Vihdoinkin Superpesiksen kausi 2021 nytkähtää käyntiin myös Pesä Ysien osalta. Ysit matkaavat kauden ensimmäiseen otteluun Helsinkiin, jossa vastaan tulee sarjanousija Roihuvuoren Roihu.

Ysien joukkue ei muuttunut suuremmin syksyn ja talven aikana. Viime kauden pelaajistosta ainoastaan Sarita Heikkinen ripusti piikkarit räpylän seuraksi naulaan ja nappasi Jari Komulaisen jättämän pelinjohtoviuhkan käteensä. Pelaajistossa nähdään tulevalla kaudella neljät uudet kasvot Ysien peliasussa. 29 tuotua juoksua kerännyt ja viime kauden Ykköspesiksen etenijätilaston seitsemäs Tytti Bertling, Tyttöjen Superpesiksessä 1+21=22 11:ssä ottelussa iskenyt Elina Muurman ja Puijon Pesiksessä suurimman osan kaudesta pelannut Salla Eteläpää saapuivat Yseihin syksyllä.

Neljäs uusi kasvo on talvikaudeksi joukkueen harjoitusryhmään liittynyt Tiia Saarela, joka laittoi helmikuussa nimensä kaksivuotiseen sopimukseen Ysien kanssa.

Ysit eivät päässeet pelaamaan yhtäkään harjoitusottelua lumen ollessa maassa, eikä sen puoleen kyllä hallissakaan tuona aikana. Vasta lumien sulettua toukokuussa joukkue pääsi testaamaan itseään oikeassa ottelussa. Viidestä harjoitusottelusta Ysit voitti yhden ja hävisi neljästi. Ainoa voitto irtosi ykköspesiksen Haminan Palloilijoista, joka kaaatui Vanhalla kentällä kotiutuslyöntikisan jälkeen 2-1 (7-3, 1-4, 0-0, 2-1). Neljä tappiota puolestaan tulivat Haminan Palloilijoille (1-0), Joensuun Mailalle (1-2 supervuoron jälkeen), Roihuttarille (0-2) ja Hyvinkään Tahkolle (0-2).

Helsinki palaa Superpesiskartalle

Avausottelun vastustaja Roihuvuoren Roihu tai tuttavallisemmin Roihuttaret nousi kuuden vuoden tauon jälkeen pääsarjaan kaatamalla superpesiskarsintojen finaalissa Vaasan Mailan suoraan otteluvoitoin 2-0.

Helsinkiläiset menettivät syksyllä kolme pelaajaa, kun Katriina Luoma siirtyi Mynämäen Vesaan ja Linda Olenius sekä Ella Reiman vaihtoivat Roihun sini-valkoisen peliasun Manse PP:n puna-valkoiseen.

Roihu kaappasi itselleen hurjan määrän kokemusta ja etenemisvoimaa hankkimalla riveihinsä Hyvinkään Tahkossa viime kaudella pelanneen Marianne Penttisen, Mynämäen Vesaa edustaneen Oona Rantomaan ja Lotta Nummikarin Porin Pesäkarhuista. Lisäksi joukkueeseen liittyivät Lilian Koskela Kannuksen Urasta ja Reetta Lehtinen Espoon Pesiksestä.

Roihu on jo ehtinyt pelata kaksi ottelua tällä kaudella. Avausottelussaan viime keskiviikkona se kaatoi vieraskentällä Mynämäen Vesan suoraan 0-2 (0-4, 0-6), mutta kärsi perjantaina tappion Porin Pesäkarhujen vieraana 2-0 (8-2, 7-1) lukemin.

Keskinäiset kohtaamiset historiassa

Pesä Ysit ja Roihu ovat kohdanneet kolmena kautena (1995, 2013, 2014). Joukkueet ovat kohdanneet toisensa seitsemän kertaa, joista Ysit ovat voittaneet neljä ja Roihu kolme. Viimeisin kohtaaminen kaudella 2014 päättyi Pesä Ysien 0-2 (1-10, 0-5) voittoon.