Pesä Ysit on käyttänyt lukkari Essi Rytterin sopimuksessa olleen kahden vuoden option. 18 vuotta huhtikuun alkupuolella täyttäneen huippulahjakkaan lukkarin sopimus Ysien kanssa kestää syksyyn 2022.

Tuleva kausi on Rytterille toinen Superpesiksessä. Viime kaudella Rytteri nappasi paikan Superpesiksen kokoonpanosta kesken kauden ihastuttaen ennakkoluulottomalla ja rohkealla lukkaripelaamisellaan heti ensimmäisestä ottelusta lähtien.

Sisäpelissä Rytterin tilastosaldoksi tuli viime kauden 16:ssa ottelussa neljä lyötyä ja kaksi tuotua juoksua sekä 32 kärkilyöntiä.

Seuran kannalta Rytteri on erittäin tärkeä kiinnitys, jolla luodaan vahvaa pohjaa tulevaisuudelle. Hän on huippulahjakas oma kasvatti, jolla on pelaajana mahdollisuudet edetä aivan Suomen kirkkaimmalle huipulle saakka. Tämä antaa myös valmennukselle hyvän perustan jatkaa pitkäjänteistä työtä hänen kanssaan. Olen todella iloinen, että pystyimme sopimaan jatkosta jo tässä vaiheessa, kertoi joukkueen rakentamisesta vastannut Sakari Myllys.

Rytterin mukaan päätös kahdesta lisävuodesta oli helppo. Vaikka koronavirusepidemia onkin siirtänyt kauden alkua ainakin kuukaudella on hän pitänyt itsensä valmiina tulevaa kautta varten.

Koen, että pääsen kehittymään Pesä Yseissä koko ajan enemmän ja täällä valmennus sekä seura antaa myös parhaimman mahdollisuuden siihen. On hienoa, että tällä kaudella olen saanut keskittyä etenkin lukkarointiin täysillä ja saanut siihen paljon apua. Vaikka tulevaa on tällä hetkellä vaikea ennustaa, oli päätös seuraavan kahden vuoden osalta erittäin helppo tehdä.