Hyvä aloitus ei riittänyt Hyvinkäätä vastaan

Hyvä aloitus ei riittänyt Hyvinkäätä vastaan

Hyvinkään Tahko karkasi kahden ensimmäisen vuoron jälkeen Pesä Yseiltä ja seilasi lopulta 0-2 (2-8, 0-8) voittoon.

Kuten tällä kaudella monesti aiemmin Pesä Ysit hallitsivat kenttätapahtumia kaksi ensimmäistä vuoroa. Heti ensimmäisen vuoron alkuun Ysit sai useamman ajolähdön ja kahden ensimmäisen yrityksen päätyttyä paloihin syntyi avausjuoksu Hyvinkään lukkarin Anni Heikkilän lipsautettua kaksi väärää. Avausjuoksun sai rauhassa tuoda Noora Leppälä. Pelinjohtaja Jari Komulainen laittoi Laakkosen viimeiseen lyöntiin vielä merkin päälle, mutta Hanna Järvi paloi niukasti kotipesään.

Avaavalla ulkovuorollaan Ysit oli myös vieraitaan vahvempi. Ensin Essi Rytteri otti ensin Hyvinkään Titta Siilinistä kärpäsen kakkoselta ja seuraavassa tilanteessa Järvi poltti hienolla ulkopelisuorituksella Hyvinkään seuraavan etenijän kolmoselle.

Toisen sisävuoron aloitus oli vielä Ysien. Henriikka Harisen välilyönti karkasi selvästi kopiksi, mutta pienen onnen avustuksella pallo pomppasi kolmoskoppari Netta Rummukaisen räpylästä ja Eveliina Rantonen toi Ysien toisen juoksun.

Toisen tasoittavalla Hyvinkää sitten karkasi. Se iski nopeaan tahtiin viisi juoksua Ysien pienistä räpylävirheistä ja harhaheitoista. Kolmannesta vuorosta eteenpäin peli oli hyvinkääläisten hallussa, eikä Ysit löytänyt enää samaa vaihdetta kuin avausvuoroissa.

Hyvinkää iski kaksi juoksua jokaisella vuorollaan toisella jaksolla, eikä Ysit missään vaiheessa päässyt taistelemaan jaksovoitosta. Suurimpana Ysien tuhoajana toimi parivaljakko Pauliina Harinen ja Anni Tuomi, jotka iskivät toisella jaksolla kumpikin kolme juoksua Harisen saldon ollessa viisi koko ottelussa.

Ottelun käytännössä jo ratkettua sai Hyvinkää neljännessä vuorossa kaksi vapaataivalta, joiden turvin Rummukainen ja Laura Kerola toivat Hyvinkään seitsemännen ja kahdeksannen juoksun.

Ysien kausi jatkuu ensi keskiviikkona, kun Vanhikselle saapuu vieraaksi Porin Pesäkarhut

Pelinjohtaja Jari Komulaisen kommentit:

Tänään oli hyvä ilma pelata, perjantai-ilta ja valmistautuminen kohdallaan, mutta se kesti sen pari vuoroparia. Olin oikein tyytyväinen siihen, miten keulasta saatiin rakennettua tilannetta ja ulkopelaaminen oli oikein hyvää. Edelleen teemme niitä toistuvia virheitä, annamme räpylästä juoksuja, emmekä saa takapaloja otettua.

Joensuun illassa nähtiin vain yksi juoksu

Joensuun illassa nähtiin vain yksi juoksu

Joensuun Kerubi Stadionilla ei ainakaan nähty sisäpelin juhlaa, kun Ysit kohtasivat Joensuun Mailan. Koko ottelussa nähtiin vain yksi juoksu ja sen turvin Joensuu nappasi kaksi sarjapistettä 1-0 (0-0, 1-0) lukemin.

1. jakso

Ysit oli hallisevampi osapuoli ottelun avausjaksolla. Kolmeen ensimmäiseen vuoroon se onnistui luomaan kotiutustilaisuuksia ja mikä tärkeintä piti tiiviillä ulkopelaamisellaan vastustajan poissa kolmospesältä. Avausvuorossa Linda Kemppainen ja Hanna Järvi järjestivät ruokaa Henriikka Hariselle, mutta lyöjäjokerin ruuti oli ottelussa märkää. Perään Eveliina Kainlaurin lyönti polttolinjaan ei riittänyt Eveliina Rantoselle.

Toiseen vuoroon tilanne luotiin jälleen Hariselle, mutta lyönti painui polttolinjaan kopiksi. Kolmanteen vuoroon Ysien tilanne kuivui, kun Joensuun lukkari Hanna Toiviainen irrotti Rantosen kolmospesältä.

Kotijoukkue Joensuu sai hieman pelistä kiinni avausjakson lopulla ja pääsi kokeilemaan Ysien ulkokentän kestävyyttä. Siitä ei ollut huolta, sillä kotijoukkueen ensimmäinen kotiutus ei yllättänyt Järveä ja Henna Hakulisen kotiutus painui puolestaan kopiksi Ellinoora Ojalalle.

Neljännen aloittavallaan Ysit järjesteli vielä Hariselle tilanteen, mutta Ysit jäivät jaksolla ilman juoksuja, kun Harisen kotiutus painui takatilanteessa kopiksi polttolinjaan.

2. jakso

Toista jaksoa hallitsi kotijoukkue selvästi. Avausvuorostaan lähtien se loi painetta Ysien ulkokenttää vastaan ja kahteen ensimmäiseen vuoroon se sai yrittää kuudesti kotiutusta, kunnes ottelun avausjuoksu näki päivänvalon. Nora Pulkkinen iski pallon pienellä onnella koppari Ojalan eteen ja Marianne Roiha toi joensuulaisille voittojuoksun.

Yseillä oli omat paikkansa tasoitukseen. Toisessa vuorossa joukkue sai harhaheitolla ilmaisen kolmostilanteen, mutta Harisen kotiutus kakkospuolelle pysähtyi Roihan räpylään.

Vielä viimeiselle tasoittavalleen Ysit rakenteli jo tilanteenpoikasta, mutta Joensuun Senna Surakan järjestämä kikka päätti ottelun. Surakka näytteli pallon karanneen kakkospuolelta läpi ja kakkoselta irronnut Noora Leppälä jatkoi matkaansa suoraan kohti kotipesää. Todellisuudessa pallo oli jo kotipesässä.

Pelinjohtaja Jari Komulaisen kommentit:

– Pelasimme tänään kauden parasta ulkopeliä. Olimme päättäväisiä ja teimme palot juuri niistä paikoista kuin sovimme, eikä pallo poltellut tänään räpylässä. Kotiuttamisessa oli tänään haasteita, emmekä saaneet kunnon yrityksiä kotiutustilanteissa. Pelin tasoon olen tyytyväinen, vaikka pistesaldo ei auennutkaan. Ensimmäisellä jaksolla pystyimme olemaan se parempi joukkue kentällä, mutta tästä voi hyvillä mielin jatkaa eteenpäin, sillä pelimme taso on parantunut huomattavasti viime peleistä.

– Linnea Laatikaisen tuleminen kokoonpanoon oli positiivinen juttu meille ja tiivisti ulkopelaamistamme. Hänen avullaan pystyimme pelaamaan laajemmalla rintamalla polttolinjassa ja hän tuo meille myös enemmän jalkoja ykköskärkeen. Hyvillä mielin voi lähteä kohti seuraavaa peliä, sillä ulkopelaaminen oli tänään voittavalla tasolla.

Linnea Laatikainen vahvistaa Ysejä heinäkuun ajan

Linnea Laatikainen vahvistaa Ysejä heinäkuun ajan

Linnea Laatikainen siirtyy Pesä Ysien riveihin. Oululaisen Lippo Junioreiden kasvatti vahvistaa Ysejä heinäkuun ajan.

Pesä Ysit vahvistaa rivejään alkukaudella Kempeleen Kirissä pelanneella Linnea Laatikaisella. 20-vuotiaan Laatikaisen sopimus Ysien kanssa kestää heinäkuun loppuun. Viime kaudella Ykköspesiksen Oulunsalon Vasamaa edustanut Laatikainen on urallaan pelannut Kempeleen Kirin ja Oulun Lipottarien paidassa yhteensä neljä ottelua Superpesiksessä. Laatikaisen tehoiksi Oulunsalossa tuli 16:ssa ottelussa 1+4=5, 16 tuotua juoksua ja 63 kärkilyöntiä.

Tällä kaudella Laatikainen esiintyi Kempeleen paidassa kahdessa ottelussa tuoden uransa avausjuoksun kotiottelussa Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan.

Joukkueen kokoamisesta vastaavan Sakari Myllyksen mukaan Laatikaisen hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun Elina Väre loukkaantui kotiavauksessa Jyväskylän Kirittäriä vastaan. Sisäpelissä etenijänä ja ulkopelissä polttolinjalla viihtyvä Laatikainen on Myllyksen mukaan täydellinen täsmäapu.

Linnea on nopea etenijä ja taitava vaihtolyöjä, eikä vierasta myöskään kotiutustilanteita. Tulevan ottelusuman alla sattunut Elina Väreen loukkaantuminen toi akuutin tarpeen lisävahvistukselle. Heinäkuussa pelaamme naisten Superpesiksessä 16:n päivän aikana seitsemän ottelua ja tämän lisäksi osa joukkueesta pelaa vielä tyttöjen Superpesistä. Linnea on meille täydellinen täsmäapu tämän hetken tarpeeseen ja olemme erittäin iloisia, että saimme hänet tänne vahvistukseksi.

Kirittäret toistamiseen vahvempi

Kirittäret toistamiseen vahvempi

Hallitseva Suomen mestari Jyväskylän Kirittäret oli toistamiseen Pesä Ysejä vahvempi. Tällä kertaa kuitenkin kesti kummankin jakson lopulle, kun jyväskyläläiset menivät omia menojaan.

1. jakso

Sama kaava jatkui Ysien ja Kirittärien kohtaamisessa kuin keskiviikkona. Ysit pysyivät hallitsevien mestareiden kyydissä avausjakson kolmanteen vuoroon asti. Vielä toisessa vuorossa Sarita Heikkinen iski Yseille 2-1 kavennuksen kotiuttaen Eveliina Rantosen, mutta omalla vuorollaan Kirittäret karkasi toisen vuoron päätteeksi 5-1 johtoon. Petra Laakkosen millimetrin tarkka lyönti kolmosjatkeelle toi Ysit samassa vuoroparissa kolmen juoksun päähän Linda Kemppaisen tuodessa juoksun.

Kolmas vuoro oli Yseille kuitenkin synkkä. Kirittäret iski omalla vuorollaan perästi seitsemän juoksua. Alkutahdit iski Venla Karttunen, joka etutilanteessa iski pallon kakkosrajasta maisemaan vieden Kirittäret jo 8-2 johtoon. Kun vielä perään Ella Mäkelä kotiutti Karttusen ja Siri Eskola Emma Körkön oli jakso käytännössä ohi. 12-2 päättyneen jakson lukemia pääsivät vielä kaunistelemaan Elsa Nyman ja Körkkö.

2. jakso

Toinen jakso oli hyvin samanlainen kuin ensimmäinenkin. Ysit pysyi hyvin Kirittärien kyydissä mukana ja ainoastaan pienet virheet antoivat ensimmäisessä vuorossa jyväskyläläisille 2-0 johdon. Tiivistä ulkopeliä toisessa vuorossa pelanneet Ysit tulivat omalla sisävuorollaan tasoihin. Henriikka Harinen asteli viimeisenä lyöjänä lyöntipaikalle ja iski pallon kakkosrajaa pitkin kauas Hippoksen kentän maisemaan. Ykköseltä lähtenyt Essi Rytteri sai kiertää rauhassa kentän ja Harinen sai kiertää rauhassa  kauden toisen kunnarinsa.

Kirittäret kuitenkin vastasi Ysien tasoitukseen heti seuraavassa vuorossa. Eskola iski Elsa Nymanin kotiin vieden emännät jälleen juoksun johtoon. Ysit eivät onnistuneet käyttämään pientä etsikkoaikaansa hyväkseen ja Kirittäret meni menojaan  neljännen vuoron alussa. Ensin Körkkö iski pallon takaa läpi kahden juoksun arvoisesti, perään Eskola ja Nyman kotiuttivat juoksun verran naiseen ja hetkessä Ysien silmissä siintänyt tilaisuus oli vaihtunut 3-2 tilanteesta 9-2 tappioasemaan.

Omalla viimeisellä vuorollaan Ysit saivat vielä tilaisuuden vähintään kavennukseen, mutta Harisen pallo polttolinjaan ei riittänyt kotiuttamaan Lotta Anttosta. Sarita Heikkinen pääsi yrittämään seuraavana kotiutusta, mutta hänen lyöntinsä painui viimeisellä laittomaksi. Kolmannella yrityksellä Rytteri pamautti hienosti pallon kolmoskoppari Korpelan eteen, mutta merkki sakkasi aivan väärällä hetkellä ja kakkoselta irronnesta Hanna Järvestä tuli kolmas palo.