Pesä Ysien kauden 2022 kapteenisto valittiin viime viikonloppuna. Pelaajien äänestyksen tuloksena kapteenikolmikko koostuu Ysien omista kasvateista, kun joukkue valitsi keskuudestaan kapteeniksi Eveliina Kainlaurin ja varakapteeneiksi Essi Rytterin sekä Roosa Örsån.

22-vuotias Eveliina Kainlauri on edustusjoukkueen riveissä viidettä kauttaan. Kauden 2019 loukkaantumisen vuoksi väliin jättänyt Kainlauri on neljän edellisen kauden aikana pelannut Superpesiksessä 40 ottelua lyöden yhden ja tuoden kolme juoksua.

Eve on nuoresta asti seurannut isosiskojen jalanjäljissä ja ottanut talvikauden aikana vastuuta myös muista. Matkan varrella olleet loukkaantumiset ovat koulineet Evestä kapteenityypin, joka osaa hahmottaa myös isoja kokonaisuuksia. Hän on myös pelaajana ottanut askeleita eteenpäin ja näyttää siten mallia muille pelaajille, kertoo pelinjohtaja Ville Lantta tulevan kauden kapteenistaan.

Joukkueen varakapteeneiksi valittiin lukkari Essi Rytteri ja koppari Roosa Örså. Kahdesta varakapteenista Rytteri on ehtinyt pelata jo kolme kautta Superpesiksessä, mutta Örså nousi viime kaudella Superpesisjoukkueen riveihin kesken kauden. Lantan mukaan varakapteenit tuovat mukanaan vahvaa työmoraalia sekä kokemusta.

Roosa on joukkueen juniorikaartia ja huolehtii muista myös mallikkaasti. Hän tuo harjoituksiin ja kentälle esimerkin vahvasta työmoraalista ja taistelee aina jokaisesta pallosta loppuun saakka.

Essi on positiivisesti joukkueen sählä ja ilopilleri samassa paketissa. Hän on aktiivinen ja osallistuu kaikkeen mahdolliseen. Superpesisotteluiden määrällä mitattuna Essi on joukkueen kokeneinta kaartia ja on lukkarina pelin sielu.