Ysien kauden avaus alkoi haparoiden, mutta pelin edetessä suurin jännitys joukkueelta katosi. Mukaan tarttui yksi sarjapiste, kun Janakkalan Jana voitti sarja-avauksen 2-1 (6-2, 0-2, 1-0).

Avausjakso alkoi kotijoukkueen heiluttaessa tahtipuikkoa. Heti ensimmäisestä ajolähdöstä Janakkala iski avausjuoksun Kaisa Kuittisen toimesta ja kun heikko palautusheitto kotipesään karkasi lukkari Marianne Sivoselta pääsi Krista Piirainen tuomaan kotijoukkueelle toisen juoksun.

Ysien oma ensimmäinen vuoro alkoi hatarasti, sillä tilanteita päästiin luomaan lyöntikierroksen loppupäästä. Roosa Örså iskikin viimeisenä lyöjänä kakkosjatkeelta kavennuksen Maiju Peussan tuodessa juoksun.

Toinen vuoro mentiin vielä tasaisissa merkeissä, kun kotijoukkue onnistui kertaalleen ja Ysit tappeli vielä jaksovoitosta Sivosen lyötyä pallon takarajalle, jonka turvin Eveliina Kainlauri toi tärkeän kavennuksen. Jakson toista puoliskoa hallitsi kuitenkin kotijoukkue, joka osin Ysien avustuksella karkasi kolmannessa vuorossa jo 5-2 johtoon.

Avauspelin jännitys näkyi ihan selvästi etenkin ensimmäisellä jaksolla. Ei tuollaisia räpylävirheitä ole tullut joukkueelta harjoituksissa eli käytännössä annoimme kaikki avausjakson juoksut, kertoi pelinjohtaja Jerry Stenberg ottelun jälkeen.

Janakkalan karattua viimeisessä vuorossa jo neljän juoksun karkumatkalle vaihtoi Ysien pelinjohtaja Jerry Stenberg viimeiseen vuoroon Noora Leppälän ja Maiju Peussan jokeripaidasta pelaavaan yhdeksikköön Neea Kurosen ja Kainlaurin vaihtaessa päälleen jokeripaidat. Vaihdot toivat välillisen parannuksen Ysien sisäpeliin, mutta yhtä kolmostilannetta lukuun ottamatta kiri kuivui kokoon suhteellisen nopeasti.

Toinen jakso alkoi murheellisesti, kun Ysien sisävuorolla viisi pelaajaa ehti käydä mailanvarressa ennen kolmen palon ilmestymistä tulostaululle. Onneksi kotijoukkueen sisävuoro oli myös nopea, sillä Ysien ulkokenttä teki selvää Janakkalan yrityksistä kuuden lyöjän aikana.

Mentiin vasta kolmanteen vuoroon, jossa Ysien ketsuppipullon korkki, jos ei auennut, niin kierteet ainakin antoivat hieman periksi. Nopeasti Ysit sai tilanteen päälle ja ensin Elina Muurman iski Lotta Anttosen kotiin ja hetkeä myöhemmin Aliisa Timperin iski kakkosjatkeelle ja Neea Kuronen toi Yseille 2-0 johdon.

Toinen jakso alkoi meiltä heikosti, mutta jakson puolivälin jälkeen saimme sisäpelissä peräkkäisiä onnistumisia, jotka ruokkivat myös ulkopeliä. Kun räpylästä ei enää annettu juoksuja, niin jakso kääntyi meidän eduksi, Stenberg kertoi.

Ulkopeli ja etenkin lukkari Sivosen vahva heittokäsi ja taktiset väärät aiheuttivat harmaita hiuksia Janakkalan kaarelle. Etenkin kolmannessa vuorossa Sivonen nappasi Janakkalan etenijöistä useamman kärpäsen. Kotijoukkue järjesti kuitenkin omalla viimeisellä vuorollaan kolmella ensimmäisellä lyöjällä ajolähdön. Kolme kotiutusyritystä kohti pussinpohjaa jäivät kuitenkin Kainlaurin ja Timperin räpylöihin ja ottelussa mentiin supervuoroon.

Ysit järjesti kolmella ensimmäisellä lyöjällä ajolähdön, mutta kaksi yritystä ajolähdöstä ei tuottanut tulosta. Janakkala olisi siis vienyt ottelun nimiinsä yhdellä juoksulla. Se käytti tilaisuutensa hyväksi saatuaan toisen ajolähdön päälle.

Reetta Aralinnan pitkä ykkösrajanäppi vieri Ysien ulkokentän ulottumattomiin ja Krista Piirainen toi Janakkalalle voittojuoksun. Stenberg ei kuitenkaan ollut pettynyt, vaikka yksi sarjapiste jäikin takataskuun.

Olen tyytyväinen pisteeseen, sillä tämä oli ensimmäinen sarjapelimme yhdessä. Nyt kun kausi on avattu ja suurin jännitys laukaistu, niin on helppo lähteä ensi viikonloppuna Pohjanmaalle.

Ysit kohtaavat ensi viikonloppuna sarjanousija Seinäjoen Maila-Jussit sekä Lappajärven Veikot. Stenbergin mukaan joukkueen sairastupa ehtii tyhjentyä ennen viikonloppua, kun Hertta Härkönen on tervehtynyt pelikuntoon. Myös toista pelaajaa odotetaan saapuvaksi Lappeenrantaan viikonlopun ajaksi.

Härkönen on toipunut pelikuntoiseksi ja Joensuusta odotamme yhtä pelaajaa ensi viikonlopuksi. Helppoa ei ensi viikonlopusta tule, mutta lähdemme tappelemaan sarjapisteistä. Lappajärvellä on paperilla kova joukkue ja Seinäjoki puolestaan on pieni mysteeri, kun seuran Superpesisjoukkueella on samaan aikaan vieraspelit Haminassa ja Helsingissä. Mutta omaa peliä pitää parantaa, mikäli pisteistä haluaa tapella.