Vierasottelusta Kuopiossa jäi lopulta vain yksi piste käteen, vaikka toiseen pisteeseenkin olisi ollut mahdollisuus. Puijon Pesis vei yli kolmituntiseksi venyneen ottelun lopulta 2-1 (9-3, 4-6, 1-1, 3-2) lukemin.

Ysien sisäpeli yski pahasti ensimmäisellä jaksolla. Puijottaret onnistuivat menemään johtoon Siiri Pulkkisen iskiessä avausjuoksun ja Rebecca Penttisen säestäessä toisessa vuorossa viimeisenä lyöjänä. Kahteen ensimmäiseen vuoroon Ysit keräsivät vaivaiset viisi kärkilyöntiä ja yhden kolmostilanteen, joilla tunnetusti ei kovin montaa juoksua tehdä.

Avausjakso ratkesi kolmannessa vuorossa, kun Tilda Tuomi löi vastustamattoman kumuran koppari Roosa Örsån eteen ja Tuomi kiersi sillä kunnarin Roosa Vesalon tuodessa illan toisen juoksunsa. Kun vielä Siiri Pulkkinen kotiutti Tuomen, johti Puijon kolmen vuoron jälkeen jo 5-0.

Sisäpelilukko avautui hieman kolmannen tasoittavalla. Ajolähtötilanteessa Essi Rytteri löi pallon kakkosjatkeelle ja Oona Majoinen sai rauhassa tuoda Ysien avausjuoksun. Hieman myöhemmin Roosa Örsån lyönti kakkospussiin riitti Nea Forselille, joka toi kauden avausjuoksunsa.

Jaksolle viimeisen niitin iski Puijon lukkari Iina Myyrä, joka ajolähdossä tyhjensi pajatson neljännen aloittavalla. Tauolle lähdettiin Puijon voittaessa ensimmäisen jakson lopulta 9-3.

Toiselle jaksolle Ysit teki muutoksia lyöntijärjestykseensä tuomalla mm. Maiju Peussan lyöntijärjestyksen peräpäästä kakkoskärjeksi numerolle kuusi ja siirtämällä peräpäätä yhden paikan taaksepäin. Toinen jakso alkoikin ryminällä, sillä ensin harhaheitolla Eveliina Kainlauri karkasi kotipesään ja perään Rytteri iski pallon keskustaan aavistaneiden polttajien väliin Saarelan tuodessa 2-0 johtojuoksun.

Siiri Pulkkinen antoi toivoa kuopiolaisille iskemällä pallon tyylipuhtaasti kakkosrajasta maisemaan, mutta Ysien tiukassa ollut ketsuppipullon korkki aukeni vihdoin kolmannessa vuorossa. Forsell kotiutti ensin Majoisen ja perään Peussa tarjoili Puijon ulkokentälle täydellisesti sijoitettua varsilyöntiä, jolla Saarela kipitti kotipesään. Kun vielä Kiia Laakkonen pamautti pallon kakkosrajasta läpi ja Elina Muurman toi Yseille jo viidennen juoksun.

Puijon asettuessa neljännen tasoittavaan vuoroonsa Ysit olivat kolmen juoksun karkumatkalla. Isännät onnistuivat kertaalleen juoksun teossa Siiri Pulkkisen toimesta, mutta lähemmäs he eivät enää päässeet, joten ottelu meni supervuoroon.

Tuomarivirhe venytti supervuoroa kymmenellä minuutilla

Puijo teki muutoksia lyöntijärjestykseensä Supervuoron alkaessa. Joukkueen lukkari Iina Myyrä siirtyi numerolta viisi numerolle 11 ja Elina Kärsämä siirtyi jokeripaidasta lukkariksi numerolle 1. Nämä kaksi siirtoa oli tapahtumille ne merkittävimmät muutokset.

Supervuoron alkoi siis jokeripaidasta numerolle yksi siirtyneen Kärsämän lyöntivuorolla. Vuoro eteni täysin normaaliin tapaan, kunnes kahdeksantena lyöjänä lyöntipaikalle asteli jokeripaitaan siirtynyt Myyrä. Myyrä iski pallon ulkokentän ulottumattomiin ja Tilda Tuomi toi kuopiolaisille supervuoron avausjuoksun. Hetki tämän jälkeen Myyrä paloi ykkös- ja etenemässä ollut Henriikka Hämäläinen paloi kotipesään ja seurasi vuoronvaihto.

Tässä kohtaa pelinjohtaja Ville Lantta pyysi lupaa tuomaristolta keskustelulle, sillä jokeripaitaan vaihtaneen Myyrän hihoissa oli numero 11 eikä numero viisi, kuten sääntöjen mukaan kuuluisi olla. Väärästä numerosta johtuen Myyrä oli siis väärä lyöjä lyöntipaikalla, sillä hihanumeron perusteella lyöntipaikalla olisi pitänyt olla alunperin numeroa 11 kantanut Elina Kärsämä.

Pelituomari Jarmo Pöllänen hylkäsi ensin Puijon supervuorossa tekemän juoksun, mutta hänen käytyä toimitsijoiden luona tarkistamassa tilannetta palautti juoksun Puijolle, koska tilanne oli ehtinyt jo vanhentua sääntökirjan perusteella.

Myöhemmin ottelun päätyttyä syöttötuomari Riku Villikka kävi esittämässä anteeksipyynnön Pesä Ysien pelinjohdolle kertoen, että hänen olisi kuulunut huomata virheellinen lyöjä tilanteessa.

Supervuoron tasoittavalla vuorollaan Ysit sai kuitenkin luotua heti kärjestä tilanteen päälle. Oona Majoinen siirsi ensin Lotta Anttosen kakkospesälle, jonka jälkeen Kainlauri hoiteli kärjen keskisaumalyönnillä kolmospesälle. Kainlaurin viimeisellä nostama koppi putosi koppri Fanny Pasosen eteen ja Anttonen karkasi tuomaan tasoitusjuoksun.

Ysit oli voittaa ottelun jo Supervuorossa, kun Rytterin kumura painui siististi kakkosjatkeelle, mutta koppari Emilia Hämäläisen heittokäsi ehti polttamaan Majoisen mahdollisimman niukasti.

Kotiutuslyöntikilpailussa Puijo iski heti kärkeen kolme juoksua Pulkkisten sisarusten ja Anni Ollikaisen onnistuttua yrityksissään. Ysien oma vuoro ei alkanut parhaalla mahdolisella tavalla, sillä Essi Rytterin näpäytys jäi auttamattoman lyhyeksi. Nea Forsellin ja Tiia Saarela onnistuttua kotiutuksissa kaikki avaimet annettiin Muurmanin käsiin, mutta hänen viimeinen lyönti jäi laittomaksi. Näin ylimääräinen piste jäi Kuopioon.