Ysit ja Lappeenrannan Energia jatkavat yhteistyötä

Ysit ja Lappeenrannan Energia jatkavat yhteistyötä

Vuosikymmenien yhteistyö Pesä Ysien ja Lappeenrannan Energian välillä jatkuu kaudella 2025.

Vuonna 1996 alkanut yhteistyö on sisältänyt vuosien varrella erilaisia näkyvyyselementtejä, joista suurin on Vanhan kentän värimaailman muokkaaminen Lappeenrannan Energian väreihin vuonna 2008.

Lisäksi yhteistyö on sisältänyt vuosien varrella lukuisia eri tapahtumia ja tempauksia.

– Pesä Ysit tekee pitkäjänteisesti ja aktiivisesti työtä lasten ja nuorten harrastamisen eteen. Viime kesänä oli hienoa nähdä lasten aitoa riemua isossa mittakaavassa, kun Ysit järjesti valtakunnallisen Tenavaleirin, jossa pääsimme olemaan mukana Maailman parhaan veden muodossa. Tämänkaltaista yhteistyötä ja kumppanuutta me haluamme kehittää entisestään luoden yhdessä astetta parempaa ja elinvoimaisempaa kotiseutua täällä Etelä-Karjalassa, Lappeenrannan Energian asiakkuusjohtaja Sami Pesonen taustoittaa.

– Luotettavuus toiminnassa osuu parhaiten tähän pitkäjänteiseen kumppanuuteen Lappeenrannan Energian kanssa. Olemme molemmat paikallisia toimijoita ja laatu näkyy ulospäin asiakkaille. Yhteistyössämme keskiössä on lasten ja nuorten toiminta. Kehittelemme toki koko ajan erilaisia kumppanuuden muotoja ja pyrimme olemaan hetkessä kiinni, toteaa Pesä Ysien toiminnanjohtaja Ville Lantta

Lappeenrannan Energiasta lisää:

Verkkosivut
Facebook
Instagram

Joulukalenteri tulee taas

Joulukalenteri tulee taas

Sunnuntaina 1. joulukuuta avautuu Pesä Ysien perinteinen joulukalenteri.

Kalenterissa paikalliset yritykset ja toimijat ovat jättäneet oman joulutervehdyksen ja/tai ajankohtaisen tarjouksen teille Ysien ystäville.

Joulukalenterin löydät osoitteesta pesaysit.fi/joulukalenteri.

Muista vierailla päivittäin avaamassa uusin luukku!

Yli 5000 € Lappeenrannan Pelastakaa Lapset ry:lle

Yli 5000 € Lappeenrannan Pelastakaa Lapset ry:lle

Ysit tekee hyvää-kampanjalla kerättiin yli 5000 € Lappeenrannan pelastakaa lapset ry:lle käytettäväksi lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen.

Tarkka lahjoitusumma on 5226 €. Se kertyi avausottelun Pesä Ysit – Ikaalisten Tarmo kumppanipaketeista, joiden tuotosta osa lahjoitettiin lasten ja nuorten toimintaan Lappeenrannan seudulle.

Lahjoituksen vastaanotti Lappeenrannan Pelastakaa Lapset ry:n puolesta Saana Kokko.

Lappeenrannan Pelastakaa Lapset ry verkkosivut

Mehiläinen & Pesä Ysit laajamittaiseen yhteistyöhön

Mehiläinen & Pesä Ysit laajamittaiseen yhteistyöhön

Loppusyksystä asti Pesä Yseille on hiottu toimivaa yhteistyöpakettia niin vammojen ennaltaehkäisyyn kuin akuutteihin lääkäri- ja fysioterapiapalveluihin. Pesäpallossa, kuten kaikessa urheilussa, aina sattuu ja tapahtuu odottamattomia asioita. Kumppanina toimii jatkossa Mehiläinen.

Mehiläinen valikoitui laadukkaan kokonaisuuden myötä seuran yhteistyökumppaniksi. Pystymme näin tarjoamaan jatkossa kattavan tuen perheiden, urheilijoiden ja harrastajien tueksi. OmaMehiläinen-sovellus tulee olemaan jatkossa portaali, minkä kautta toiminnot etenevät ja palvelut ovat saatavilla, kun tarve vaatii.

– Pitkään asioita työstimme, jotta saimme luotua hyvän ja järkevän kokonaisuuden juuri meidän seuralle sopivaksi. Kaikki asiakkaat ovat varmaan aina pikkuisen erilaisia ja nyt osui kaikki kohdilleen. Meillä on jatkossa ammattilaiset käytettävissämme, kun jotain sattuu, toteaa merkittävään sopimukseen tyytyväinen seuran toiminnanjohtaja Ville Lantta.

– Urheilu Mehiläisen tehtävänä on luoda terveyttä ja hyvinvointia urheiluyhteisölle, urheiluseuroille ja yksittäisille urheilijoille koko Suomessa. Tarjolla on yksilöllistä palvelua nopeasti ja sujuvasti. Palveluihin kuuluvat eri erikoisalojen asiantuntijoiden vastaanottojen lisäksi kattavat laboratorio- ja kuvantamispalvelut, kertoo Mehiläisen urheiluseurakoordinaattori Antti Ruokonen.

– OmaMehiläisen digiklinikka palvelee ympäri vuorokauden missä vain ja OmaUrheilusta pääsee varaamaan oman hoitotiimin aikoja kätevästi ja hyödyntämään urheilijoille suunnattuja sisältöjä ja etuja, Ruokonen jatkaa.

Mehiläinen on iso toimija lääkäri- ja fysioterapiapalveluiden tarjoajana. Pesä Yseille alkanut yhteistyö luo turvaa kaikille harrastajille ja antaa tiedon, että hoitoon pääsee nopeasti ja palvelu on korkealuokkaista.

Pesäpallon harrastajamäärät ovat kautta Suomen kasvussa. Lisäksi mediaseuranta ja ottelutapahtumien kävijämäärät kertovat, että kiinnostus lajia kohtaan on kovassa kasvussa.

Yseillä on harrastajia lähemmäs 500.

– Oman hoitotiimin lisäksi käytettävissä ovat kaikki Fysios Mehiläisen ammattitaitoiset fysioterapeutit. Hienoa, että meidän tarjoama palvelukokonaisuus vastasi Pesä Ysien tarpeeseen ja meille on merkittävää päästä toteuttamaan tavoitteellista yhteistyötä perinteikkään paikallisen seuran kanssa, jatkaa Ruokonen.

Lappeenrannassa Urheilu Mehiläinen palvelee lääkärikeskus Mehiläisessä Kauppakeskus Galleriassa (3.krs) sekä Fysios Mehiläisen toimipisteissä.

Kuva : Yhteistyötä aloittamassa Lappeenrannan lääkärikeskuksen vastaava lääkäri Petri Frondelius (oik.) ja urheiluseurakoordinaattori Antti Ruokonen (vas.) Mehiläiseltä ja toiminnanjohtaja Ville Lantta Pesä Yseistä.

Lappee Grand Slam helatorstaina raviradalla

Lappee Grand Slam helatorstaina raviradalla

Uusi kilpailu Lappee Grand Slam, monte eli raviratsastus ja kärrylähtö samoilla hevosilla. Ravintola palvelee virvokkeineen ja herkullisen buffet- pöydän antimin! Lisätietoa ruokalistasta ja lähtölistoista Lappeenrannan Raviradan verkkosivuilta

Tapahtumassa lisäksi muun muassa:

Lapsille kotieläimiä, keppareita ja ilmaista talutusratsastusta.
Ohjattuja varikkokierroksia, jossa pääsee tutustumaan lähemmin hevosiin ja niiden valmistautumiseen raveissa.
Pelivihjeitä ja arvontaa.

Menossa mukana OP Etelä-Karjalan Hippo-maskotti!

Aikataulu:

13:30 Portit avataan
14:00 Tapahtuma alkaa
15:00 Ravit alkavat

Pääsyliput Tiketistä 10€/kpl, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi