Pori edelleen Ysejä vahvempi

Pori edelleen Ysejä vahvempi

Pesä Ysit eivät saaneet Porin Pesäkarhuilta edes tilaisuutta taistella ottelun voitosta, vaan kummankin jakson alussa porilaisryhmä karkasi johtoon, eikä siitä luopunut. Pesäkarhuille lopulta pisteet 0-2 (2-6, 0-7) lukemin.

Pesäkarhut sai ensimmäiseen vuoroon ladattua pesät täyteen, mutta Ysien ulkokenttä kesti vielä Emilia Linnan tilanteen. Maria Suomiselle pedattua tilannetta Pori ei kuitenkaan jättänyt käyttämättä ja Suomisen lyönnillä Emilia Itävalo toi ottelun avausjuoksun.

Porilaisten toinen juoksu tuli suhteellisen halvalla, kun Milla Oksan vaarattoman näköinen maapallo takakentälle painui aina tulostaululle saakka. Milla Lindström kirmasi aina kakkoselta saakka tuomaan porilaisten toisen juoksun, Oksan itse edetessä kakkoselle.

Toisessa vuorossa Ysit nostivat päätään taistelun merkiksi ja Henriikka Harisen maapallo linjaan riitti Elina Väreelle, joka toi Ysit juoksun päähän. Kolmannessa porilaiset kuitenkin karkasivat kun Susanne Ojaniemi näpytti ensin Milla Jukan kotiin ja perään Susanna Puisto iski tilanteeksi jo 1-4.

Ysit saivat vielä kolmannella vuorollaan tilanteen päälle, mutta Annika Turtiaisen kakkosrajanäpy johti paloon ja uuden tilanteen saaneen Nea Forsellin kotiutus painui kopiksi.

Pesäkarhujen karattua Henna Jukan kunnarilla ja Emilia Linnan lyönnillä jo 1-6 johtoon nähtiin tasoittavalla vuorolla pieni harvinaisuus, kun Pesäkarhujen lukkari Noora Matikka antoi kolme väärää putkeen ja Susanna Alava sai jolkotella kakkoselta saakka kotipesään.

Toinen jakso oli nopeasti ohi, kun Pori iski ensimmäisessä vuorossa kaksi ja toisessa kolme juoksua viiden eri pelaajan onnistuessa kotiutuksessa. Kolmanteen vuoroon Ysit sai luotua jakson ainoan kolmostilanteen, mutta Harisen kotiutus päätyi ulkokentän räpylään kopiksi.

Nämä ovat sellaisia pikkujuttuja, mistä kuskin paikka annetaan vastustajalle. Kahdella palolla pallo väliin ja sitten laittoman jälkeen keskeltä painuu pallo läpi, kaverille uusi kierros lyöjiä ja taas ollaan kymmenen minuuttia ulkokentällä. Kun avausvuoron saisi menemään kärkijoukkueita vastaan nolla-nollaa tai jopa tekemällä yhden, niin se antaisi jaksolle ihan eri luonteen, mietiskeli joukkueen pelinjohtaja Ville Lantta ja jatkoi

Vaikea tehdä juoksuja, kun kaveri pelaa niin syvältä ja sillä tasolla, niin vaikeahan sinne väliin on lyödä. Siihen tarvitaan huippulyöntejä, että Porin ulkokentästä irtoaa pinnoja.

Fanni Kanerva siirtyy Janakkalan Janaan

Fanni Kanerva siirtyy Janakkalan Janaan

Täksi kaudeksi lainasopimuksella Manse PP:n riveistä Pesä Yseihin siirtynyt lukkari Fanni Kanerva siirtyy ykköspesiksen Janakkalan Janan riveihin. Aloite siirtoon tuli pelaajalta itseltään.

Ensimmäistä kauttaan Superpesiksessä pelannut Kanerva pelasi Pesä Yseissä yhdeksässä ottelussa. Pelaamissaan otteluissa Kanerva löi yhden ja toi kaksi juoksua. Kärkilyöntejä Kanerva keräsi pelaamissaan otteluissa kaikkiaan 23.

Pesä Ysien Suomensarjan joukkueessa Kanerva pelasi kolmessa ottelussa, joissa hän löi neljä ja toi neljä juoksua.

Kolmas ottelu neljään päivään – nyt vastassa Pori

Kolmas ottelu neljään päivään – nyt vastassa Pori

Kolmen ottelun viikko päättyy Ysien osalta lauantaina, kun Vanhikselle saapuu vieraita Porista. Pesäkarhut ovat olleet Yseille todella kova kanto kaskessa jo useiden vuosien ajan.

Ysit ovat tällä viikolla pelanneet jo kaksi ottelua. Keskiviikkona Seinäjoen Maila-Jussit vierailivat Vanihiksella ja hakivat 0-1 vierasvoiton ja torstaina Jyväskylässä Kirittäret olivat parempia 2-0 (5-0, 7-1) lukemin. Keskiviikkona voiton nappaaminen Seinäjoesta oli täysin omissa räpylöissä ja mailoissa, mutta Jyväskylässä sitä pientäkään mahdollisuutta ei annettu.

Vastustaja

Porin Pesäkarhut on sarjataulukossa tällä hetkellä kolmannella sijalla. Se sai sarjan puolimatkan krouviin viime tiistaina kotikentällään, kun Kempele vieraili Satakunnassa. Pori ei pohjois-pohjanmaalaisille antanut pistettäkään, vaan vei ottelun suoraan 2-0 (4-1, 4-1). Juhannustauko ei muuttanut voimasuhteita joukkueiden välillä, sillä ennen juhannustaukoa Pori haki pisteet Kempeleeltä suoraan 0-2 (4-7, 3-4).

Pori on viidestä viimeistä ottelustaan napannut neljä voittoa ja ainoa tappion sille on aiheuttanut Jyväskylän Kirttäret, joka haki Porista 0-1 vierasvoiton. Kempeleen kahden voiton lisäksi Pori on kesäkuussa kertaalleen kaatanut Rauman Feran ja Pesä Ysit.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen tällä kaudella oli Porin heiniä. Tuolloin Pori karkasi avausjakson toisessa vuorossa jo 5-0 johtoon ja vei jakson 5-2. Toisella jaksolla se jätti Ysit ilman juoksuja vieden jakson 6-0.

Tilastopuolella joukkueen lyöntitilaston ykkönen on Susanna Puisto, joka on kauden puoliväliin mennessä lyönyt 36 juoksua. Puisto löytyy koko sarjan lyöjätilaston kolmannelta paikalta. Porilta löytyy lyöjätilaston kymmenen perhaan joukosta myös toinenkin pelaaja, kun Emilia Linna pitää hallussaan yhdeksättä sijaa 22:lla (1+21) lyödyllä juoksulla.

Etenijätilastossa puolestaan Porin ykkönen on Milla Lindström, joka on 12:ssa ottelussa tuonut 27 juoksua. Myös etenijätilastossa Porilla on kaksi nimeä TOP-10:ssä, sillä Henna Juka pitää viidettä paikkaa nimissään 22:lla tuodulla.

Kärkilyöntitilastossa Porin ykkönen on Emilia Itävalo, joka on kerännyt pelaamissaan otteluissa kaikkiaan 63 kärkilyöntiä.

Historia

Kuten ingressissä asiasta jo mainittiinkin, niin Pesäkarhut ovat olleet todella paha pala Yseille. Pori on voittanut 20 edellistä kohtaamista ja viimeinen Ysien voitto Porista on yli kymmenen vuoden takaa. 14.06.2009 Ysit kaatoivat Porin kotonaan 1-0. Sarjapisteetkin ovat tuona aikana menneet Porille 57-0.

Wilin Witonen: Pesä Ysit – SMJ & Kirittäret

Wilin Witonen: Pesä Ysit – SMJ & Kirittäret

Pelinjohtaja Ville ”Wili” Lantta kertaa jokaisen ottelun jälkeen joukkueen esitystä viidellä lauseella, huomiolla tai ajatuksella. Tällä kertaa Lantta lähettää kiitokset keskiviikkoiselle Vanhiksen yleisölle ja löysi yhden henkilön, jonka kotiutukset ovat onnistuneet 100%:n teholla.

– Ollaan arvoituksellisia, kun ollaan pelattu kahdella eri lukkarilla.

– Onhan se Roihan tyttö kova, kun on palkittu neljässä viimeisessä pelissä meidän parhaana. Itä-Länsi -valinta meni oikeaan osoitteeseen.

– Kyllä toisinaan tuntuu myös siltä, että meidän varmin ”kotiuttaja” on bussikuski Jukka Pukki. Hänellä on prosentti edelleen täysi sata!

– Vaikka ollaan tappioputkessa, niin 20 vuoden otannalla on jotain tehty kuitenkin oikein, sillä saaliina oli kaksi kertaa ykköspesiksen runkosarjan voitto ja nyt 18. kausi putkeen Superpesistä.

– Keskiviikkona oli kiva pelata, kun lähes 700 tuvassa. Kiitos Vanhiksen yleisö!

”Olihan tämä peli tänään vähän kuin äidit vastaan tyttäret”

”Olihan tämä peli tänään vähän kuin äidit vastaan tyttäret”

Pesä Ysit eivät saaneet oikeastaan minkäänlaista mahdollisuutta taistella pisteistä, kun Jyväskylän Kirittäret kirmasi kummankin jakson alussa karkumatkalle. Pisteet jäivät Jyväskylään 2-0 (5-0, 7-1) lukemin.

Kuten edelliselläkin Jyväskylän vierailulla Kirittäret iski ensimmäisessä vuorossa ottelun alkutahdit. Marjukka Urpelaisen, Emma Körkön ja Emma Sallisen lyönneillä Kiritträret johti 3-0, kun Ysien oma sisäpeli haki vielä omia uomiaan.

Kirittäret jatkoi toisessa vuorossa siitä mihin ensimmäisessä jäi. Lyöntijärjestyksen kärki järjesteli ajon ja neljäntenä lyönyt Körkkö iski Kirittäret 4-0 johtoon ja perään viidentenä lyönyt Sallinen iski jyväskyläläiset viiden juoksun karkumatkalle. Kaikissa Kirittärien avausjakson juoksuissa olivat mukana joko lyömässä tai tuomassa lyöntijärjestyksen viisi ensimmäistä lyöjää.

Ysien sisäpeli ei toiminut ollenkaan, sillä avausjaksolla joukkue ei saanut yhtään kolmostilannetta Kirittärien ulkokentästä.

Vaisu oli joukkueen esitys etenkin sisällä, mutta myös ulkonakin. Päästettiin kaveri helpolla johtoon ja sen jälkeen sieltä oli vähän vaikea nousta, kertoi Marianne Roiha ottelun jälkeen.

Toinen jakso alkoi kuten ensimmäinenkin. Heti vuoron alkuun Sini Eskola puhkaisi kakkosrajan ja kiersi itse ajotilanteessa kakkospesälle, kun Urpelainen ja Körkkö toivat jyväskyläläisten avausjuoksut. Perään Saana Sumén iski pallon linjaan ja Sallinen toi Kirittäret kolmen juoksun karkumatkalle.

Eskolan kolmannella lyödyllä ja vapaataipaleen turvin tulleet juoksut toisessa vuorossa veivät kirittäret jo viiden juoksun päähän. Vapaataival annettiin Emma Salliselle, kun lukkari Essi Rytterin katsottiin estäneen lyöntitilanteessa.

Kirittärien kotiutettua viimeisessä vuorossa vielä kahdesti pääsi Ysit yrittämään viimeisellä tasoittavallaan avausjuoksun tekemistä. Vasta kolmannen vuoron tasoittavallaan ensimmäisen kolmostilanteen saaneet Ysit onnistuivat rikkomaan kuparisen viimeisellä vuorollaan, kun Marianne Roihan varsilyönti poltti ulkopelaajan käsissä ja Rytteri syöksyi kotiin.

Onneksi saatiin kuparinen rikki tuossa lopussa. Se lämmittää, ettei kotimatkalle tarvinnut lähteä nollilla. Kaveri on paperilla ja kentällä parempi. Kaikki kunnia Kirittärille, mutta olihan tämä peli tänään vähän kuin äidit vastaan tyttäret. Meidän pitää harjoitella ja harjoitella, jotta oltaisiin vähän lähempänä, Lantta totesi.

Ysit jatkavat kauttaan ylihuomenna lauantaina, kun Vanhikselle saapuu vieraaksi Porin Pesäkarhut.