Pesä Ysien kausi naisten Superpesiksessä päättyi kaksi viikkoa sitten yhdeksänteen sijaan Jyväskylän Kirittäriä pelatun kotiottelun jälkeen. Ennen kauden siirtämistä virallisesti historiankirjoihin käyvät joukkueen pelinjohtaja Ville Lantta ja kapteeni Marianne Roiha kautta läpi omin sanoin.

“Mahtaakohan Pesä Ysit saada edes joukkuetta Superpesikseen?”

“Lappeenrannan ja Lappajärven osalta voisi tylysti sanoa pelinjohto väärässä sarjassa.”

Näin todettiin eri keskustelufoorumeilla viime syksynä ja vielä maaliskuussa lähes kaksi kuukautta ennen kauden ensimmäistä ottelua. Annetaanpa pelinjohtaja Ville Lantan kertoa omin sanoin mistä lähdettiin liikkeelle ja mihin päädyttiin.

Lokakuu oli jo käsillä viime syksynä, kun tähän projektiin tartuttiin. Ei ollut oikein mitään kasassa tai toisaalta oli aika paljonkin kasassa, kun muutamalla kokeneella pelurilla oli pidempi sopimus voimassa. Uransa jo lopettanut silloinen ex-pelinjohtaja Lantta kaivettiin haudasta esiin ja ottamaan homma haltuun. No, pystyikö Lantta ikinä ottamaan pakettia haltuun? Spekulaatiot siitä jääköön lukijoille omannäköisenä näkemyksenä. Lopputuloksena oli kuitenkin urheilullisesti otettu sarjapaikka. Muutamat jaksot, kun olisivat kääntyneet toisin, niin paikka pudotuspeleissä olisi avautunut.

Aloitetaan kuitenkin talvesta. Joukkueeseen liittyi talven aikana paljon nuoruutta, joka toi mukanaan varmasti suuren määrän innokkuutta, energiaa ja toisaalta myös pienen positiivisen henkisen sodankäynnin joukkueen sisällä. Jos vanhemmat pelaajat olivat vielä talvella edellä nuorempiaan, niin kesään mennessä nuoret eivät olleetkaan enää vietävissä mennen tullen.

Talvella vanhat nöyryyttivät nuoria alkulämppä säbässä ihan mennen tullen, mutta onneksi junnuilta taittui jalkapallo hieman paremmin ja saatiin tiukkoja vääntöjä läpi kesän. Alkulämpö futsa pelit olivatkin kovia taistoja, joissa välillä testattiin myöskin kavereiden henkistä kanttia, joukkueen kapteeni Marianne Roiha muistelee.

Kun kausi saatiin vihdoin toukokuussa käyntiin, niin kolmannen kerran ennen kauden alkua kapteeniksi nimitetty Roiha sai seurata vierestä, kun kymmenen Superpesiksen ensikertalaista pelasi Pesä Ysien kokoonpanossa menneen kauden aikana. Lotta Anttonen, Nea Forsell, Fanni Kanerva, Aino Kuittinen, Petra Laakkonen, Noora Pasi, Siiri Pulkkinen, Essi Rytteri, Nea Tarjavuori ja Amanda Timperi pukivat Superpesisjoukkueen pelipaidan kauden aikana ensimmäistä kertaa päälleen.

Joukkueen peli kehittyi pikkuhiljaa pienin askelin, mutta yksilötasolla nähtiin suurempia harppauksia. Paljon saatiin todistaa mieleenpainuvia hetkiä, kun nähtiin superin uran ensimmäisiä kärkkäreitä, lyötyjä ja tuotuja sekä kunnareitakin.

Lantta puolestaan myöntää, ettei kausi ollut ajoittain suurta herkkua, mutta muistuttaa ettei Vanhan kentän ilta-aurinko välttämättä aina laskenut taivaanrantaan pilven takana.

Antoisa kausi kaikkiaan ja pelillisesti ryhmä kehittyi ja pystyi kokonaisuutena kehittämään peliä. Nuorten pelaajien esiinmarssia, kapteeni Roihan valtaisa panos, niin pelillisesti kuin henkisesti ja yhdessä tekemistä, missä jokainen sai olla omanlaisensa persoona. Eihän aina kaikki ole ruusuilla tanssimista ja ei tämäkään kausi aina sitä ollut, mutta yllättävän paljon oli kuitenkin pilvisellä taivaalla rakoja matkan varrella, mistä aurinkoakin oli havaittavissa ja kausi tullaan muistamaan siitä, että jatkumoa tarvitaan ja luovuttaa ei saa.

Joukkue oli asettanut itselleen tavoitteeksi ennen kauden alkua pudotuspelit. Sinne Ysit eivät koskaan selvinneet, kun kahdeksanneksi sijoittunut Kempeleen Kiri karkasi sarjataulukossa lopulta kuuden pisteen päähän. Roihan mukaan kaikki muut joukkueen asettamat tavoitteet kuitenkin täyttyivät.

Emme saavuttaneet pudotuspelitavoitetta, mutta muut arvojen muodossa asetetut tavoitteet toteutuivat hyvin. Yhtenäisyys, positiivisuus, periksiantamattomuus ja urheilullisuus näkyivät päivittäisessä tekemisessämme. Joukkueessa säilyi positiivinen fiilis myös pidemmän tappioputken aikana ja voitto Lapualla 40:nnessä kotiutuslyöntiparissa osoitti sinnikkyyttämme. Joukkueessa läpi kauden turvallinen ilmapiiri toimia, kun joukkuehengelle luotiin vahva pohja talvella.

Parhaina peleinä jäi mieleen Virkiän kaataminen Lapualla sekä Juvalle viety kotiottelu, jossa saimme kesän ainoan kolmen pisteen voiton. Tälläiset yksittäiset hienot pelit eivät kuitenkaan riittäneet korvaamaan jaksotappioista ja -tasureista johtuneita pistemenetyksiä päävastustajille sekä liitolle.

Jotain kertoo Roihan mainitsemasta Lapua-voitosta millainen energiavaraus purkautui Pisko-Areenan kotipesässä, kun Henriikka Harinen iski piinaavan pitkältä tuntuneen ja varmasti monet kynnet verottaneen kotiutuslyöntikilpailun voittojuoksun Lapuan kakkospuolelta. Tuhatpäisen kotiyleisön hiljennettyä täysin juhli mustapaitainen joukkue hyvin harvinaista voittoaan kotipesässä täysin siemauksin ja suurella sydämellä.

Kuten aiemmin tuli mainittua, niin kymmenen uutta Superpesiksessä pelannutta pelaajaa lisättiin kauden aikana tilastojen aikakirjoihin. Pelinjohtaja Lantta haluaa nostaa heistä useammankin esiin unohtamatta kuitenkaan niitä hieman kokeneempia pelaajia.

Jos nyt muutamia yksittäisiä pelaajia nostaisin, niin nuoren lukkarin Essi Rytterin tulo Superpesikseen ja hänen uskallus nuoresta iästään huolimatta pelata eikä pyydellä anteeksi. 17-vuotiaan Noora Pasin uusi rooli polttolinjassa ja kasvutarina, niin sisä- kuin ulkopelaamisessakin oli upeaa. Kokeneen Sarita Heikkisen hyppäys kesken matkan joukkueen mukaan tuoden mukanaan rauhallisuutta sekä taktisuutta ulkopeliin.

Loukkaantumisen jäljiltä Susanna Alava palasi johtavaksi koppariksi ja Elina Väreen nousu sarjan etenijäeliittiin. Myös ensimmäistä todellista kautta Superissa isommassa roolissa pelannut lyöjäjokeri Henriikka Harinen kasvoi matkalla ja samoin Eveliina Rantosen kopparipeli sekä rohkeus etenijänä antoi viitteitä positiivisesta tulemisesta.

Kaikkien näidenkin onnistumisten ja asioiden mukana oli koko kauden mukana kokenut kolmikko: Hanna Järvi, Emmi Simonen ja Annika Turtiainen, jotka loivat turvallisuutta ja oman ripauksen Ysiläisyyttä pakettiin, jossa kaikki saivat onnistua ja vapauden myös epäonnistua.

Kauden kuudesta voitosta vain yksi tuli kotikentällä Vanhiksella. Tuo voitto tuli runkosarjan viimeiseksi jäänyttä Lappajärveä vastaan kesäkuun puolivälissä. Toki kotivoittoja tuli kaksi, mutta puhdas 2-0 voitto Kempeleestä tuli Juvan Sinisellä Laguunilla. Se edelleen mietityttää Lanttaa miksi näin kävi.

Miksi olimme parempia juuri muualla kuin tutulla Vanhalla kentällä? Se jäänee ikiajoiksi arvoitukseksi. Annoimme oikein “isän kädestä” pohjanmaan kolmikolle, sillä voitimme kaikki Etelä-Pohjanmaalle suuntautuneet vieraspelit. Enne paremmasta tulevasta on kylvetty?!?