Superpesis: Pori selvästi vahvempi tiistai-illassa

Pesiskoulut täyteen vauhtiin tällä viikolla
4.6.2018
Superpesis: Ysit viikonlopuksi Pohjanmaan kiertueelle
8.6.2018

Superpesis: Pori selvästi vahvempi tiistai-illassa

Sarjakolmonen Pesäkarhut jätti Ysit tylysti nollille ja vei ottelun 0-2 (0-9, 0-3) lukemin.

Pesä Ysit sai hyvän alun ottelulle ja sai luotua useamman ajolähdön peräkkäin. Kotiutukset ja pieni epäonni kuitenkin estivät juoksujen teon. Pori sen sijaan heikohkon ulkovuoron jälkeen heräsi pelaamaan ja iski heti avausvuorolle kolme juoksua. Ysit puolestaan saivat toiseen vuoroon luotua myös tilanteita, mutta nytkin porilaisten ulkokenttä piti Ysit ilman juoksua, vaikka pallot selvästi pomppivat Pesäkarhujen räpylöissä.

Avausjaksolla sisäpelimme oli ihan ok ja löimme laadukkaita lyöntejä, joka oli meidän teemamme, kertasi Ysien pelinjohtaja Juho Kaikko.

Räpylässä ihan ok peli. Pori pääsi suht hyvin painostamaan ja kestimme sen, mutta sellaisia pieniä toissijaisia virheitä. Ekalla jaksolla annoimme harhaheitolla vastustajalle tilanteita ja juoksuja, räpylässä pallo vähän kimpoili ja kaveri pääsi karkaamaan kolmoselta, mietti Kaikko.

Pori ratkaisi kokemuksellaan ja osin Ysien ulkokentän virheistä avausjakson. Kahdesti Ysit tarjoilivat vierailijoille juoksun harhaheitolla, kun pallo ei jäänyt kolmospesällä räpylään. Lisäksi Ysien ulkokentän harmina toimi myös Emilia Linna, joka onnistui lyömään avausjaksolla neljä juoksua.

Lyhyesti sanottuna vastustaja juoksi kovempaa, löi kovempaa ja heitti kovempaa, kertasi Kaikko.

Ykköskärjestä pelimme ei ole toiminut niin kuin olemme halunneet. Jos esimerkiksi katoo Pietilän Inkaa numerolla neljä, niin ei siellä ole kuin yksi kotiutusyritys ottelua kohden. Se on selvä, että Inkalle meidän pitää saada lisää ruokaa, mietti Kaikko.

Toisella jaksolla porilaiset laittoivat ulkokenttänsä lähes täydelliseen muotoon ja eivät antaneet Yseille mitään mahdollisuuksia sisäpelin parantamiseen. Useammassa vuorossa etenkin ykkös-kakkos väli tuotti suurta tuskaa Yseille, sillä porilaiset onnistuivat polttamaan kaksi ensimmäistä kakkospesälle etenevää lappeenrantalaista. Koko toisen jakson aikana Ysit eivät saaneet yhtään kolmostilannetta aikaan ja kakkosellekin pelaaja onnistuttiin saamaan vain kolmesti.

Toisella jaksolla ihan täydellinen sisäpelin ilmeen muutos. Monta vuoroa meni, jossa Pori sai kahdella ensimmäisellä lyöjällä kaksi paloa ja se tappoi peliämme pahasti. Vastustaja oli tänään tosi paljon parempi, siitä ei jää selittelylle sijaa, tunnusti Kaikko.

Otteluraportin tarjoaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *