Superpesis: Ysit nousi neljän juoksun takaa kotivoittoon

Superpesis: Auviselle 100 ottelua täyteen runkosarjassa
27.6.2018
Superpesis: Ysit sarjakärki Mansen vieraaksi
2.7.2018

Superpesis: Ysit nousi neljän juoksun takaa kotivoittoon

Draaman kaarta ei Vanhalta kentältä puuttunut, kun Pesä Ysit nappasi kauden ensimmäisen kotivoittonsa. Mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen Ysit veivät ottelun 1-0 (4-4, 7-5) lukemin.

Avausjaksolla näytti pitkään siltä, että kotijoukkue Ysit olisi karannut Tahkolta, mutta hyvinkääläiset nousivat tasoihin neljännen vuoron tasoittavalla. Koko ottelua sävytti pahasti kummankin joukkueen virheet ulkopelissä, sillä koko jakson juoksuista puolet tuli ulkokentän avustuksella.

Ysit näytti marssivan avausjakson voittoon, mutta 4-2 tilanteessa Tahkon lyöjäjokeri Pauliina Harinen aloitti hyvinkääläisten kirin näpäyttämällä kakkosrajasta kavennusjuoksun. Heti perään Ella Kaasinen iski pallon vastustamattomasti väliin ja tauolle lähdettiin jakson päätyttyä tasalukemiin.

Toinen jakso alkoi suhteellisen katastrofaalisesti Yseiltä. Ensin Tahko siirtyi johtoon harhaheitolla, kun pallo sujahti kakkospesästä ohi ja perään Henni Kauppinen näpäytti vieraat 0-2 johtoon. Pientä valoa nähtiin tasoittavalla, kun Marianne Penttinen kipitti Inka Pietilän kolmossauma lyönnillä kotiin.

Tahko hallitsi kuitenkin toisen jakson ensimmäisiä vuoroja mentyään toisen aloittavalla peräti 1-5 johtoon. Tästä alkoi Ysien ennennäkemätön kiri. Ensin Tahkon ulkokenttä lahjoitti Yseille juoksun harhaheitolla ja perään Pietilä näpäytti Jannika Lillusen kotipesään. Vuoron alussa ollut neljän juoksun takamatka ei Ysejä säikäyttänyt, sillä Hellsten näpäytti uudestaan kakkosrajaan ja Essi Pehrman toi Ysit vain juoksun päähän.

Ensisijaisesti olen tyytyväinen siihen, että löimme palloa sinne minne olimme sopineet ennen peliä. Aiemmin ne on tupanneet hieman unohtua, kertoi pelinjohtaja Juho Kaikko.

Lopullisesti 514-päisen yleisön räjäytti huutoon Emmi Simonen, jonka lyönnillä Pietilä toi tilanteeksi 5-5. Ysien nousu taisi sekoittaa Tahkon sisäpelin täydellisesti, vaikka lukkari Noora Patrikaisella oli myös omat näppinsä pelissä. Patrikainen sekoitti syötöillään hyvinkääläisten pasmat kolmannessa vuorossa ja Ysien omalla vuorolla jokerikaksikko Hellsten ja Simonen iskivät juoksut naiseen vieden joukkueensa 7-5 johtoon.

Olen tiennyt, että Anna [Hellsten] ja Emmi [Simonen] ovat kokoajan olleet hyvässä lyönnissä. Jos kaksi kotiuttajaa lyö seitsemän tikkiä, niin silloin ollaan aika lähellä voittaa peli. Kun vielä Turtiainen on hoidellut vaihtotehtäviä hyvin, niin kyllähän tuollainen jokerikolmikko mahdollistaa paljon. Ehkä saimme nyt selkeämmän sisäpelijärjestyksen, mietiskeli Kaikko.

Tämä riitti Tahkon vaihtoalueella olleelle toimihenkilölle, joka poistettiin ottelusta hänen kommentoituaan kenttätapahtumia syöttötuomari Manu Majanteelle. Tilanne päättyi pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäelle näytettyyn keltaiseen korttiin.

Tilanteessa tuli joukkueen puheoikeuden käyttäjälle varoitus joukkueen toimihenkilön epäurheilijamaisesta käytöksestä. Vaihtopenkillä olevilla toimihenkilöillä ei ole oikeutta kommentoida tilanteita, kertoi ottelun pelituomari Suvi Kaukovalta ottelun jälkeen.

Neljännessä vuorossa Tahko haki vimmatusti kavennus- ja tasoitusjuoksua, mutta Ysien ulkokenttä piti yritykset aisoissa. Suuri helpotuksen huokaus purkaantui joukkueesta, kun pelituomarin pilli vihelsi viimeistä kertaa.

Olihan se iso voitto. Koko joukkueella huomasi sellaisen helpotuksen tunteen. Toisella jaksolla kävi mielessä, kun Tahko meni 1-5 johtoon vähän meidän avustuksella, että mitäköhän tästä tulee. Mutta en tiedä millaisen Pohjalaisen hurmoksen löysimme eteläkarjalaiseen pesäpalloon toisessa vuorossa, kun kaikki tuntui onnistuvan ja onnistumiset ruokkivat toisiaan, kertoi Kaikko.

Otteluraportin tarjoaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *