Piitu Saariselle jatkosopimus

Piitu Saariselle jatkosopimus

Kakkosvahti ja ykköskärjen lyöntivoimainen monitoimipelaaja Piitu Saarinen jatkaa Pesä Yseissä kaudella 2025.

23-vuotias Kuusankosken Puhdin kasvatti saapui tälle kaudelle Yseihin Haminasta ja on lunastanut paikkansa niin sisä- kuin ulkopelissä.

– Tämä jatko on todella hieno asia. Kun Jyväskylässä asun ja opiskelen, niin arki on tosi hektistä välillä. Olen saanut valmennukselta ison avun siihen, miten säädellä omaa arkea. Täällä saa kokonaisvaltaisesti apua urheilijana olemiseen ja seura hoitaa asiat niin hyvin, että on helppo olla, Saarinen kertoo.

Yseillä on Saarisen myötä seitsemän jatkosopimusta ensi kaudelle ja lisää jatkajia on näillä näkymin tiedossa lähiaikoina.

Saarinen muistelee tilannetta viime syksynä, kun joukkue meni käytännössä kokonaan uusiksi ja kauteen valmistautuminen aloitettiin enemmän tai vähemmän nollista.

– Kun eka leiri alkoi, niin suurin piirtein 2-3 pelaajaa tunsi toisensa ja muut oli uusia naamoja. Ekat leirit meni ihan tutustumiseen. Se oli toisaalta myös siistiä tavallaan, mutta nyt on kiva rakentaa ensi kautta tilanteessa, jossa meillä on vankka pohja.

Saarinen on Yseissä opetellut uuden ulkopelipaikan kakkosvahtina. Aiemmin hänet on nähty lautasen ääressä. Lappeenrantalaisille pesiksen ystäville kirkkaimmat muistikuvat tältä kesältä liittyvät heittovoimaan. Saarinen on suolannut etenijöitä kolmoselle laadukkailla suorituksilla jatkuvasti.

– On kyllä ollut onnistunut kausi. Itsellä ihan uudet lähtökohdat kauteen ulkokentällä. Vielä opettelen asioita kuten esimerkiksi sitä, että kun heittokäsi on vahvuus, niin siihen voi luottaa enemmän ja ottaa suoritukset rauhallisemmin, mutta olen kehittynyt tosi paljon.

Sisäpelissä hihaan on laitettu useimmiten numero kolme roolina joko kärkietenijöiden vaihtaminen tai aika usein myös kotiuttaminen. Hän löi runkosarjassa 22 ottelussa tehot 0+20, toi 11 juoksua ja keräsi 78 kärkilyöntiä.

Sisäisessä pörssissä hän oli niin lyönti- kuin tehotilaston kakkonen Mette Leskisen jälkeen.

Mailan varressa oli aika haasteellinen alku. Odotin itseltäni paljon enemmän, mutta peli lähti aukeamaan kesällä ja sen jälkeen on mennyt ihan hyvin.

Pudotuspelit Ysit aloitti viikonloppuna kaatamalla Kuusankosken Puhdin kahdesti ja päästämällä kahteen otteluun vain yhden juoksun. Oman mielenkiintoisen lisänsä ottelusarjan sisälle toi pelaajien ja joukkueiden historia. Moni pelaaja tunsi toisensa hyvin myös kentän ulkopuolella.

– Jäi kyllä tuosta sarjasta hyvä maku. Kova jännitys ja lataus oli itselläni ja monella muullakin. Olen kuitenkin Puhdin kasvatti ja kyseessä oli muutenkin paikallisottelu. Hienoa oli se, kuinka selkeästi pystyttiin pelit viemään ja pelaamaan oikeasti laadukkaasti. Varsinkin ulkopeliin voi olla erittäin tyytyväinen.

Haastattelua tehtäessä Ysit odotteli keskiviikon kolmansien puolivälierien tuloksia pohjoislohkosta, joiden mukaan välierävastustaja määräytyy. Saarisen mukaan vastustajalla ei suurta väliä ole, mutta tietysti eniten ajatuksissa on pyörinyt pohjoislohkon ykkönen Oulu.

– Vastustajalla on tietysti valmistautumisen kannalta väliä ja lähtökohtaisesti ollaan varauduttu siihen, että Oulu voi tulla vastaan. Meille oli tärkeää saada oma sarja poikki heti kahdessa ottelussa. Ollaan saatu laadukkaita treenejä tähän viikkoon sen sijaan, että olisi jouduttu vielä pelaamaan.

Haastattelun loppuun keventävänä osiona kysymys lempinimestä. Ysien verkkosivuilla pelaajatiedoissa Piitu Saarisen lempinimeksi on mainittu ”Pirjo”. Tästä kiitos menee Kuusankosken suuntaan.

– Puhdissa oli yksi valmentaja, joka keksi meille tuommoisia vanhemman aikaisia lempinimiä. Minusta tuli silloin Pirjo ja tykkäsin siitä. Olen yrittänyt sitä perässä tuoda uusiin joukkueisiin. Meillä se ei ehkä ole koko joukkueen käytössä vielä, mutta hiljalleen on kentällä alkanut kuulua huutoja ”hyvä Pirjo”. Minä pidän siitä lempinimestä.

Välierät alkavat lauantaina. Vastustaja on joko Oulun Lippo, Jokilaakson PesäKuula tai Lappajärven Veikot.

Saarisen uratilastot (pesistulokset.fi)

Sopimukset 2025

Lotta Anttonen
Riina Kallio
Ella Latva-Panula
Tiia Saarela
Erika Sauvala
Sini Satama
Piitu Saarinen

Ysit välieriin ylivoimaisella esityksellä

Ysit välieriin ylivoimaisella esityksellä

Pesä Ysit eteni Ykköspesiksen välieriin kaatamalla Kuusankosken Puhdin toistamiseen. Sunnuntaina lukemat kirjattiin 0-2 (0-2, 0-7) ylivoimaisen esityksen jälkeen.

Puolivälieräsarja kirjattiin Yseille voitoin 2-0. Kokonaisuutena ottelusarjan avain oli Ysien ulkopeli. Neljään jaksoon Puhti sai luotua vain yhden juoksun, mikä ei edes teoriassa riitä kahden ottelun voittamiseen. Ysit taas loi vastaavassa ajassa reilusti toistakymmentä juoksua ja voitti kolmostilanteet molemmissa otteluissa selvästi.

Ottelusarjan avainpelaajia olivat erinomaisesti lukkaroinut Marianne Sivonen, kuusi juoksua lyönyt Mette Leskinen ja kunnarin sekä neljä tavallista kirjauttanut Piitu Saarinen. Hän oli kakkospesävahtina monen tärkeän polttoheiton takana myös. Tosin kehuja voi antaa koko ulkopelille, sillä heikkoja lenkkejä ei ollut.

Ottelu alkoi Yseiltä jälleen erittäin hyvällä ulkovuorolla. Puhti ei saanut minkäänlaista tilannetta tai painetta aikaiseksi, vaikka lyöjiä kävi mailan varressa vino pino.

Tasoittavalla sisävuorolla Ysit rakensi harhaheiton avustuksella välittömästi takatilanteen ja kolme perättäistä ajolähtöä, mutta Leskinen, Saarinen ja Sivonen eivät onnistuneet avausjuoksun teossa. Jokainen yritys päättyi paloon.

Toisessa vuorossa Puhti onnistui kolmostilanteen rakentamaan. Sitä tuli purkamaan Emma Syrjälä, jonka kotiutuslyönnin poimi Saarinen ja poltti etenijän kotipesään. Tilanteesta tuomittiin sisävuoron päättänyt toinen palo takaetenijän häirittyä Saarisen suoritusta.

Toisessa sisävuorossa Ysit siirtyi 0-1 johtoon pienen onnen avustamana. Ainoana etenijänä kentällä oli kolmosella Erika Sauvala, joka karkasi kotiin Leskisen kolmannella lyönnillä. Lyöjäjokeri pyrki kopittamaan itsensä, mutta pallo tipahti täydellisesti väliin. Toistakin juoksua Ysit pääsi yrittämään, mutta Sara Moilasen lyönnillä Aino Koistinen ei ehtinyt kotiin asti.

Kolmas vuoropari kulki aika lailla edellisten luomia latuja. Kuusankoski ei löytänyt Ysien ulkokentästä reikiä ja kolmostilanteet jäivät haaveeksi. Tasoittavalla Ysit yllätti Puhdin ulkokentän. 1-3 tilanteessa Saarinen tarjoili pienen kakkosrajaan ja Koistinen karkasi kotiin numeroiksi 0-2. Sieppari pääsi pallolle varsin hyvin, mutta vaikeasta asennosta hyvän polttoheiton luominen oli mahdotonta.

Neljäskin ulkovuoro oli timanttinen. Kolme paloa syntyi nopeasti ja näin Ysit nappasi avausjakson nimiinsä 0-2. Puhti sai neljään sisävuoroon vain yhden kolmostilanteen samalla kun Ysit hankki niitä seitsemän.

Toiselle jaksolle Ysit tuli vahvasti. Tilanne kärjestä päälle ja Leskinen kumauttaa lukemiksi 0-1 kotiuttamalla Koistisen.

Puhti tuli tasoittavalle vahvasti ja sai ensimmäistä kertaa koko ottelun aikana sisäpelin pyörimään haluamallaan tavalla. Kolme perättäistä kolmostilannetta ja kaivattua jatkumoa kotijoukkue sai, mutta Ysit teki kaikki kotiutusyritykset tyhjäksi.

Toisen aloittavalla ottelusarja alkoi saada viimeistä sinettiä päälleen. Harhaheittojen turvin Reetta Lehtinen toi 0-2 ja Riina Kallio löi perään 0-3. Kotiin kipitteli Sauvala. Tämän jälkeen ajolähtöön saapui paikalle Leskinen, joka pamautti pallon kolmosrajasta penkalle ja sillä tuli kaksi juoksua lisää. Ysit johti jo 0-5. Tämän vahvan sisävuoron perään Ysit nollasi Puhdin jälleen.

Neljännen aloittavalla Leskinen löi illan viidennen juoksunsa ja Saarinen yhden päälle. Lukemat 0-7 olivat kotijoukkueelle  täysin mahdoton tehtävä tasoittavalla vuorolla ja Ysit sai juhlia välieräpaikkaa.

Tulevan välierän vastustajaan ja otteluajankohtiin palaamme myöhemmin. Alustavan ohjelman mukaan ensimmäiset kaksi ottelua pelataan tulevana viikonloppuna.

Ottelun tilastot (pesistulokset.fi)

Otteluraportin tarjoaa K-Market Ratakatu.

Yseille ensimmäinen kiinnitys välieräpaikkaan

Yseille ensimmäinen kiinnitys välieräpaikkaan

Pesä Ysit nappasi puolivälierien avausottelussa Kuusankoskesta voiton jaksoin 1-0 (6-0, 1-1). Ottelusarja on Yseille katkolla sunnuntaina Kuusankoskella.

Ottelu pelattiin lopulta varsin hyvässä pesiskelissä, mutta tilanne oli ottelun alla kaikkea muuta. Koko päivän Lappeenrantaa piiskannut rankkasade teki Vanhasta kentästä vesipuiston ja ottelun alkua siirrettiin puoli tuntia odotellessa suurimpien lätäköiden imeytymistä maaperään.

Ottelun ja voiton avain oli Ysien rautainen ulkopeli. Se antoi vain yhden juoksun vieraille ja puolusti takatilanteet erinomaisesti. Sisällä avausjaksolla tuli osin vieraiden avustuksella muhkeat kuusi juoksua, joista Piitu Saarinen kirjautti kunnarin lisäksi kaksi tavallista tililleen.

Avausjakson alkuun Puhti sai heti takatilanteen, mutta Ysit puolisti sen erinomaisesti. Kolmeen ensimmäiseen sisävuoroon vierasjoukkue sai vain yhden kolmostilanteen, mikä kertoo Ysien räpylätekemisestä paljon.

Aloittavalla sisävuorolla Mette Leskinen yllätti kolmoskopparin ja sillä kotiin kipitti Tiia Saarela. Lukemiksi 2-0 löi Noora Leppälä, jonka kotiutuslyönti jäi hyvin ulkopelaajalle, mutta polttoheitto karkasi kotipesän yli.

Toisen lopettavalla Marianne Sivonen kotiutti Saarisen ja kolmannen tasoittavalla Saarinen löi kunnarin. Kotiin ehtivät Ella Latva-Panula ja Sini Satama. Tilanteessa Puhdin pelaajat purnasivat. Lyönti suuntautui aivan takarajalle ja sitä vedottiin laittomaksi, mutta tuomio ei muuttunut.

Toisen jakson ainoan juoksunsa Ysit löi varsin epätodennäköisellä yhdistelmällä. Etenijä-vaihtajana tunnettu Erika Sauvala kotiutti numerolla yhdeksän lyöjäjokeri Leskisen viimeisenä lyöjänä.

Ysien sisäpeli ei mennyt toisella jaksolla tukkoon, vaikka se teki vain yhden juoksun. Se voitti tauon jälkeen kolmostilanteet 8-7 ja loi useamman hyvän tilanteen kotiuttajille, mutta toisella jaksolla pelin kuljettamista vesittivät viimeisen lyönnin kopit ja tilanteen jatkuvuuden kärsiminen. Paikkoja toisen jakson voiton ratkaisemiseen oli.

Puhti tuli tasoihin kolmannen tasoittavalla Janita Utriaisen lyömänä ja ja sama pelaaja sai neljännen tasoittavalla kolmostilanteessa viimeisenä lyöjänä mahdollisuuden viedä ottelu supervuoroon. Hän ei kuitenkaan onnistunut ja näin Ysit nappasi ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan.

Välieriin edetään kahdella voitolla. Joukkueet kohtaavat uudelleen sunnuntaina Kuusankoskella klo 16 alkavassa ottelussa. Mikäli Ysit voittaa, se etenee välieriin. Mikäli Puhti pystyy tasoittamaan ottelusarjan, siirtyy ratkaisu ensi keskiviikolle Lappeenrantaan.

Lehdistötilaisuus (Youtube)

Ottelun tilastot (Pesistulokset)

Otteluraportin tarjoaa K-Market Ratakatu.

Piitu Saarinen ja Aino Koistinen Itä-Länteen

Piitu Saarinen ja Aino Koistinen Itä-Länteen

Pesä Ysien Piitu Saarinen ja Aino Koistinen on valittu heinäkuussa pelattavaan Ykköspesiksen Itä-Länteen.

22-vuotias kakkosvahtina pelaava Saarinen on kirjannut tällä kaudella 11 ottelussa yhtä monta lyötyä juoksua, tuonut 8 ja kerännyt 36 kärkilyöntiä. Hän on Kuusankosken Puhdin kasvatti.

17-vuotias Aino Koistinen on pelannut Yseissä tällä kaudella 9 ottelua saldolla 2+1, 12 tuotua juoksua ja 48 kärkilyöntiä kovalla onnistumisprosentilla (75,61%). Hän on Joensuun Mailan kasvatti ja pelannut tänä kesänä siellä yhden naisten superpesisottelun.

Itä-Länsi pelataan 7.7.2024 Lappajärvellä.

Katso kaikki valitut täältä.

 

Koululaispeli Ysien juhlaa

Koululaispeli Ysien juhlaa

Yli 1100 katsojaa todisti Vanhalla kentällä keskiviikkona Ysien sisäpelijuhlaa. Kirittäret Talent kaatui jaksoin 2-0 (9-3, 10-1).

Yleisömäärän pohjana olivat lappeenrantalaiset koululaiset, jotka täyttivät katsomot upealla tavalla kannustaen innokkaasti ottelun alusta lähtien. Se herätti ihastelua ottelun jälkeen niin pelaajissa kuin valmentajissa.

– Kun juostiin kentälle, niin tuntui niin siistiltä ja mekkalaa oli koko pelin. Painotettiin paljon sitä, että on erityinen pelipäivä ja pitää olla latautunut. Ollaan kasista lähtien oltu porukalla yhdessä. Katsomo piti huolen tänään, että oli kivaa, Ysien ykköspalkittu Piitu Saarinen sanaili lehdistötilaisuudessa.

Ottelu alkoi poikkeuksellisesti klo 12 ja siitä johtuen Ysit kokoontui aamulla satamaan yhteiselle jumpalle ja aamupalalle. Otteluun valmistautuminen oli siinä mielessä poikkeuksellinen.

Joukkueiden välinen tasoero tällä kertaa tuli selväksi nopeasti. Toisen tasoittavalle siirryttiin vielä lukemissa 1-1, mutta sitten Ysit iski kolme juoksua tauluun ja kolmannen tasoittavalla vielä viisi lisää. Tilanteessa 9-1 neljäs vuoropari oli muodollisuus. Kirittäret helpotti urakkaa antamalla ulkopelivirheillä muutaman juoksun, mutta Ysit myös löi laadukkaasti. Koko ottelun kolmostilanteet 29-8 eivät jätä paljon jossiteltavaa.

Usein pesäpallossa käy niin, että vahvan avausjakson jälkeen koittavat vaikeudet. Ysit ei siihen ansaan kävellyt, vaan otti heti toisen jakson alussa luulot pois. Ensimmäisen aloittavalla 4-0 johto ja Erika Sauvalan kunnarilla kolmannen aloittavalla viimeinen sinetti ottelulle. Siinä kohtaa tilanne oli 6-1.

Katso kunnari Ysien Youtube-kanavalta.

Joukkue onnistui sisäpelissä poikkeuksellisen laajasti. Jokainen pelaaja kirjautti vähintään yhden lyödyn tai tuodun. Kovimmat tilastorivit kirjauttivat Saarinen (4/3), Sauvala (1+1/4) ja lyöjäjokeri Mette Leskinen (5/0). Erityisesti Leskisen onnistumiset ilahduttivat, sillä kohtuullisen hyvästä lyötyjen juoksujen määrästä huolimatta alkukaudella keskiosumat ovat kiertäneet ja kotiutusprosentit jääneet odotuksia alhaisemmiksi.

Yksi iloisimmista oli varmasti etenijäjokeri Lotta Anttonen, joka on toipunut jalkavammasta pitkään. Hän palasi Kirittäriä vastaan kokoonpanoon pelaten kauden ensimmäisen pelinsä ja toi heti kaksi juoksua.

Ottelun lehdistötilaisuus (Youtube)

Ottelun tilastot (Pesistulokset.fi)

Kuvia ottelusta (Facebook)

Otteluraportin tarjoaa K-Market Ratakatu.

Piitu Saarinen ja Ella Latva-Panula Haminasta Yseihin

Piitu Saarinen ja Ella Latva-Panula Haminasta Yseihin

Haminan Palloilijoita viimeiset kolme kautta edustaneet Piitu Saarinen ja Ella Latva-Panula ovat tehneet 1+1 -vuotiset sopimukset Pesä Ysien kanssa.

Saarinen on Kuusankosken Puhdin kasvatti, joka viime kaudella pelasi suurimman osan kaudesta Suomensarjaa Haminan riveissä. Runkosarjassa Saarinen paukutti 13:een otteluun peräti 4+44=48 juoksua olleen koko Suomensarjan lyöjätilaston seitsemäs. Ykköspesiksessä Saarinen on pelannut kaikkiaan 74 ottelua Haminan ja Espoon Pesiksen paidassa lyöden 1+52=53 juoksua.

Hyvä ja innostunu fiilis tulevasta kaudesta. Itsellä tuli uralle vähän uusi suunta ja kun Pesä Ysit osoitti kiinnostuksen, tuntui siirtyminen seuraan luonnolliselta valinnalta tähän hetkeen. Hyvä joukkue ja kovat tavoitteet ensi kaudella tuo hirveesti lisää intoa jo pitkään talvikauteen. Yhdessä Ellan kanssa tuodaan joukkueeseen ainakin kovaa taistelutahtoa ja paljon naurua, Saarinen kertoo.

Latva-Panula puolestaan on Kauhajoen Karhun kasvatti, joka myös alkukauden edusti Haminaa Suomensarjassa, mutta liittyi siirtorajan kynnyksellä Ykköspesiksen Jalasjärven Jalaksen riveihin. Alkukaudella Suomensarjassa Latva-Panula iski kahdeksassa pelaamassaan ottelussa 2+11=12 juoksua ja toi 29 juoksua. Loppukauden Jalasjärven visiitti jätti tilastoihin viidessä ottelussa merkinnät 1+1=2 juoksua ja kahdeksan tuotua. Ykköspesiksessä Latva-Panula on edustanut viimeisen seitsemän kauden aikana Haminan ja Jalasjärven lisäksi Kankaanpään Mailaa ja Nurmon Jymyä.

Pitkästä aikaa edessä kausi, jolloin en ole matkapelaajana ja innolla senkin vuoksi odotan tulevia harjoituksia, kun yksin tekemistä on aiempaa vähemmän. Odotan uuden joukkueen tapaamista ja sitä, että päästään tekemään töitä yhdessä kohti tulevaa kesää ja isoja tavoitteita. Parasta, että siirrymme Piitun kanssa molemmat Yseihin ja voin luvata, että tämä kaksikko on ainakin valmis taistelemaan ja tekemään kovasti töitä. Hymy ei kovin helpolla meidän kasvoilta hyydy ja annetaan sen varmasti tulevana kesänä näkyä.

Toiminnanjohtaja Ville Lantan mukaan Haminasta Lappeenrantaan siirtyvät pelaajat tuovat mukanaan tärkeitä ominaisuuksia, niin ulko- kuin sisäpeliin.

Saarinen tuo vaihtoehtoja ulkopeliin monellekin paikalle ja sitä kaivattua lyöntivoimaa, jota on toivottu katsomoa myöten. Latva-Panula puolestaan on erittäin hyvä lisäpalanen etukentällemme ja hänen nopeat jalat antavat pelinjohdolle lisävaihtoehtoja sisäpeliin.