Pattijoen Urheiljoissa pelaava Pesä Ysien kasvatti Topi Kosonen kaappasi nappasi tämän vuoden Tapsan kunnarin voiton. Voitto oli samalla miehelle kolmas, joten Kosonen saa pitää voittopokaalin. Kaikkiaan Kosonen on voittanut Tapsan kunnarin nyt kuusi kertaa.

Tämän vuotinen kilpailu oli aina elokuun viimeisille päiville saakka tiukka. Tyttöjen Superpesiksessä kaksi kunnaria iskenyt Hertta Härkönen oli pitkään kisan voitossa kiinni, kunnes Kosonen iski kahdessa perättäisessä ottelussa kunnarin elokuun lopulla nousten yksin kolmen kunnarin kerhoon.

Kisan voittopokaali joudutaan siis uusimaan, sillä Kosonen kaappasi yhteensä kuudennen kerran kisan voiton itselleen. Kososen viisi edellistä voittoa ovat tulleet kausina 2004, 2013, 2015, 2017 ja 2018. Kaudesta 2000 lähtien järjestetyn kilpailun lähimpänä voittopokaalin saamista ovat olleet Heidi Forsell ja Linda Taskula, joilla kummallakin on kaksi kisan voittoa. Forsell voitti kisan vuosina 2000 ja 2001. Taskula puolestaan nappasi voitot vuosina 2002 ja 2005.

AIEMMAT VOITTAJAT
Kausi Nimi Voitot Lyödyt juoksut
2000 Heidi Forsell (1) 10+62=72
2001 Heidi Forsell (2) 7+38=45
2002 Linda Taskula (1) 5+36=41
2003 Jonna Mäkelä (1) 6+41=47
2004 Topi Kosonen (1) 5+18=23
2005 Linda Taskula (2) 5+50=55
2006 Maiju Taskula (1) 11+52=63
2007 Tiina Tolonen (1) 6+46=52
2008 Noora Pehrman (1) 5+36=41
2009 Noora Jantunen (1) 7+53=60
2010 Annika Turtiainen (1) 6+59=65
2011 Kirsi Kemppi (1) 9+88=97
2012 Liisi Pekkola (1) 12+26=38
2013 Topi Kosonen (2) 6+10=16
2014 Krista Melanen (1) 7+49=56
2015 Topi Kosonen (3) 5+39=44
2016 Vili Pelo (1)
2017 Topi Kosonen (4) 4+25=29
2018 Topi Kosonen (5) 5+32=37
2019 Petra Laakkonen (1) 7+10=17
2020 Topi Kosonen (6) 3+37=40