Hyvinkään Tahko karkasi kahden ensimmäisen vuoron jälkeen Pesä Yseiltä ja seilasi lopulta 0-2 (2-8, 0-8) voittoon.
Kuten tällä kaudella monesti aiemmin Pesä Ysit hallitsivat kenttätapahtumia kaksi ensimmäistä vuoroa. Heti ensimmäisen vuoron alkuun Ysit sai useamman ajolähdön ja kahden ensimmäisen yrityksen päätyttyä paloihin syntyi avausjuoksu Hyvinkään lukkarin Anni Heikkilän lipsautettua kaksi väärää. Avausjuoksun sai rauhassa tuoda Noora Leppälä. Pelinjohtaja Jari Komulainen laittoi Laakkosen viimeiseen lyöntiin vielä merkin päälle, mutta Hanna Järvi paloi niukasti kotipesään.
Avaavalla ulkovuorollaan Ysit oli myös vieraitaan vahvempi. Ensin Essi Rytteri otti ensin Hyvinkään Titta Siilinistä kärpäsen kakkoselta ja seuraavassa tilanteessa Järvi poltti hienolla ulkopelisuorituksella Hyvinkään seuraavan etenijän kolmoselle.
Toisen sisävuoron aloitus oli vielä Ysien. Henriikka Harisen välilyönti karkasi selvästi kopiksi, mutta pienen onnen avustuksella pallo pomppasi kolmoskoppari Netta Rummukaisen räpylästä ja Eveliina Rantonen toi Ysien toisen juoksun.
Toisen tasoittavalla Hyvinkää sitten karkasi. Se iski nopeaan tahtiin viisi juoksua Ysien pienistä räpylävirheistä ja harhaheitoista. Kolmannesta vuorosta eteenpäin peli oli hyvinkääläisten hallussa, eikä Ysit löytänyt enää samaa vaihdetta kuin avausvuoroissa.
Hyvinkää iski kaksi juoksua jokaisella vuorollaan toisella jaksolla, eikä Ysit missään vaiheessa päässyt taistelemaan jaksovoitosta. Suurimpana Ysien tuhoajana toimi parivaljakko Pauliina Harinen ja Anni Tuomi, jotka iskivät toisella jaksolla kumpikin kolme juoksua Harisen saldon ollessa viisi koko ottelussa.
Ottelun käytännössä jo ratkettua sai Hyvinkää neljännessä vuorossa kaksi vapaataivalta, joiden turvin Rummukainen ja Laura Kerola toivat Hyvinkään seitsemännen ja kahdeksannen juoksun.
Ysien kausi jatkuu ensi keskiviikkona, kun Vanhikselle saapuu vieraaksi Porin Pesäkarhut
Pelinjohtaja Jari Komulaisen kommentit:
– Tänään oli hyvä ilma pelata, perjantai-ilta ja valmistautuminen kohdallaan, mutta se kesti sen pari vuoroparia. Olin oikein tyytyväinen siihen, miten keulasta saatiin rakennettua tilannetta ja ulkopelaaminen oli oikein hyvää. Edelleen teemme niitä toistuvia virheitä, annamme räpylästä juoksuja, emmekä saa takapaloja otettua.