Yhdeksän päivän taukoa viettäneillä Pesä Yseillä on edessään kaksi viimeistä ottelua runkosarjassa. Sunnuntaina joukkue matkaa Raumalle Feran vieraaksi ja keskiviikkona runkosarjan päätösottelussa se kohtaa Vanhiksella Jyväskylän Kirittäret.

Hieman yli viikko sitten Ysit pelasivat edellisen ottelunsa, jossa vastaan Vanhiksella asettui sarjan kymmenettä sijaa hallussaan pitävä Mynämäen Vesa. Sarjanousija nappasi Yseiltä avausjakson karaten kolmannessa vuorossa ja vieden lopulta jakson lukemin 2-6. Ysien vietyä toisen jakson nimiinsä ja  johdettua supervuoroa jo 3-0, nousi Mynämäki juoksun päähän ja lopulta Henna Nurmi onnistui lyömään viimeisenä lyöjänä supervuoron tasoihin. Kotiutuslyöntikisassa vierailijat vei tarjolla olleen pisteen 1-2 lukemin.

Vastustaja

Tuleva ottelu Ysejä vastaan on Rauman Feran viimeinen tämän kauden runkosarjassa. Raumalaisten paikka seitsemäntenä sarjataulukossa ei ole valettu sementtiin, sillä he voivat vielä saavuttaa sarjataulukossa kaksi pistettä edellään olevan Hyvinkään Tahkon. Sunnuntaina Hyvinkää kohtaa vieraskentällä Kempeleen Kirin ja sillä on vielä ensi keskiviikkona kotiottelu Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan.

Fera on tällä hetkellä neljän ottelun tappioputkessa. Viidestä edellisestä ottelusta sen ainoa voitto on tullut sarjanousija Mynämäkeä vastaan, jolta se nappasi kolme pistettä 19. heinäkuuta pelatusta ottelusta. Tuon jälkeen raumalaiset ovat hävinneet kotonaan Lapualle ja Porille sekä vieraissa Jyväskylälle ja Tampereelle.

Ysit ja Fera kohtasivat kauden avausottelussa Vanhiksella 15. toukokuuta. Tuolloin raumalaiset veivät ottelun supervuoron jälkeen 1-2, kun Fera sai supervuoron ainoan juoksun vapaataipaleella.

Tilastopuolella raumalaisten ykkönen lyöjätilastossa on jokeri Eveliina Kesti, joka on paukuttanut joukkueelleen 39 juoksua. Kesti on joukkueensa sisällä suhteellisen omassa luokassaan, sillä seuraavaksi parhaat kotiuttajat Tinja Töyrylä ja Vilma Mäkelä ovat keränneet yhteensä 30 lyötyä juoksua.

Etenijätilastossa joukkueen ykkönen on kärkietenijä Miia Tervonen, joka on kerännyt 32 tuotua juoksua tällä kaudella. Tervosen lisäksi 20:n tuodun rajaa lähentelee Kati Tanhua, joka on tuonut ennen runkosarjan viimeistä ottelua 18 juoksua.

Kärkilyöntitilastossa Tervonen on myös raumalaisten ykkönen 92:lla kärkilyönnillä. Tervosen vanavedessä Niina Nukarinen sekä Meea Lehtinen ovat keränneet 86 ja 83 kärkilyöntiä.

Historia

Pesä Ysit ja Rauman Fera ovat kohdanneet Superpesiksessä kaikkaan 38 kertaa. Voitot pelatuista otteluista ovat Pesä Yseille 25-13.