Ykköspesiksen runkosarja lähenee loppuaan. Ysit matkaa kolmanneksi viimeiseen otteluun keskiviikkona Kirittärien vieraaksi.

Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran toukokuussa. Tuolloin Vanhalla kentällä koululaispelissä katsomot olivat täynnä ja Ysit hurjalla lyöntituulella voittaen 2-0 (9-3, 10-1). Otteluraportin löydät täältä.

Keväällä elettiin vielä aikaa, kun Kirittäret eteni tappiosta tappioon nuorella ryhmällä. Se aloitti kauden kahdeksalla peräkkäisellä tappiolla, mutta kesän tullen tahti on merkittävästi muuttunut. Joukkue on noussut jumbopaikalta yhden sijan ylöspäin ja on voittanut kolme edellistä etelälohkon sisäistä ottelua. Mukana hyvässä jaksossa on vierasvoitto ylivoimaisesta lohkokärjestä Laitilasta.

Yksilöpuolella tilastokatsauksessa esiin nousevat lyöjätilastosta Rebecca Penttinen (0+17) ja Anni Saarenpää (0+14). Tuotujen tilastossa terävän kärkikaksikon muodostavat Venla Vapaavuori (22) ja Sanna Ahola (19). Kärkilyönneissä Vapaavuori (76) on joukkeuensa kärki.

Kirittärien suurin haaste joukkueena on ollut sisäpeli. Se on keskiarvoilla mitattuna Ykköspesiksen heikoin tehdyissä juoksuissa, kolmostilanteissa ja kärkilyönneissä. Pesä Ysit on samoissa tilastoissa suurin piirtein sarjan keskitasoa.

Yseillä on takana pistettä vaille täydellinen viikko. Sen aikana Jalasjärven Jalas kaatui kahteen kertaan. Yksi piste jäi liitolle perjantaina, jolloin Jalas nousi toisella jaksolla tasapeliin.

Viikon pelaajanimi oli Mette Leskinen, joka kirjautti kahdessa ottelussa kaksi kunnaria, kahdeksan tavallista juoksua ja kaksi tuotua. Ulkopeli rakoili jonkin verran Jalasjärvellä, jossa kotijoukkue teki avausjaksolla seitsemän juoksua, mutta sen jälkeen kolme jaksoa toivat päästettyjen sarakkeeseen lukemat 2, 1 ja 2. Ysit on yhä Ykköspesiksen eliittiä räpylä kädessä.

Ysien pelaajistossa ei ole muutoksia tiedossa. Sini Satama kuntoutuu yhtä käsivammasta. Muilta osin koko rosteri on valmennuksen käytössä.

Ottelu alkaa Jyväskylässä keskiviikkona klo 18.00.

Otteluennakon tarjoavat K-Market Vapari & Kanneli & Ratakatu.