Tyttöjen superpesis-joukkue pelasi Imatralla halli-SM turnauksessa kolme peliä. Pesä Ysien osalta Tyttöjen Superpesistä ei ole nähty halli-SM peleissä vuoden 2015 jälkeen, mutta tämän vuoden uudistunut joukkue lähti ensimmäiseen taistoon päättäväisellä ilmeellä.
Hamina – Ysit
Ensimmäisessä pelissä Ysit kohtasivat Haminan Palloilijat. Avausvuorolla Hamina määräsi alkutahdit ja takoi Ysien kentästä kolme juoksua. Ysit vastasivat haasteeseen ja tulivat heti omalla sisävuorollaan rinnalle tehden myös kolme juoksua Siiri Pulkkisen, Iina Myyrän ja Nea Tarjavuoren onnistuessa kotiutuksissaan. Avausvuoroparin jälkeen Ysit hallitsivat ensimmäistä jaksoa, ja näin taululle lyötiin lukemat 6-4 Ysien hyväksi.
Toisella jaksolla nähtiin tiukkaa vääntöä. Vähäjuoksuisen jakson ainoan juoksun löi Haminan Taru Toikka. Jakso näin Haminalle 0-1. Kotiutuslyöntikilpailussa Ysien sisäpeli takkusi, eikä yhtään juoksua nähty. Haminan osalta Taru Toikka onnistui jälleen kotiutuksessaan, ja näin koko ottelu Haminalle 1-2.
Loimaa – Ysit
Toisessa ottelussaan Ysit kohtasivat Loimaan. Ensimmäinen jakso meni Ysien määräyksessä, kun Ysittäret onnistuivat neljä kertaa kotiutuksissaan pitäen Loimaan nollilla.
Toisessa jaksossa pienet virheet sekä uupumus alkoivat näkymään Ysien pelissä. Loimaa takoi taululle neljä juoksua ja Ysit olivat viimeiseen vuoropariin asti nollilla, kunnes loppukiri käynnistyi. Venla Rantamäki ja Henriikka Hämäläinen onnistuivat kotiutuksissaan, mutta kiri loppuikin siihen. Näin toinen jakso päättyi lukemin 4-2.
Peli venyi jälleen kotiutuslyöntikilpailuun, mutta Ysien ulkokenttä piti, eikä Loimaa saanut yhtään juoksua. Ysien tasoittavalla Nea Tarjavuori ratkaisi pelin kakkospussilla, ja näin Ysittäret saivat tuuletella voittoa.
Hyvinkää – Ysit
Viimeisenä vastassa oli Hyvinkää. Pelissä nähtiin tunteita ja tiukkaa vääntöä. Alku oli molempien joukkueiden ulkopelijuhlaa, eikä juoksuja nähty. Toisen lopettavalla Iina Myyrä näytti kuusankoskelaista sisua ja pisti pallon merkistä väliin. Näin Ysittäret tanssahtelivat 0-1 johtoon. Viimeisellä sisävuorollaan Hyvinkään Reetta Lehtinen löi pallon läpi, jolloin Hyvinkää pääsi 2-1 johtoon. Tästä sisuuntuneena Ysittäret taistelivat viimeisellä sisävuorolla tasatilanteeseen, kun Iina Myyrä onnistui jälleen kotiutuksessaan. Ensimmäisen jakson loppulukemat olivat 2-2.
Toisella jaksolla molempien joukkueiden pitkä päivä ja väsymys alkoi näkyä pelissä. Nea Tarjavuori onnistui kuitenkin toisessa vuoroparissa lyömään juoksun Hyvinkään ulkokentästä, jolloin Lotta Anttonen sai juosta tuuletellen kotipesään. Vaikka Ysien ulkopeli oli ollut koko päivän hienoa, sai Hyvinkää silti lyötyä Ysien ulkokentästä kaksi juoksua. Näin ollen koko ottelu Hyvinkäälle 1-0.
Pelinjohtaja Anu Rämö oli kuitenkin erittäin tyytyväinen joukkueensa tekemiseen:
– Vaikka lopputurnauspaikka jäikin tällä kertaa saavuttamatta, jäi päivältä käteen hyviä asioita. Hyvällä tasolla pelattu ulkopeli mahdollisti meille jokaisessa pelissä tosissaan voitosta pelaamisen, ja kentällä nähtiin hienoja suorituksia. Tästä on hyvä jatkaa vielä muutama kuukausi ennen kauden alkua.
Myös kapteeni Essi Rytteri oli varsin tyytyväinen joukkueeseen:
– Pelattiin kokonaisvaltaisesti hieno turnaus, vaikka lopputurnaus paikkaa ei saavutettukkaan. Joukkueena meiltä nähtiin tasokasta peliä ja olimme voitossa kiinni jokaisessa pelissä. Tällaisella joukkueella ja hyvällä yhteisellä tekemisellä on hyvä lähteä kohti kesän pelikenttiä.