Kauden 2023 palkitut pelaajat ja toimihenkilöt

Kauden 2023 palkitut pelaajat ja toimihenkilöt

Kauden 2023 parhaita pelaajia palkittiin viime lauantaina kauden päätöstilaisuudessa Itä-Länsi ottelun jälkeen.

G-tytöt, Tsempparipelaaja: Aurora Hupli
Tämä pelaaja on aina yhtä hymyä ja loistaa kuin aurinko. Pelaaja osallistuu joukkueen toimintaan iloisella ja sinnikkäällä asenteella näyttäen hyvää esimerkkiä joukkuetovereille.

G-tytöt, Kehittynein pelaaja: Helmi Hentula
Tämä pelaaja on osoittanut kesän aikana pärjäävänsä mainiosti myös itseään useamman vuoden vanhempia pelaajia vastaan. Lyötyjä juoksuja on kesän aikana kertynyt huimasti ja liike ulkokentällä täyttää isommankin tontin.

G-pojat, Tsempparipelaaja: Ilari Tolvanen
Tämä pelaaja on jaksanut tsempata ja treenata läpi kauden kahden lajin parissa. Tsempannut hienosti koko kesän pelaten F-ikäisten mukana aluesarjassa ja leirillä.

G-Pojat, Kehittynein pelaaja: Eemeli Parviainen
Tämä ikiliikkuja on osoittanut ahkeralla ja innokkaalta treenamisella ja pelaamiselta, niin tyttöjen kuin F-poikienkin mukana, että ahkera työ palkitaan kehittymisen isoilla askelilla.

F-tytöt Tsempparipelaaja: Essi Talonpoika
Tämä pelaaja saapuu aina kentälle leveä hymy naamallaan. Tsemppaa peleissä ja harjoituksissa kavereita ja ottaa kaikki mukaan esimerkillisellä asenteella.

F-tytöt Kehittynein pelaaja: Janina Puonti
Tämä pelaaja on osoittanut huimia kehitysaskelia kauden aikana erityisesti ulkopelin osalta. Liikkuu kentällä laidasta laitaan varmistamaan kavereita ja on osoittanut myös sähäkkyyttä ja pelinymmärrystä lukkarin tontilla.

F-pojat, Tsempparipalkinto:Joona Suhonen
Näytti esimerkkiä omilla suorituksillaan ja käytöksellään muulle joukkueelle jokaisessa pelissä.

F-Pojat Kehittynein pelaaja: Konsta Kuhanen
Kävi ahkerasti harjoituksissa koko vuoden ja kehittyi talven aikana reilusti joka osa-alueella.

E- tytöt, Tsempparipalkinto: Iida Turunen
Iidalla kova tahto kehittää itseään, joukkuetta ja peliä. Hän pitää hyvää pelifiilistä yllä reeneissä sekä peleissä

E- tytöt, Kehittynein pelaaja: Ella Peräkylä
Omaksui hienosti uuden pelipaikan lautasen äärellä ja pitkin kautta kehittyi siinä.

E- pojat, Tsempparipalkinto: Elijas Tolvanen
Ailahtelevasta kesästä huolimatta ei luovuttanut missään vaiheessa vaan jaksoi tsempata ja taistella peleistä toiseen. Takuu varmasti aina oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.

E-pojat, Kehittynein pelaaja: Joona Saarelainen
Jaksanut sinnikkäästi harjoitella koko kauden ottanut paljon kehitysaskelia kesän aikana. Nousujohteiset peliesitykset kulminoituivat kauden viimeiseen turnaukseen jossa Joona pelasi kesän parasta pesistä napsien etukentällä niin kovat kuin pienetkin lyönnit ja tehden niistä erittäin tärkeitä paloja.

D-tytöt kilpasarja, Tsempparipalkinto: Vilma Saarenketo
Vilman positiivisuus sekä nöyrä ja ahkera luonne antaa esimerkkiä muulle joukkueelle. Oman esimerkin lisäksi Vilma huolehtii toisten kannustamisesta sekä tulemisesta.

D-tytöt kilpasarja, Kehittynein pelaaja: Pauliina Vesterinen
Pauliinan kehitys on ollut huikeaa ja hän on noussut johtavaksi pelaajaksi joukkueessaan niin sisä- kuin ulkopelissä. Lajitaidollisesti ja fyysisesti lahjakas pesäpalloilija.

D-tytöt pelisarja, Tsempparipalkinto: Katariina Peippo
Kata on käynyt säännöllisesti treeneissä, on aina hyvällä tuulella ja ottaa vastaan roolin kuin roolin.

D-tytöt pelisarja, Kehittynein pelaaja: Siiri Parkko
Siiri on ottanut talvesta isoja kehitysaskeleita ja pelannut kesällä hyvin kopparina.

D-pojat, Tsempparipalkinto: Justus Mäkinen
Luo positiivisuuta ja hyvää henkeä joukkueessa.

D-pojat, Kehittynein pelaaja: Juhani Honkonen
Kova harjoittelija, josta seurauksena kehitystä

C-tytöt, Tsempparipalkinto: Noora Huikko
Vaikeuksista huolimatta positiivinen ja kaikki huomioiva pelaaja

C-tytöt, Kehittynein pelaaja: Iida Svärd
Hyvää harjoittelua läpi kesän josta seurauksena isoa kehitystä.

Maakuntasarja, Tsempparipalkinto: Emma Kaipia
Sisukasta pelaamista oli rooli pelin aikana mikä tahansa.

Maakuntasarja, Kehittynein pelaaja: Fei Ikonen
Nopeakinttuinen ykköskärjen vaihtaja otti isoja harppauksia kesän aikana, vaikka talvella päälajina on täysin muu laji kuin pesäpallo.

Ykköspesis, Sisäpelaaja: Lotta Anttonen

Ykköspesis, Ulkopelaaja: Marianne Sivonen

LähiTapiolan kauden vakuuttavin pelaaja: Lotta Anttonen, NYP

Menestyjä: Pesä Ysit DT KILPA – Kilpasarjan 10. (Seuran historian paras sijoitus D-Tytöissä.)

Nuorisotuomari: Väinö Saarela

Juniorivalmentaja: Jenny Ikälä

Toimihenkilö: Minna Sinisalo, E-pojat

Vuoden pesisteko: Ysien arvoja rakentava toiminta lasten kasvun tukemiseksi. G-tytöt Juha, Kaarina ja Kirsi.

Villen Pokaali: Panu Kurronen
Pitkäaikainen työ pesäpallon eteen ja sen tukemiseksi. Tuttu näky kentillä, niin lasten kuin lastenlastenkin kanssa.

Puheenjohtajan Trophy: Aliisa Timperi
Joukkueen tukeminen joukkuetoiminnan edistäminen puhein ja teoin niin kentällä kuin keskusteluissa.

Vimpelin Veto harjoittelee torstaina Vanhiksella

Vimpelin Veto harjoittelee torstaina Vanhiksella

Vimpelin Vedon Superpesisjoukkue on tällä viikolla Kaakkois-Suomen kiertueella, jossa se kohtaa ensin huomenna keskiviikkona Imatran Pallo-Veikot Imatralla ja matkustaa torstaina Kiteelle, jossa se kohtaa Kiteen Pallon. Joukkueen aamuharjoituksia voi tulla seuraamaan torstaina 6.7 alkaen kello 11.00 Vanhalle Kentälle.

Vimpelin Veto on hallitseva suomenmestari, joka johtaa tällä hetkellä miesten Superpesistä, kun runkosarja kääntyi viime viikonloppuna toiselle puoliskolleen. Joukkueessa pelaavat mm. Superpesiksen kuusinkertainen lyöjäkuningas ja yhdeksässä Itä-Lännessä pelannut Jukka-Pekka Vainionpää ja neljä suomenmestaruutta Vimpelin paidassa voittanut Janne Mäkelä.

Joukkueen harjoitusten jälkeen junioreilla on tilaisuus ottaa yhteiskuvia pelaajien kanssa tai vaikka pyytää nimikirjoituksia pelaajilta.

Kioski palvelee koko harjoitusten ajan.

Kuva: Pasi Suokko

Power Cup käynnistyy huomenna Imatralla

Power Cup käynnistyy huomenna Imatralla

Maailman suurin lasten ja nuorten lentopalloturnaus Power Cup käynnistyy huomenna Imatralla. Ukonniemen täyttää yli 6000 osallistujaa ja ensimmäiset ottelut alkavat huomenna torstaina 8. kesäkuuta klo 12.00.

Power Cup on nelipäiväinen urheilujuhla, joka järjestetään vuorovuosin ympäri Suomea aina uudessa paikassa. Turnauksen koosta kertoo myös se, että neljän päivän aikana turnauksessa pelataan tuhansia otteluita.

Pesä Ysit on mukana tämänvuotisessa turnauksessa talkoovoimissa. Ysien vastuulla on Lappeenrannan kaksi majoituskoulua Kesämäessä ja Pontuksella.

Viikkoinfo viikolle 23 – D- ja F-pojilla kotipelit

Viikkoinfo viikolle 23 – D- ja F-pojilla kotipelit

Kesän aikana aina maanantaisin julkaisemme viikkoinfon, josta löydät Ykköspesisjoukkueen lisäksi kaikki junioreiden ottelut kyseisellä viikolla.

Tällä viikolla kotipelit on D-poikien Pelisarjan joukkueella sekä F-Pojilla.

 

PäiväKloSarjaKotiVierasPaikka
tiistai
06.06.2023
18.00D-Pojat
Pelisarja
Pesä YsitIPVVanha Kenttä
lauantai
10.06.2023
11.00F-PojatPesä YsitKouvolan
Pallonlyöjät Yellow
Vanha Kenttä
lauantai
10.06.2023
12.00F-PojatPesä YsitHaminan
Palloilijat
Vanha Kenttä
lauantai
10.06.2023
13.30F-PojatPesä YsitKouvolan
Pallonlyöjät Black
Vanha Kenttä
Viikkoinfo viikolle 23 – D- ja F-pojilla kotipelit

Viikkoinfo viikko 22 – kaikki Ysien junioripelit samasta paikasta

Kesän aikana aina maanantaisin julkaisemme viikkoinfon, josta löydät Ykköspesisjoukkueen lisäksi kaikki junioreiden ottelut kyseisellä viikolla.

Viikolla 22 Ysien junioreista pelipäivät on D-tyttöjen kilpasarjan joukkuella, sekä pelisarjojen puolelta E-Pojilla ja E-tytöillä.

PäiväkloSarjaKotiVierasPaikka
tiistai
30.05.2023
18.00D-tytöt
Kilpasarja
Pesä Ysit
Kainlauri
Imatran
Pallo-Veikot
Vanha Kenttä
torstai
01.06.2023
12.00YkköspesisPesä YsitKirittäret Talent,
Jyväskylä
Vanha Kenttä
perjantai
02.06.2023
18.00E-pojat
Pelisarja
Pesä YsitSumman
Ponnistus
Vanha Kenttä
sunnuntai
04.06.2023
11.00E-tytöt
Pelisarja
Pesä YsitLahden
Mailaveikot
Vanha Kenttä
sunnuntai
04.06.2023
15.30E-tytöt
Pelisarja
Imatran
Pallo-Veikot Red
Pesä YsitVanha Kenttä
Naisten maakuntasarja pyörähtää käyntiin sunnuntaina

Naisten maakuntasarja pyörähtää käyntiin sunnuntaina

Pesä Ysit pelaa tulevalla kaudella myös naisten maakuntasarjassa. Sarja alkaa jo tulevana sunnuntaina, kun Vanhalla Kentällä järjestetään ensimmäinen lohkoturnaus.

Itäisessä lohkossa pelataan nelinkertainen runkosarja eli kaikki joukkueet pelaavat 12 ottelua runkosarjassa. Runkosarjan jälkeen lohkon kaksi parasta joukkuetta pelaavat noususta suomensarjaan. Nousuun vaaditaan kaksi voittoa ja kotiedun nousukarsintoihin saa runkosarjan voittaja.

Maakuntasarjan itäisessä lohkossa pelaavat Pesä Ysien lisäksi Ilomantsin Urheilijat, Puijon Pesis ja Viinijärven Urheilijat. Joukkue on Pesä Ysien ja Imatran Pallo-Veikkojen yhdistelmäjoukkue.

Tulevana sunnuntaina 21.5 Vanhalla kentällä pelataan seuraavasti:
klo 12.00 Pesä Ysit – Viinijärven Urheilijat
klo 14.00 Ilomantsin Urheilijat – Viinijärven Urheilijat
klo 16.00 Pesä Ysit – Ilomantsin Urheilijat

Kioski palvelee normaaliin tapaan, joten kahvia ja pullaa löytyy nautittavaksi otteluiden ajaksi.