Pesä Ysien kotiavaus Ykköspesiksessä pelataan 7.5. Jyväskylän Kirittäriä vastaan ja ottelussa pelataan jälleen hyvän asian puolesta. Ysit Tekee Hyvää -hyväntekeväisyysottelun kumppanikeräys on lähtenyt erinomaisesti käyntiin, sillä mukaan on jo tässä vaiheessa lähtenyt peräti 89 yritystä ympäri Suomen. Kumppanikeräyksen tuotosta Pesä Ysit lahjoittaa 25% Lappeenrannan Pelastakaa Lapset ry:lle.

Kolmatta kertaa järjestettävä hyväntekeväisyysottelu on kahdella edellisellä kerralla kerännyt yli 12 000€ tukipotin paikalliselle Pelastakaa Lapset ry:n osastolle. Tukipotti on käytetty lyhentämättömänä Lappeenrannan ja lähialueen lapsiperheiden ja nuorten hyväksi.

On mahtavaa, että heti alkuvuodesta yhteistyökumppanit vastaavat huutoon ja lähtevät joukolla mukaan tapahtumaan tarjoamalla myös vapaan sisäänpääsyn otteluun. Pelastakaa Lapset ry on aktiivinen paikallistoimija ja heidän kauttaan saamme eurot parhaiten niitä tarvitseville, toiminnanjohtaja Ville Lantta iloitsee.

Lisätietoja hyväntekeväisyysottelusta löytyy verkkosivuiltamme.