Keskiviikkona hienosti ottelun aloittaneet saaneet Ysit matkaavat perjantaina Tampereelle Manse PP:n vieraaksi. Yhdeksi mestarisuosikeista ennen kauden alkua julistettu Manse PP on avannut kautensa yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla.
Manse PP vastasi viime syksyn siirtomarkkinoiden kahdesta suurimmasta siirrosta. Se kaappasi riveihinsä Jyväskylän Kirittäristä Virpi Hukan sekä Emma Sallisen. Lisäksi joukkue nappasi riveihinsä Kempeleen Kirin Sara-Ella Kemppaisen ja neljä edellistä kautta Pesä Ysejä edustaneen Susanna Alavan.
Joukkueen kuudesta lähteneestä pelaajasta neljä päätti ripustaa räpylän naulaan. Niin Petra Hussa, Laura Karjalainen, Susanna Kylä-Kause kuin Mirka Rintamäki päättivät uransa viime kauteen. Näiden lisäksi Manse menetti Senni Korhosen Kempeleen Kiriin ja Siiri Leppäsen Seinäjoen Maila-Jusseihin
Kahdessa ensimmäisessä ottelussaan Manse on kohdannut keskiviikkoisen vastustajamme Hyvinkään Tahkon kahdesti. Uuden Kaupin pesäpallostadionin avausottelussa se kaatoi Hyvinkään 2-1, kun Henna Suominen iski ratkaisun ottelulle kotiuttamalla Hukan.
Kaksi päivää myöhemmin Manse PP matkasi Hyvinkäälle ja palasi sieltä 2-1 tappio niskassaan. Se johti supervuoroa 0-2, mutta Pauliina Harisen läpilyönti keskeltä kenttää käänsi voiton hyvinkääläisille 4-2 lukemin.
Historia
Pesä Ysit on kohdannut Manse PP:n tai sen edeltäjän Mansen Räpsän kaikkiaan 16 kertaa. Voittoja tamperelaisia vastaan on tullut keskinäisistä kohtaamisista vain kaksi ja edellisestä voitosta on ehtinyt kulua lähes seitsemän vuotta. Pisteitä tamperelaisjoukkuetta vastaan tuon seitsemän vuoden aikana on napattu kerran, kun kaudella 2018 kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Ysit kiusasi Mansea aina kotiutuslyöntikilpailuun saakka.