Linnea Laatikainen siirtyy Pesä Ysien riveihin. Oululaisen Lippo Junioreiden kasvatti vahvistaa Ysejä heinäkuun ajan.
Pesä Ysit vahvistaa rivejään alkukaudella Kempeleen Kirissä pelanneella Linnea Laatikaisella. 20-vuotiaan Laatikaisen sopimus Ysien kanssa kestää heinäkuun loppuun. Viime kaudella Ykköspesiksen Oulunsalon Vasamaa edustanut Laatikainen on urallaan pelannut Kempeleen Kirin ja Oulun Lipottarien paidassa yhteensä neljä ottelua Superpesiksessä. Laatikaisen tehoiksi Oulunsalossa tuli 16:ssa ottelussa 1+4=5, 16 tuotua juoksua ja 63 kärkilyöntiä.
Tällä kaudella Laatikainen esiintyi Kempeleen paidassa kahdessa ottelussa tuoden uransa avausjuoksun kotiottelussa Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan.
Joukkueen kokoamisesta vastaavan Sakari Myllyksen mukaan Laatikaisen hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun Elina Väre loukkaantui kotiavauksessa Jyväskylän Kirittäriä vastaan. Sisäpelissä etenijänä ja ulkopelissä polttolinjalla viihtyvä Laatikainen on Myllyksen mukaan täydellinen täsmäapu.
– Linnea on nopea etenijä ja taitava vaihtolyöjä, eikä vierasta myöskään kotiutustilanteita. Tulevan ottelusuman alla sattunut Elina Väreen loukkaantuminen toi akuutin tarpeen lisävahvistukselle. Heinäkuussa pelaamme naisten Superpesiksessä 16:n päivän aikana seitsemän ottelua ja tämän lisäksi osa joukkueesta pelaa vielä tyttöjen Superpesistä. Linnea on meille täydellinen täsmäapu tämän hetken tarpeeseen ja olemme erittäin iloisia, että saimme hänet tänne vahvistukseksi.