Maanantaina järjestetyssä sääntömääräisessä syyskokouksessa Pesä Ysit ry:n uudeksi puheenjohtajaksi on valittu kotkalainen Niko Kaukovalta. Kuusi vuotta yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Ulla Timperi väistyy puheenjohtajan paikalta, mutta jää seuran hallitukseen.

Imatralaislähtöinen, mutta nykyään Kotkassa asuva Niko Kaukovalta on Pesä Ysien uusi puheenjohtaja. Pitkään pesäpallon parissa toiminut Kaukovalta on entinen erotuomari, joka tuomitsi Superpesiksessä kaikkiaan 119 ottelua kausien 2001-2011 välisenä aikana. Kaukovalta valittiin vuonna 2008 tuomitsemaan Raahessa pelattu miesten Itä-Länsi ottelu.

Kotkalaisen Pihkoon koulun rehtorina toimiva Kaukovalta toimi myös Pesäpalloliiton tuomarijohtajana vuosina 2014-2016 ja Etelä-Karjalan maakunnan pesäpallotuomarikouluttajana vuodet 1998-2010.

Mukava tulla osaksi uutteraa ja yhteisöllistä urheiluseuraa. Ysien tuote on laadukas ja lappeenrantalaisilla sekä lähikuntien lapsilla on virikkeellinen ja tavoitteellinen toimintaympäristö harrastaa ja kilpailla niin pesiskoulussa kuin seuratasolla, Kaukovalta kertoo.

Kaukovallan mukaan niin kilpailulliset tavoitteet kuin seuran kehittäminenkin kaikilla osa-alueilla ovat tulevaisuudessa tärkeässä roolissa.

Kilpailullisesti Ysien tulee tavoitella naisten pääsarjatasoa. Meidän pitää pyrkiä yhdessä pitämään huolta laadukkaista harjoittelupaikoista ja markkinoimaan osaltamme jatko-opiskelumahdollisuuksia seutukunnassa. Myös Vanhan Kentän tilapäivitys on tärkeä palanen näkyvyyttä ja viihtyvyyttä.

Vuodesta 2016 lähtien ja pisimpään yhtäjaksoisesti Pesä Ysien puheenjohtajana toiminut Ulla Timperi valittiin seuran hallitukseen. Uudelle kaksivuotiskaudella valittiin myös erovuorossa ollut Ville Mäkelä.

Pesä Ysit ry:n hallitus

Niko Kaukovalta, Puheenjohtaja
Ville Lantta
Ville Mäkelä
Ulla Timperi
Heidi Tolvanen