Juhannuksen jälkeinen viikko tulee olemaan Pesä Yseille kiireinen. Kolme ottelua neljään päivään pelaavat Ysit kohtaavat keskiviikkona kotikentällään Seinäjoen Maila-Jussit, torstaiksi se matkustaa Jyväskylään Kirittärien vieraaksi ja lauantaina Vanhikselle saapuu vieraaksi Porin Pesäkarhut.

Edellisessä ottelussa kärsityn tappion myötä yhdeksänneksi sarjataulukossa pudonneet Ysit pitivät edellisessä ottelussaan Lapuan Virkiän avasjaksolla pitkään kurissa ja taisteli jopa avausjakson voitosta, mutta lopulta Lapua iski viimeisessä vuorossa neljä juoksua ja nappasi jakson 1-5 lukemin. Toinen jakso puolestaan ratkesi heti kättelyssä, kun pohjanmaalaiset iskivät peräti kahdeksan juoksua ensimmäisessä vuorossa. Toinen jakso päättyi lopulta Lapualle lukemin 4-9.

VASTUSTAJAT

Keskiviikon vastustaja Seinäjoki löytyy sarjataulukosta neljänneltä sijalta. Joukkueen kausi tulee Ysejä vastaan puolimatkan krouviin ja 11:stä pelatusta ottelusta se on voittanut kuusi ja hävinnyt viisi. Joukkueen kaikki kuusi voittoa ovat puhtaita 2-0 voittoja ja tappioistakin yksi on tuonut joukkueelle pisteen.

Tuo ainoa pisteen tuonut tappio tuli nimenomaan Pesä Ysejä vastaan 19. toukokuuta, kun Ysit haki Seinäjoelta supervuoron jälkeen 1-2 voiton. Tuolloin supervuoron tasoittavalla Hanna Järvi yllätti Maila-Jussien ulkokentän kakkosrajanäpyllä ja Susanna Alava toi Yseille voittojuoksun.

Viidestä edellisestä ottelustaan Seinäjoki on voittanut kolme ja hävinnyt kaksi. Suorat voitot se nappasi kahdesti Lappajärven Veikoista ja kertaalleen sarjanousija Mynämäen Vesasta. Suorat tappiot puolestaan ovat tulleet Manse PP:lle ja Jyväskylän Kirittärille.

Lyöjätilastossa sekä joukkueen kärkilyöntitilastossa joukkueen ykkösnimi on lyöjäjokeri Aino-Kaisa Mantere, joka löytyy koko sarjan mittapuulla katsottuna lyöjätilaston neljänneltä ja kärkilyöntitilaston yhdeksänneltä sijalta. Mantere on iskenyt joukkueelleen 11:ssä ottelussa tehot 1+28=29 ja kerännyt pelaamissaan otteluissa kaikkiaan 55 kärkilyöntiä.

Joukkueen sisäisessä etenijätilastossa piikkipaikkaa pitää hallussaan Laura Kerola 14:llä tuodulla juoksulla. Kerolan kannassa kuitenkin on Netta Rummukainen, joka on kerännyt seitsemässä pelaamassaan ottelussa 11 tuotua. Rummukainen ei ollut kokoonpanossa alkukauden neljässä ensimmäisessä ottelussa.

Torstainen vastustaja Jyväskylän Kirittäret puolestaan on tällä hetkellä kahdeksan ottelun voittoputkessa ja löytyy sarjataulukosta toiselta sijalta. Kauden ainoan tappion sille on aiheuttanut sarjakärki Lapua, joka haki Jyväskylästä puhtaan 0-2 voiton toukokuun loppupuolella. Viimeisessä viidessä ottelussaan Kirittäret ovat kaataneet Lappajärven, Hyvinkään Tahkon, Pesä Ysit kahdesti ja keskiviikkoisen vastustajamme Seinäjoen.

Koko sarjan lyöjätilastossa Jyväskylällä on kolme pelaajaa kymmenen parhaan joukossa. Toiselta sijalta löytyy Siri Eskola (1+36=37), kuudennelta sijalta Emma Sallinen (0+22=22) ja seitsemänneltä sijalta Emma Körkkö (1+20=21).

Sama tilanne on myös eteinijätilastossa, jossa kärkipaikkaa pitää Virpi Hukka 34:llä tuodullaan. Listaa täydentävät kolmantena oleva Ella Korpela (23) ja kahdeksantena oleva Emma Körkkö (18).

Kärkilyöntitilastossa Kirittäret vievät kolme paikkaa neljän parhaan joukossa Körkön (76), Hukan (69) ja Korpelan (65) toimesta. Kiilan jyväskyläläisten kolmosjohdolle on lyöynyt Pesä Ysien Marianne Roiha, joka löytyy sarjan kärkilyöntitilaston kolmospaikalta 66:lla kärkilyönnillä.

HISTORIA

Ysit ovat kohdanneet Seinäjoen Maila-Jussit kaikkiaan 14 kertaa Superpesiksessä. Näistä otteluista Ysit ovat voittaneet viisi ja hävinneet yhdeksän. Kotisaldo Maila-Jusseja vastaan on puolestaan kolme voittoa ja neljä tappiota.

Kirittäriä vastaan Ysit ovat pelanneet puolestaan 41 kertaa ja voittoja jyväskyläläisistä on tullut kahdeksan ja tappioita kaikkiaan 33.