta, jolloin hän liittyi joukkueen harjoitusryhmään ensimmäistä kertaa. Kahden viime kauden aikana Laakkonen on iskenyt Superpesiksessä 17:ssä pelaamassaan ottelussa yhden kunnarin ja yhden tavallisen juoksun, tuoden kaksi juoksua.
Toiminnanjohtaja Ville Lantta pitää Laakkosen sopimuksen jatkamista luontevana ratkaisuna, josta hyötyy kumpikin osapuoli.
– Petra on meillä pelannut jo kahtena kautena aiemmin Superpesistä ja koulumaailma pitää hänet täällä ainakin vielä tovin, niin oli luontevaa jatkaa sopimusta, kun kaikki palaset olivat valmiina Etelä-Karjalassa.
Tiia Saarela liittyi Ysien harjoitusryhmään ensimmäistä kertaa myös syksyllä 2018. Saarela on seitsemän edellistä kesää pelannut suomensarjaa ja tyttöjen Superpesistä Kuusankosken Puhdin riveissä. Suomensarjan 84:ssä ottelussa Saarela on iskenyt tehot 15+118=133 ja tuonut kaikkiaan 100 juoksua.
Lantta kertoo Saarelan ottaneen isoja askelia kehityksessään viime vuosien aikana ja uskoo hänen olevan oiva lisä joukkueeseen.
– Tiia oli jo kaudella 2019 mukana talvikauden Superissa, mutta silloin kesä kului lopulta suomensarjassa Kuusankoskella kuten viime kausikin. Nyt kun opiskelut ja samalla muu elämä on saatu Lappeenrantaan, niin oli helppoa rakentaa paketti uudestaan. Tiian kokonaispaketti niin fysiikaltaan kuin lajitaidoiltaan on kehittynyt hyvää tahtia ja uskon hänen lyövän läpi itsensä tulevana suvena Superpesiksessä Ysien paidassa.
Yseillä on kaudelle 2021 kaikkiaan 19 pelaajasopimusta.
Sopimustilanne 17.02.2021 (Suluissa optiovuosi)
Lotta Anttonen 2022
Tytti Bertling 2022
Salla Eteläpää 2021 (2022)
Nea Forsell 2022
Henriikka Harinen 2022
Hanna Järvi 2021
Eveliina Kainlauri 2021
Linda Kemppainen 2021 (2022)
Aino Kuittinen 2022
Petra Laakkonen 2021
Linnea Laatikainen 2021 (2022)
Noora Leppälä 2021 (2022)
Elina Muurman 2022
Ellinoora Ojala 2021 (2022)
Eveliina Rantonen 2022
Essi Rytteri 2022
Tiia Saarela 2021
Amanda Timperi 2022
Elina Väre 2022
Sarita Heikkinen Pelinjohtaja 2021 (2022)
Santeri Kytömäki 2. Pelinjohtaja
Matti Mansikka Fysiikkavalmentaja
Henna Kytösalmi Fysiikkavalmentaja
Heidi Kurronen Lukkarivalmentaja
Kaisu Rantamäki Psyykkinen valmentaja
Mikko Mouhu Hieroja
Ville Mäkelä Huoltopäällikkö